tiistai 5. toukokuuta 2015

Kaikki hyvin ja menneisyyden kanssa sujut

Se kolmen deitin mies katosi sitten kuin tuhka tuuleen. Tai kyllä hän ilmoitti katoamisestaan, kun siitä tarpeeksi monta kertaa kysyin. Miksi pitää odottaa monta päivää hiljaiselossa ja toivoa, että toinen tajuaa kiinnostuksen lopahtaneen? Mihin katosi suora puhe ja toisen kunnioitus? Jos viimeksi kun on nähty, kiinnostusta on ollut ilmassa, kaikki on mennyt hyvin, on silitelty, katsottu silmiin, hymyilty ja kehuttu, niin miksi olisi syytä olettaa, että kohta kaikki romahtaa? No joka tapauksessa se oli siinä, joten mitä sitä tämän enempää vatvomaan.

Välillä osaan iloitakin sinkkuelämästä. Sitä on ihan oikeasti vapaa tekemään ihan niin kuin itse haluaa ja juuri sillä hetkellä kuin se parhaiten sopii. Elämä on vain vähän liikaa sellaista omaan napaan tuijottamista, kun ei ole ketään vierellä josta pitää huolta. Toki ystävistä ja perheestä, mutta ei se ole niin kokonaisvaltaista. Ystävilläkin melkein kaikilla jo on Se Joku. Vähiin käy... En minä silti heitä menetä. Välillä vain seurankipeys iskee ja tunne siitä, että pitäisi olla jossain tekemässä jotain.

Joonatan tuossa viestittelee lähes päivittäin. Sekin onnistuu hämmentämään, vaikka yritänkin suhtautua häneen ihan kaverina. Muutenhan koko homma kannattaisi lopettaa alkuunsa. Yhteislenkillä kävimme yhtenä päivänä. Seura kelpasi ja juoksu sujui hyvin. Yllättävää kyllä ei ollut yhtään vaivaannuttavaa tai omituista. Risteilyn moikkausta lukuun ottamatta ei olla kuitenkaan naamatusten juteltu muutamaan vuoteen. Pidettiin keskustelu lähinnä liikunnallisissa aiheissa.

Exääkin näin. Tuntuu, että hän hakeutuu juttusille aina kun on saavuttanut jotain tai hankkinut jotain suurempaa. En osaa päättää haluaako hän vain jakaa kivat asiat kanssani vai jollain lailla näyttää menestystään. Ilmeisesti olen tällä hetkellä ihan sujut itseni ja elämäni kanssa, koska en vajonnut maan rakoon ja sanoin reippaasti, että kaikki on hyvin. Elämässä on oikeasti moni asia hyvin juuri nyt. Paljon olisi parannettavaakin, mutta koska sitä oikein nauttii elämästä, jos koko ajan vain etsii valitettavaa? 
Sovittiin, että nähdään ja jutellaan joku kerta.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

I'm back!

Teki mieleni tulla tänne päivittämään jotain pitkästä aikaa. Mitä tässä on mennyt - yli puoli vuotta? Kyllä, olen edelleen sinkku. Parisuhdestatuksen muuttuminen ei siis ole syy siihen, etten ole kirjoittanut tänne vaan se, etten ole jaksanut toistaa itseäni. En koe, että elämäni olisi tarpeeksi jännittävää että siitä kertovaa blogiakaan jaksaisi kukaan lukea. Ja ihan oikeassa olen kyllä siinä. Niin harvoin tapahtuu mitään käänteen tekevää.

Jätin suomi24:n taakseni pari kuukautta sitten ja sen jälkeen olen turvautunut ainoastaan tinderiin. Siellä tutustuinkin tähän mieheen, jota olen nyt tavannut kolme kertaa. Jihuu, fanfaarit!!! No eikä kun yhtä pihalla olen kuin aina ennenkin. On liikaa odotuksia ja sitä kautta myös pettymyksiä. Hän on erittäin mukava, urheilullinen ja päämäärätietoinen. Ulkonäöltään kivannäköinen, lihaksikas, mutta ei ihan sen tyyppinen, johon olen tottunut tai yleensä ihastunut. Nyt en sitten oikein tiedä mitä tunnen. Eikä hän pidä minuun yhteyttä ihan niin tiheästi kuin toivoisin. Ja tästä päivästä oltiin puhuttu että nähdään, mutta eipä nähtykään. Ei ollut minusta kiinni. Älkää huoliko, en ole skitsonnut (vielä kovin pahasti) hänelle mistään tällaisesta. Harmittaa vaan. Muutenkin, me vaan hengaillaa yhdessä (ja harrastetaan seksiä) eikä puhuta mitenkään siitä, että ollaanko tässä jotenkin kiinnostuneita tai tähdätäänkö johonkin tai mitä yleensäkin tästä kukakin haluaa. En tiedä tarvisiko tällaisia edes miettiä vielä, mutta vähän hassua.

Niin paljon kuitenkin harmitti, että tänään ei nähty vaikka olin jo suunnitellutkin kaikkea, että piti oikein päivittää facebookiin harmitukseni. Siellä sitten porukalla ihmetellään ja voivotellaan kun mulla ei ole vielä miestä. Voi ny helvetti... tai sitä mä kai kerjäsinkin. Välillä kyllä todellakin tulee sellanen paniikki, että ei saatana mä oon jo 30 ja jotain... Pitäiskö jo luovuttaa??? Mutta en pysty, vaikka haluaisinkin. Tulen aina kaipaamaan vierelleni jotakuta.

Ai niin! Meinasin unohtaa! Olen tässä viestitellyt menneisyyden hahmo Joonatanin kanssa silloin tällöin. Hän siis otti yhteyttä vuoden vaihteessa yllättäen parin vuoden jälkeen. Viikonloppuna satuttiin vahingossa samalle laivalle??!! Teki niin hitosti mieli mennä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, mutta EN VOINUT, koska hän oli laivalla tyttöystävänsä kanssa ja kuulemma nainen on niin mustasukkainen, että hyvä jos voidaan moikata. Että sellasta... Moikattiin sitten sillain, että tyttis ei ollut paikalla. En halunnut tahallani alkaa sotkea heidän iltaansa.