tiistai 31. toukokuuta 2011

En saa mielestä sinua...

Njoo...
Olishan se kiva, jos osais olla haikailematta ihmisen perään, joka ei osoita mitään kiinnostuksen merkkejä. Mutta kun eilenkin näin sen, kun oltiin kaverini Iinan kanssa paistattelemassa auringossa ja juttelemassa henkeviä; se oli kävelemässä siitä ohi ja pysähty vaihtaan pari sanaa. Ja mun syrän parka alkoi heti hakata tuhatta ja sataa, ihastuksesta vaiko jännityksestä? mene ja tiedä... Sillä oli taas suorat housut, kauluspaita ja joku liivi ja se näytti niin pirun tyylikkäältä. Oikea mies... huhhuh. 
On melko todennäköistä, että tulen törmäämään häneen tässä kesän aikana, sillä eräs kaverini liikkuu aika paljon samassa porukassa, joten mikäli olen tuon kaverin kanssa, niin tulen jatkossakin höpisemään täällä tästä (aika pintapuolisesta) ihastuksestani. Ellei sitten tule jotain muuta, mistä puhua (I wish!).

Eilen kävin lenkillä ja vaikka jalat painoi koko lenkin ajan kuin lyijy, olin hullu ja juoksin tavallista pidemmän lenkin: 1h20min!!! Piti tehdä vain joku pieni pyrähdys, kun kerran olin ollut jo edellisenä päivänä vähän rankemmalla lenkillä (pururata ylä- ja alamäkineen), mutta sitten aloin ahneeksi ja lähdin ihan uudelle reitille, jonka pituudesta tai kestosta ei ollut etukäteistietoa. No mutta tänään levätään, tai ainakin aamupäivän verran, sitten oliskin töitä ja illalla baanalle!:)
Hauskaa pikkulauantaita teille muillekin! Huomennahan on vapaa... ;)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Feeling quite good, actually

Tänään on jo helpompi hengittää. 

Eilen oli tyypillisen ankean sunnuntain paluu, vaikka aamu vaikutti leppoisalta niin lenkillä alkoi jo ajatukset karkailla jonnekin torstai- ja lauantai-iltaan ja exään ja rahan puutteeseen ja ties mihin mieltä alentavaan... Ja illalla oli kauhea nälkä, jota taistelin vastaan kaikella tahdonvoimallani, kun haluan niin kovasti timmiintyä, että sen eteen on nyt kyllä pakko kärsiä vähän. Ja kuten on sunnuntaille niin kovin tyypillistä, aloin miettiä näitä ikiaikaisia kysymyksiä, kuten: "Voiko kukaan rakastaa minua yhtä paljon (tai vähän enemmänkin) kuin exäni aikanaan?" "Voisiko se joku olla sellainen, jota minäkin rakastaisin?" "Jos löydän jonkun sellaisen, jaksanko rakastaa häntä aina vaan, vai alkaako mieleni harhailla...?" "Ja voisinko olla pliis vähän rohkeampi, sosiaalisempi, sanavalmiimpi ja kauniimpi?... Helpottaisi huomattavasti". No joo... Tällaista.

Mutta tänään siis parempi päivä. Olen tänäänkin ajatellut fiksua jonkin verran ja toivonut koko ajan törmääväni häneen. Kuitenkin olen suhtautunut asiaan ihan hiukan viileämmin ja etäisemmin ja nyt lenkin jälkeen olen tuntenut pelkkää hyvää oloa. Olen ylpeä itsestäni, että olen jaksanut käydä juoksemassa ainakin kahdesti viikossa ja se näkyy jo kropassanikin. Tuntuu hyvältä. Yritän luoda uskoa itseeni, etten tarvitse ketään täydentämään minua vaan riitän itselleni ja olen joku myös yksin. Yritän. En väitä, että olen vielä niin pitkällä, että täysin uskoisin siihen.

On vaikea ymmärtää, miksi fiksu suuteli minua ja antoi sanoillaan ymmärtää, että minä olisin jotain enemmän ja nyt hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Pettymys,

tuo karvas litku, joka on aina yhtä vaikea niellä.

Tosta voi varmaan aika hyvin lukea, että eilinen meni päin persettä. Juu kyllä. Vitutus on jo hieman laantunut, mutta on tässä vielä tekemistä. Fiksu oli eilen tosiaan siellä grillailuissa, kuten minäkin. Olin siel ehkä kolme tuntia, jona aikana juteltiin about kolmesti parin lauseen verran. En ollut kovin tyytyväinen. Vaihtoehtoja on kaksi:

a) Kaverityyppi, jolle menin kertomaan kiinnostuksestani fiksuun (humalassa en tosiaankaan osaa pitää suutani kiinni) on kertonut asian eteenpäin fiksulle, joka ei oikeasti ole edes kiinnostunut musta ja yrittää nyt vältellä mua etten kuvittelisi mitään liikoja. 
b) Koska olen ujo ja hädin tuskin uskalsin eilenkään luoda katsekontaktia fiksuun saati sitten oma-aloitteisesti mennä juttelemaan sille, se luulee etten ole kiinnostunut siitä tai sitten mua on vaan vaikea lähestyä.

Mieluummin ottaisin vaihtoehto b:n, mutta jotenkin luulen, että a osuu oikeampaan...
Lähetin sille eilen myös viestin viel illalla, vähän niinku viimisenä siirtona (ja nyt oikeesti lopetan tän vaanimisen!), et jos ne on menossa viel ulos, ni ilmottelee, mut et jossei nähdä ni hauskaa iltaa. Ne oli kuulemma menos kattoon matsii jonnekin baariin, et jos halutaan ni voidaan tulla myös. Vastasin, et mennään mieluummin ehkä kuitenki yhteen toiseen baariin ja hän toivotti hauskat illat meille.

Näin mielessäni, miten me mentäis sinne ja ilta menis niin, et pojat kattoo peliä ja me jutellaan kahestaan mun kaverin kanssa. Ei mitään pointtia.
Argh!!! En jaksa enää tunkea niiden porukkaan, ku siel ei vaan yleensä oo kovin hauskaa... Mä en voi väkisin ruveta übersosiaaliseksi ja seurauksena on se, että jään vähän yksin enkä tiedä kenen kanssa juttelis. Hmm... Kai nekin nyt tajuaa, et mul on joku motiivi, et miks oon siellä, vai eikö muka?! Oh well, täytyy varmaan yrittää mennä eteenpäin eikä jäädä vellomaan tähän.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Give me what I want! Now!

Onkohan nyt kyseessä joku "mitä vaikeammin tavoiteltavissa, sitä enemmän mua kiinnostaa" -ilmiö? Eilisessä iltaseurassa nimittäin oli myös fiksu, mutta mitään ei tapahtunut (!!!?). Miksi?! Menee hermo! Ois ollut niin hyvä tilaisuus jutella kahestaan ja ihan mitä vaan, mut ei, ku fiksu näytti olevan kiinnostuneempi eräästä toisesta naishenkilöstä ja hitto, että mä olin mustasukkanen. Okei, kyllä mekin juteltiin välillä jonkun verran ja se kehu mua, et näytin kuulemma elegantilta jne. Ja voihan olla, et se jutteli sen naisen kanssa lähinnä, koska ne oli tuttuja ennestään, istuivat vierekkäin ja tää nainen oli myös kova puhumaan ja kisko sitä tanssimaankin koko ajan. Mä sit taas istuin fiksun ja jonkun sen kaverin välissä ja sen vuoks juttelin melkeen koko illan sen kaverin kanssa. Lähtiessäkin, päädyin lopulta kävelemään puolet matkasta tän kaverityypin kanssa, kun fiksu päätti palata viel hetkeks sisälle kuunteleen jonkun biisin (nainen soitti sille, ku oltiin jo ulkona). Siis, wtf?! Oon nyt lievästi pihalla ja kettuuntunut. En haluais ajatella, ettei fiksuu kiinnostakaan yhtään, mut on tää nyt vähän outoo... Mun utelujen jälkeen se kaveri kylläkin kerto, et tuo nainen ois naimisissa, et sikäli ei pitäis olla huolissaan, mut mistä näistä tietää.
Ihan sietämätön ilta. Odotin vähän jotain muuta. Lisäks mun teki koko ajan ihan hirveesti mieli koskettaa sen reittä tai jotain, hahahah... Onneks hillitsin jotenkuten itseni ;)
Mahdollisesti vietetään iltaa samassa seurassa myös huomenna, joten saapas nähdä, millä mielellä olen sen illan jäljiltä. *fingers crossed*
Ps. toivokaamme yhdessä myös todlla todella kovaa, ettei varattu oo osallistumassa samoihin karkeloihin.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ratkaisun hetki on käsillä

Onpas ollut taas vaikea päästä päivittämään tätä blogia. Tyhmä bloggeri... Menee ihan hermot. 

Sunnuntaina juostiin Naisten 10!!! :) Koko päivä oli ihan mahtava! Ensinnäkin ilma oli täydellinen: ei liian kuuma eikä liian kylmä. Toiseksi, juoksin siskoni kanssa koko matkan yhdessä rupatellen ilman, että olis tuntunu pahalta missään vaiheessa ja aikakin oli parempi kun viimeksi :) 1h 6min :) Olen siihen nyt tosi tyytyväinen, mutta ens vuonna vois kyllä yrittää alle tuntiin... Tuntui, että vähän kovempaakin ois jaksanut juosta...

Sitten... Fiksu on palannut Suomeen. Näin sen ihan sattumalta tiistaina, kun oltiin yksillä kaverin kanssa. Meitä oli siinä kyllä loppujen lopuks sen verran iso porukka, että ei nyt pahemmin tullut sen kanssa juteltua. Meitsi kun on aikas hiljaista sorttia heti, kun on enemmän ihmisiä (todella ärsyttävä piirre minussa). Mutta mutta... Silläkin uhalla, että kuulostan nyt tosi lapselliselta, niin mun mielestä se kyllä katso mua silleen erityisen pitkään ja intensiivisesti :) 
Ongelmahan tässä on vaan se, että mä en vieläkään tiedä, mitä mä siitä haluan ja kuinka paljon se mua kiinnostaa. Tai siis se nyt on selvää, et ulkoisesti se vetoo muhun, mut haluanko sitten vaan jotain sutinaa sen kanssa vai mitä hä? Äsh... Oon niin älyttömän kärsimätön!!! Tahtosin jo jonkun ratkasun tähän.

Noh, saattaapi olla, et jos hyvin käy, nään sitä myös tänään illalla. Tai sitten en.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Sunnuntai

Pettyi eilen euroviisuihin, jälleen kerran. Tulos on aina ennalta arvattavissa ja silti sitä pettyy. Höh... Menestys ei ilmeisesti olekaan kiinni siitä, että kehitetään joku erilainen, mieleenpainuva biisi. Kuhan vaan on tarpeeks eurohumppaa diibadaabaa, ni kärkisijalla ollaan... No se siitä.

Olen koko aamun leikkinyt bloggerin ulkoasuasetusten kanssa. On vähän liikaa aikaa, kun kerrankin ei tarvi mennä sunnuntaina töihin:) Tekniikka on mulle vähän vieras asia, joten muokkaan tätä vähitellen, sillon ku mulla on aikaa tähän yritys-erehdys -säätämiseen.

Lepposaa sunnuntaita kaikille, jotka täällä tänään vierailee!:)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Don't dwell on the negative

Onkohan bloggerilla jokin päivitysruljanssi menossa vai miksi se takkuilee nyt joka päivä..? 

Kipuilu on nyt selkeesti helpottanut: ääni kulkee jo vähän paremmin ja nuhaa on tuskin lainkaan. Ainoa, joka vielä rassaa, on nuo yölliset yskimiset... Sunnuntaina aattelin uskaltautua kuitenkin jo lenkille:)

Eilen sain viestiä siltä varatulta, että olin kuulemma kertonut hänen kaverilleen jotain viimekertaisesta, mikä ei todellakaan ole ok, ja hän vannotti minua olemaan jakamatta tätä salaisuutta enää kellekään muulle. Joo... 'quilty as charged', ei voi mitään. Humalatilassa tuli sanottua vähän liikaa, kun toinen kerran kysyi... Jälkeenpäin olinkin vähän että "oh shit!", mutta siinä vaiheessa se oli jo myöhästä. Mut kyllä todellakin ymmärrän, että toinen ei halua jutun kiertävän. Sen vuoksi mulla onkin nyt vähän tyhmä olo, vaikka... toisaalta, "ken leikkiin ryhtyy..."... Noh, ehkä tuo nyt oli vähän tarpeeton lisäys.

Yritän olla vaivaamatta päätäni tuolla eilisellä ja oottaa sen sijaan illan euroviisustudiota kaverini Saran seurassa:)!!! Hihiii:) Toivottavasti Suomi ois 10 parhaan joukossa, ni oisin tyytyväinen:) (joka vuosihan sitä toivoo ja sitten kumminki pettyy, ku todellisuus on mitä on...)

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kurja olo

Ei, tämä ei ole "olipa hurja viikonloppu" -postaus.
Olo ei vaan parane.
Todellakin olin sen koko vapaapäivän sisällä hiljaisuudessa ja annoin kurkun levätä. Viikonlopuksi en hakenut sairaslomaa, vaikka varsinkin lauantaina mun paikka ois kyllä ollut kotona eikä töissä; kähisin asiakkaille, sain hirveitä yskäkohtauksia ja pulssi oli koko ajan jotain päälle sata. Mutta kun mulle on joku ongelma hakea saikkua, ellei oo kunnolla kuumetta. Tulee ihan lusmu olo. Noh, maanantaina on kai pakko marssia lääkäriin, jossei tää helpota... 
Nyt kaipais kipeesti halausta...

Perjantaina olin kyllä ihan tyytyväinen, että olin töissä, sillä, uskokaa tai älkää, Markus puhui mulle(!!). Joo, ihan spontaanisti heitti mulle juttua, jonka oli selvästi kyllä miettiny etukäteen... Ja mä jopa kykenin vastaamaan sille jotain semijärkevää. Se on myös alkanut enemmän katsoa mun suuntaani ja moikata mulle. Ja tollasen ihan pienenkin eleen jälkeen tää tyttö hymyilee vähintään puol tuntia:) Mutta sen verran hillitsen nyt itseni, etten ala vetämään tuosta mitään johtopäätöksia. Sen sijaan olen vain iloinen, että voidaan taas käyttyäytyä normaalisti ja jopa puhua toisillemme. 

Tänään on jälleen ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, oikein täydellinen ilma äitienpäivälle. Minähän en tosin siitä pääse nauttimaan enkä myöskään flunssaisena jaksanut matkustaa äitiä juhlimaan:( Onnittelut olen toki jo esittänyt puhelimitse, vaikkei se olekaan yhtään sama asia. Lupasin kuitenkin äidille tällaisen aamupalan ensi kerralla, kun menen käymään kotona.

torstai 5. toukokuuta 2011

Stuck @ home

Ulkona paistaa ihana kevätaurinko, mut mä jumitan sisällä:( Vappupiknik tais sujua vähän liian kylmissä tunnelmissa ja nyt kärsin sit jäätävästä yskästä, nuhasta sun muusta. Viikonlopuksi ois töitäkin, et saas ny näkyy kykenenkö sinne vai pitääkö mennä hakeen saikkuu. Olis sekin sitten ensimmäinen kerta tän työsuhteen aikana ja ottaen huomioon, että oon ollut tuolla nyt melkein puoltoista vuotta, ni aika hyvin, etten sanois.

Harmittaa ehkä eniten, etten pääse lenkille. Kokemuksesta voin sanoo, et parin lenkkipäivän väliin jääminen voi vaarantaa koko juoksuinnon ja sitten taas röhnötän vaan tässä koneen ääressä ihan tyytyväisenä. Mut ei, niin ei saa käydä tällä kertaa. Parin viikon päästä on naisten kymppi ja siellä pitäis olla kunnossa. Lisäks oon kerrankin aloittanut suht ajoissa tän ns. 'kesäkuntoon-projektin', joten pitäis nyt vaan jaksaa ni jaksaminen sitten myös palkittaisiin hyvällä kesäfiiliksellä ja hyvän itsetunnon omaavan sinkkunaisen vetovoimalla. (olikohan tuossa lauseessa nyt mitään järkeä..?..hahah) Eilen haaveilin tällasesta lisävarusteesta. (linkin sivulla kohta: i-pod nano) Eli siis anturista, joka sujautetaan lenkkarin pohjaan ja sit saa kaikkee kivaa lisäinfoo tehdystä lenkistä i-podin kautta. Piristäis ja motivois varmaan kivasti juoksemaan:) Ongelma on vaan siinä, että tota varten pitäis olla Nike+-lenkkarit, joilla nettihinnoista päätellen on aikas suolanen hinta ja pitäis osata elää kurinalaisesti, jos mun palkoilla luulis sellaset hankkivansa. Ois vaan niin kiva tietää, kuinka pitkiä lenkkejä juoksen. Kaipa kyse on vaan priorisoinnista: ostaako uus bilemekko ja -korkkarit vai lenkkarit? ;)

Pitäisi jaksaa siivota, mutta energiat on flunssan takia todellakin nollassa. Mitenhän sitä tämän vapaapäivän sitten viettäisi, kun palkkapäiväkin on vasta huomenna...? En kyllä pysty istumaan sisällä koko päivää.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Näistä pitäis päästää irti

Viestittelin eilen fasarissa sen kanssa, josta ei pitäis ees puhua...
Ei siis chatissa, koska mehän ei olla kavereita siellä. Se vaan lähetti viestin ja mä vastasin ja sit se vastas ja se vaan jatkui ja jatkui... Ehkä pari viestiä liikaa. Se nyt vaan oli kivaa. Vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä. Äh. Pitäisköhän mun ajatella jotain muutakin kun omaa mielihyvääni...? Varmaankin. Mut sen sijaan olin iloinen, että kuulin siitä jotain. En ilmeisesti vieläkään olis valmis päästään siitä irti... TAI ...ehkä en vaan kestä olla yksin. Ehkä oon niin hiton riippuvainen itsetuntoni kohottajista ja läheisyydestä, että jos vaan tulis joku muu, mun ei tarvis enää ajatella tota tyyppiä.
Ehkä.

Markus oli taas aivan liian sulonen tänään töissä. Voiks miehestä sanoa, että se on sulonen? -Voi. 
Se on jotenkin niin erilainen ja jotenkin jostain ihan muusta maailmasta. Se ei sovi siihen työympäristöön niin yhtään. Se on liian vaikeesti lähestyttävä, outo ja hiton kuuma... mut kuitenki se vaikuttaa ujolta ja haavoittuvaiselta. Se on kiinnostava, koska sitä ei pysty yhtään lukemaan... Ois mielenkiintosta tutustua siihen paremmin, mut se taitaa jäädä ny toteutumatta, ku en osaa (lue: uskalla) puhua sille. Tai no, puhuinhan mä sille tänään ehkä jopa kaksi täysin työhön liittyvää lausetta. Että jee...

Miehet.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Postvappu

Päivittyypäs tämä blogi usein..heheh..
Vappu on siis takanapäin. Aatto meni aika perinteisesti tyttöporukassa tässä mun luona ja myöhemmin baarissa.. tai kahdessa;). Tulipa taas pidennettyä ikää nauramalla ainakin kymmenen vuoden edestä. Räpsittiin myös ihan hirveesti kuvia, joita eilisiltana latailin feisbukkiin tyytyväisenä siitä, että niissä oli joukossa tosi paljon ihan onnistuneitakin otoksia.

Eilen olin piknikilläkin, vaikka aamulla näyttikin vähän aikaa siltä, etten tulisi löytämään ketään sinne seuraksi. Kaikki kaverit oli jumittuneet jonnekin sängyn pohjalle. Ihme juttu, kun itse olin tunnin päästä heräämisestä jo pirteenä ku peipponen ja valmiina jatkamaan vapun viettoa. Noh, onneksi eräs kaveriseurue oli jo paikan päällä ja liityin heidän seuraansa vappuhuiskoineni. Tänä vappuna oli jopa lakki päässä, mikä onkin sitten toinen kerta kun oon jaksanut sitä kotsaa raahata. Ensimmäinen tais olla sillon yo-juhlia seuraavana vappuna. Sillon se oli mulla oikeen vappuaattona päässä... niin tai ainakin alkuillasta. Suurimman osan illasta, baarissa, valkolakki lepäili baaripöydällä sillä aikaa, kun minä tanssin lavalla. En vieläkään käsitä, miten sille ei tapahtunut mitään. Lakki on yhtä valkoinen kuin ostettaessa...
Eniveis, piknikkiä vietin aika kansainvälisessä seurassa. Suurin osa porukastamme oli italialaisia miehiä. Ne on kyllä hauskaa seuraa, ei voi muuta sanoa. Hirveen välittömiä ja huomaavaisia ja rentoja:) Piknikiltä jatkettiin vielä yhden kaverin kämpille; syötiin, juotiin ja kuunneltiin musiikkia. Piti olla krapulapäivä, mut vietinkin sen iloisessa pöhnässä ;). Jotkut tais siitä vielä jatkaa baariin, mutta minä katsoin parhaaksi mennä vaan kotiin lepäämään ja juhlia sitten taas joku toinen kerta vähän paremmilla energioilla.

Niin ja ettei jäisi mitään arvailujen varaan: en ole kiinnostunut noista pojista. Se yksi, josta olen kiinnostunut, joka kuuluu kyllä tavallaan samaan porukkaan (fiksu siis), on edelleen matkoilla. Olen sen verran ottanut selvää, että sen pitäisi tulla takaisin tässä kuun puolivälissä. Hmm... Epäselvää on, että mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään...