Uusia treffejä pukkaa

Ohhoh, onpas mennyt luvattoman paljon aikaa taas...

Ei tullut niitä toisia treffejä. Taisi olla kummallakin vähän samat fiilikset, eli ei oikein ollut fiiliksiä tarpeeksi. Päätettiin sitten vaan jatkaa tahoillamme "sen oikean" etsintää. Nyt olenkin viestitellyt erään uuden miehen kanssa jo sen verran, että ensi viikoksi sovittiin treffit ;) Stalkkasin pari muuta kuvaa hänestä naamakirjasta (joo, ei varmaan saisi...) ja aika miellyttävännäköinen tyyppi on kyllä kyseessä, tosin enpä mene vielä sanomaan onko hän minun tyyppiäni. Avoimin mielin :) On muistaakseni samanikäinen kuin minä eli ikä ei ainakaan voi nousta miksikään kysymykseksi, mutta entäs sitten se että hänellä on oma, sydänverellä remontoitu talo jossain maalla...?! Hmmmmmmm... (Avoiminmielinavoiminmielin)

Oli eräs toinenkin mies, vähän pidemmän välimatkan päässä. Niiiiiiin kuuma ;), mutta kappas, pyysi nähdä lisää kuvia minusta ja niiden jälkeen hänestä ei olekaan kuulunut mitään. Kuinka yllättävää. Olisin kuitenkin arvostanut jonkinlaista viestiä takaisin, että "sori, mut en nyt oikein näe meitä yhdessä blaadiblaa...". Kyllähän mä nyt itsekin näin, että se oli tosi kuumis ja mä en ole ihan niiiiin kissa ;)

Joonataniakin piti nähdä tuossa alkuviikosta, mutta sepä perui. Tosi yllättävää sekin, tai se ettei hänestä ole kuulunut mitään sen jälkeen. Ei taida häntä paljon kiinnostaa nähdä. Niin että onkohan mun jo pikku hiljaa pakko myöntää itsellenikin, että ei siitä kaveruudesta mitään tule. En kyllä tahtoisi. En vielä.

Joo, mutta ei voi kyllä valittaa kun on treffit tiedossa :) Odottavalla mielellä olen.

Kahvilla

Yhdet treffit taas selätetty :) Mukavaa oli ja ehkä mun ennakko-odotukset (kauhu-sellaiset) lensi jonnekin jorpakkoon siinä treffien edetessä, sillä tosi miellyttävä tyyppi oli kyseessä. Eikä näyttänyt niin vanhalta kuin pelkäsin, vaan ihan kivannäköinen miekkonen hän oli. Kahvilla oltiin perinteisesti. Mies oli tosi kohtelias: kysyi mitä ajattelin ottaa, tilasi sitten molemmille ja vielä maksoikin. Muutenkin viljeli kohteliaisuuksia minulle sopivasti keskustelun lomaan. Harmittaa, etten itse oikein osannut tehdä samoin. Hän olisi sen kyllä ansainnut. Ehkä mulla olisi sillä saralla vielä opeteltavaa, että rohkeasti antaisin krediittiä kun on sen aika...

Ei ollut edes hiljaisia hetkiä paitsi ehkä yhden ohimenevän sekunnin, jonka senkin hän rikkoi jollain luontevalla jatkolla kun minä vain jäädyin, ahhaha... Mutta... mutta...mutta... Entäs sitten ne fiilikset, entäs jatko???

Todella yllättävää varmaan, mutta kun en kyllä tuntenut oikein sellaista jännitettä tai että mikään olisi varsinaisesti vetänyt minua hänen puoleensa. Muistan aikoinaan Joonatanin kanssa treffeillä; mietin koko ajan millaista olisi suudella häntä. Nytkin mietin sitä, mutta valitettavasti siinä mielessä, että en vain nähnyt itseäni tekemässä sitä. Minusta tuo kertoo jo jotain. Ja siltikään en osaa täysin poissulkea toisia treffejä.

Treffailua ilmassa

Eteenpäin.

Mulla on tänään treffit!!! Joo, apua. Olen taas semisti saanut voimia jatkaa tota nettideittihommaa ja tänään ois sitten ekat treffit taas siltä saralta vähään aikaan. Mies on 33, eli mua vähän vanhempi (vaihteeksi). Kuulostaa mukavalta, mutta mua hiukan ahdistaa sen flirttailevat viestit. Itse en laita mitään sellaista tekstiä ennen kuin on tavattu. Kuva ei kerro tarpeeksi, enkä halua antaa mitään superkiinnostunutta kuvaa itestäni, jos sitten deiteillä ei enää kiinnostakaan. Saa nähdä mitä tästä tulee... Yritän olla avoimin, positiivisin mielin, että rennosti kahville tässä vaan ollaan menossa, mutta jotenkin epäilyttää.

Parin muunkin kanssa olen viestitellyt ja eilen muutenkin fb mukaan laskettuna juttelin netissä neljän eri miehen kanssa. Kaikille heille olen vain kaveri, mutta silti siitä tuli hyvä mieli ja ajatus, että en taida olla niin luotaantyöntävä ja tylsä kuin mitä joskus kuvittelen. On kevät :) ja se tekee mut iloiseksi ja innostuneeksi! Mitä vaan voi tapahtua ja varmasti jotain tapahtuu, jos jatkan yhtä rohkeasti eteenpäin.

Ihanaa kevään alkua kaikille teille!:)

Ihan kuin ikävä

"Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois,

yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois."

En ole kuullut Joonatanista loman jälkeen, paitsi sen verran että hän lähetti kutsun via facebook tupareihinsa ensi kuussa. Pitäiskö sinne sitten oikeasti mennä?! Tiedän, että haluaisin mennä mutta ollakseni rehellinen itselleni pitää myöntää, että menisin vain nähdäkseni Joonatanin koska on ikävä. Ehkä jopa toivoisin hiljaa sisälläni, että hän kohtelisi minua muuna kuin kaverina, että hän pyytäisi jäämään... Miksi menisin sinne satuttamaan itseäni lisää??? Onhan tässä toisaalta vielä aikaa miettiä. Mitä vain saattaa tapahtua, joka vie tuotakin päätöstä suuntaan tai toiseen. Jos en muuta tekisi, niin ainakin ottaisin selvää ensin Joonatanilta onko hänellä mahdollisesti joku uusi siellä kiikarissa. Jos näin olisi, päätös osallistumisesta olisi niin pirun helppo tehdä.

tämä tunne - kuin tikku ihon alla, joka koko ajan tuntuu eikä lähde millään pois, ei ainakaan kokonaan.