Low point

Olisikohan se absoluuttinen 'low point' nyt sitten saavutettu ja tästä olisi vihdoinkin suunta ylöspäin? Toivottavasti, pliis!

Selittyi se hipsterin kummallinen käyttäytyminenkin, kun näin sen jonkun pitkän blondin kanssa tuossa päivänä eräänä. Minä hajosin siihen paikkaan, totaalisesti. Ei auttanut järkeily eikä mikään: "kyllähän minä tämän tiesin tai aavistin" -paska. Putosin niin kovaa ja korkealta, että itsekin hämmennyin reaktiotani. Avauduin ystävälle, avauduin toiselle - ei helpotusta. Vahingossa tuli avauduttua äidillekin. Sitä tapahtuu noin joka neljäs vuosi. Nyt äiti varmaan huolehtii illasta toiseen, pärjäänkö täällä ja mitä minulle oikein tapahtuu. Alkaa varmaan soitella joka päivä. Tuli ihan helvetin paha mieli, kun sillä tavalla purkauduin. Ei ollut tarkoitus. Oli vain niin todella paha mieli, etten millään jaksanut esittää positiivista niin kuin yleensä teen. Tuli siinä ladeltua koko elämän tyhjyys ja yksinäisyys. Se on melko pohjaton.

Seuraavana aamuna olin täysin lamaantunut. Tuijotin keittiön pöytää ja toivoin, että aamupala valmistaisi itse itsensä. Puolen tunnin päästä löysin jostain voimia. Raahauduin salille toivoen, että se auttaisi edes vähän, että sen jälkeen jotenkin ihmeen kautta selviäisin työpäivästä. Treenin ajaksi melkein unohdin, mutta töissä oli kaikki kuten pelkäsinkin. 

Luulin, että pystyisin siihen mutta enhän minä pystynyt. Jouduin kohtaamaan hipsterin ja se ei sujunut millään tavalla hyvin. En pystynyt puhumaan hänelle edes. En saanut sanaa suustani ja kädet tärisi ihan helvetisti. Puolen päivää välttelin hänen katsettaan. En vain pystynyt katsomaan häneen. Kyllä hänkin sen huomasi, mutta mitä se häntä liikuttaa, vaikka käyttäytyisin miten hullusti. Kaiken kruunasi se, kun ystävä tuli kyselemään miten pärjään ja minä aloin itkeä. Töissä!!! Kuka itkee töissä?! Ja tuollaisen asian takia?! Kuinka syvälle hän oikein pääsi minun tunnemaailmaani? Noh, hetken meni taas hyvin, kunnes toinen kaveri tuli huolestuneena kyselemään. Ja taas kyyneleet tulivat. Siinä se sitten oli. Sen jälkeen aloin voittaa selviytymistaistelua ja loppupäivästä tuli oikeastaan jopa hyvä. Nostin jopa katseeni ja hipsteri nosti minulle kulmiaan kysyvästi. Mitähän mun ilme mahtoi kertoa..? Yritin näyttää normaalilta, mutta vaikeaahan se oli.

Tänään pyysin anteeksi käytöstäni viestillä. Varmaan ihan turhaa, mutta halusin puhdistaa ilmaa. Eikä hän varmaankaan yhdistänyt käytöstäni häneen. Eihän meillä alunperinkään pitänyt olla mitään. Nyt yritän olla ajattelematta asiaa, mutta pieni putoaminen saattaa tulla, jos näen sen kaksikon vielä yhdessä. Eihän se nyt hyvältä tunnu, kun ei kelpaa.

Onko heikkoutta myöntää, että on paha olla?

Tapsa tuossa kommentoikin, että ei kuulosta hyvältä tämä minun säätämiseni. Ei toki kuulostakaan. Eikä myöskään tunnu siltä. Paikkakunnalla kyllä on miehiä, näin olen kuullut, mutta en kyllä tiedä missä he ovat. Minä olen täällä kotona. Odotan, että joku heistä tulee joku päivä oveni taakse hakemaan minut. Ei vaan, kyllä minä olin viikko sittenkin ulkona, mutta juuri sinä iltana ei voinut vähempää kiinnostaa baariympäristö ja lähdin aikaisin kotiin. Vika on siis kai minussa, kun en edes yritä katsella tai lähestyä ketään. En vain näe ketään. Olen niin kietoutunut tähän onnettomaan olotilaani, etten näe mitä ympärillä tapahtuu. Todennäköisesti näytän ennemmin epävarmalta kuin kiinnostavalta. Ihan kuin olisin palannut ajassa taakse päin jonnekin kahdeksan vuoden päähän, jolloin olin niin hajalla ja epävarma itsestäni että itkeskelin baareissa eikä mistään tullut mitään. Olen yrittänyt tsempata, etten vajoaisi siihen. Katsotaan nyt...

Yritän nyt hakea parannuskeinoa urheilusta. Toivottavasti se auttaa. Sanotaan, että se nostaa itsetuntoa, jos saan jotakin tuloksia siinä. Toivon löytäväni jonkun sisäisen voiman, joka kantaisi minua ja saisi uskomaan, että elämäni on arvokasta oli siinä mies tai ei. Että jos yksi hylkää, se ei tarkoita että kukaan ei välittäisi. Että jos yksi vastaa viestiin, että "sori, ei huvita jutella", se ei tarkoita... Ei aavistustakaan, mitä se ei tarkoita tai tarkoittaa muuta kuin, että sen ihmisen kanssa ei varmaan enää tarvitse olla missään tekemisissä. Voin lakata hakkaamasta päätäni seinään ja nostaa sen sijaan rautaa salilla. Ei se kyllä helppoa tule olemaan ja vie helvetisti aikaa, mutta muutakaan en voi. 

Voi kun joskus tulisi vastaan jotain hyvää.

Eilenkin oli niin monta kertaa lähellä, etten alkanut itkeä töissä ja kädet tärisi jatkuvasti. En tiedä johtuiko hipsteristä vai olenko muuten vain sekaisin. Joka tapauksessa olotila on aika huono.