tiistai 21. elokuuta 2012

Huuhaalandiassa

Pitäisköhän aloittaa rajoittamaan netin/TV:n käyttöä Daaliahn tapaan..? Ne yhdessä ovat ehkä suurin syy aikaansaamattomuuteeni. Tänään minun piti siivota oikein kunnolla, tai sellainen ajatus minulla ainakin oli vielä töistä päästyäni... Kuinkas sitten kävikään? - Tiskasin heti kotiin tultuani ja sen jälkeen rojahdin sohvalle katsomaan Suurinta Pudottajaa. Siinä kuolivat ne suunnitelmat. Sen jälkeen menin koneelle, viikkasin (sentään) vaatteet kaappiin, minkä jälkeen sohva kutsui jälleen. Katsoin Frendit. Sitten aloin katsoa boxilta jotakin elokuvaa, jonka olinkin jo nähnyt, joten jätin sen kesken ja aloin katsoa jotakin juuri alkavaa elokuvaa. Noh, se loppui äsken ja nyt kello on 23:00!!!!!! Että siinä meni taas tämäkin ilta: katsellen kuviteltua elämänmenoa hypnoottisesta laatikosta. 

Kämppä on edelleen sekaisin, elämäni on edelleen paskaa ja minä alakuloinen. No mistähän hitosta se johtuu??! Pitäiskö katsoa peiliin?

Kahtena aamuna olen jo onnistunut pitämään koneen kiinni ennen kuin olen lähtenyt töihin. Sen sijaan olen lukenut lehteä. Ehkä pitää aloittaa pienin askelin.

Ja anteeksi (itselleni?), palasin deittinettiin. Mutta en taaskaan tee siellä mitään!!! ahahahahah :) Mietin, kuinka mahdollista edes on, että löytäisin jonkun, joka kelpaisi minulle. En itsekään kelpaa itselleni.

tiistai 14. elokuuta 2012

Unimaailma

Varmaan tekin ootte joskus nähneet unia, joiden jälkeen kun herää, ei voi muuta ku ihmetellä ääneen: "Mitä helvettiä?!" :) Hahaha, oikeesti ne on just niitä parhaita. Siis, jos on tarpeeks huumorintajua ;)

Viime yönä esimerkiksi näin unta, että tapailin Junnua salaa (ei niin kaukana tosielämästä). Jossain vaiheessa oma äitini sitten aavisti, että minulla on joku mies ja yritti sitten urkkia asiaa selville sanomalla, että kyllä minä voin vanhemmilleni kertoa kenen kanssa olen, oli se sitten kuka tai millainen mies tahansa. Tässä vaiheessa Junnu astuu ovesta sisään, kaikki esittelevät itsensä ja on niin onnellista että. ...Paitsi, että minä häpeän kuollakseni ja mietin, etteikö kukaan muu kuin minä muka näe kuinka nuorelta Junnu näyttää!? Miten kukaan ei sano mitään? Enhän minä nyt voi noin nuoren pojan kanssa olla!!
Joop...
Ensinnäkin, Junnu ei tosiaan halua mitään oikeeta suhdetta mun kanssa enkä minä hänen. Toiseksi, valitettavasti minä oikeastikin ajattelen noin - että olisi noloa olla jonkun niin nuorennäköisen kanssa. En kyllä tiedä huomaisiko ulospäin edes mitään, koska itsekin näytän ihan teiniltä...

Lomalla taas näin unta, että menin exän luona käymään. Kun kerran en ollut kuullut hänestä pitkään aikaan mitään (totta). Noh, ovi oli auki, joten menin suoraan sisään. Exä istui tv:n edessä pelaamassa pleikkaria tms. Jäin parin metrin päähän, hänen selkänsä taakse seisomaan ja katselemaan (tosi normaalia :). Siinä tovin katseltuani häntä äännähdin: "krhm..." jolloin hän tietenkin huomasi minut. Tunnelma oli ymmärrettävistä syistä aika jäätävä. Ilmaa olisi voinut leikata veitsellä. Yritin siinä sitten 'casually' kysellä kuulumisia, mutta exän vastaukset olivat hyvin lyhyitä ja tylyjä. (No hei, ex nainen on hiipinyt mitään ilmoittamatta sisään ja seissyt selän takana ties kuinka kauan). Vähän ajan päästä tyttöystävä tulee huoneeseen sanomatta mitään. Yritän tervehtiä, mutta asuntoon alkaa yhtäkkiä valua sukulaisia ja ystäviä. On kai jotkin juhlat. Kaikki mulkoilevat minua, mutta muuten ignooraavat täysin ja lopulta poistun paikalta vähin äänin.
Ihme uni! En mä nyt noin hullu sentään oo! :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Arkeen palailua

Loma on loppu.
Olo on rentoutunut ja seesteinen. Olen hassulla tavalla ylpeä hennosta rusketuksesta ihollani ja auringon vaalentamista hiuksistani. Läheiset ystäväni ja perhe ovat tehneet kesästäni aivan ihanan enkä olisi voinut pyytää paljon enempää. 

Palaan arkeen. On varmaankin pakko tehdä ylimääräisiä työtunteja, kun loman vuoksi seuraavat palkat jää vajaiksi. Työt eivät innosta. Tuntuu, etten haluaisi enää nähdä itseäni siellä. Työkavereita on kuitenkin jo vähän ikäväkin. 

Läheinen ystävä menee syksyllä naimisiin. Taas yhdet häät, joissa palloilen lähes ainoan sinkkuna. Oi autuutta. Toki minulla on häissä paljon muuta ajateltavaa kuin parisuhdestatukseni, mutta siltikin...

Tuntuu, että ihmiset - sukulaiset ynnä muut - ihmettelevät miksi tuokin on aina vain yksin. Alkavat epäillä, että minulla on jokin sairaus, joka voi tarttua kosketuksesta. Mikä muukaan voisi olla syynä? Tai ehkä he eivät mieti yhtään mitään. Katsovat vain lävitseni. Ehkä heillä on ihan omat murheensa. Minä se vain olen, joka näitä asioita pyörittelee. 

Pitkittynyt sinkkuus ei myöskään tee seuraavaa intiimiä kohtaamista miehen kanssa yhtään helpommaksi. Ihan kuin tulisin vaan ujommaksi päivä päivältä. Junnunkin kanssa minun piti olla se kokenut, mutta missähän sekin näkyi, kysyn vaan... Sen takia siitä ei varmaan paljon kuulukaan. En tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta. Niin ja mitä mä sen perään ruikutan??? Mä sitä halua.

Ps. Jos teksti vaikuttaa jotenkin oudolta, se johtunee paluustani kirjojen pariin. Luen tarinoita ja alan samalla miettiä omaa elämääni jotenkin kerronnallisemmalta kantilta :)