Maassa

Miten voivat kaksi päivää erota toisistaan niin paljon? Eilen olin niin positiivinen ja vielä aamullakin, mutta nyt olo on taas suorastaan ihan p***a. Kyllä. Syitä on tasan kaksi: olen syönyt koko päivän tauotta ja lähetin Joonatanille viestin, johon en ole saanut vieläkään (no **ttu ylläri pylläri) vastausta. En tiedä johtuuko syöminen osittain tästä Joonatansotkusta vai muuten vaan, mutta ei se ainakaan oloa paranna. Miksi en ikinä tajua, että liikunnasta tulisi paljon todennäköisemmin parempi mieli???! Eikun aina pitää haalia itselleen hiilarimorkkis vielä kaiken hyvän lisäksi. Hienoa cioccolata. Ja ei, en lähettänyt mitään säälittävää aneluviestiä Joonatanille tai muutenkaan mitään ihme tunteenpurkaussälää, vaikkakin häivähdys jälkimmäistä on luettavissa rivien välistä... Eieieieieieiieieieiieieieeii! Mä en suostu takertumaan! Heti lomalta palattuani puran kaiken urheiluun. Se on pyhä lupaus! Mutta sitä ennen saan olla hetken vähän surullinen, yksinäinen ja plösö.

Ups & downs

**tut mitään Joonatania tässä oo satuttamassa, ku itseäni vain. Tai en mä nyt tiedä sattuko se varsinaisesti, mutta vähän kyllä tais kirpasta ku kyyneleetki kerran nous silmiin. Pistin näet tuossa muutama päivä sitten tekstaria sinne päin, että on mies ollut jonkin verran mun mielessä tässä ja oon nyt vähän pihalla. Joonatan sitten vastas jonkun 12 tunnin miettimisen jälkeen (miten miehet ei tajua, että tollaseen viestiin pitää vastata HETI!!!???), että oli itsekin miettinyt meitä, mutta päätynyt sellaseen ratkaisuun, että haluais edelleenkin pitää mut ihan kaverina. Mähän en nimenomaan ollut saanut päässäni aikaiseksi mitään lopputulemaa, mutta noh... kai mä vähän haaveilin jostain yhdessäolon uudelleenlämmittelyistä. Järki kyllä koko ajan sanoi, ettei siitä mitään tulisi kuitenkaan pitkällä tähtäimellä. Ja ihan rehellisesti olen sitä mieltä, että tämä on oikea ratkaisu, vaikkei se olekaan sitä mitä halusin. Saa nähdä, miten onnistutaan olla pelkkiä kavereita. Yhdessä yöpymiset pitää jättää väliin tai muuten tuun hulluksi.

Mun vanhenemista on tässä juhlittu pariinkin otteeseen, eli paljon mukaviakin hetkiä on mahtunut viime päiviin :) Ei sillä, että se vanhenemisosuus olisi kovin mukavaa... Tosin lohduttaa erittäin paljon tieto siitä, että en näytä ikäiseltäni. Eräs miespuolinen työkaverikin oli veikannut minua '90 vuonna syntyneeksi, tai ehkä '91? vaiko '92? ahahahhaha....Joo, läheltä liippaa, *tirsk ;) Henkilöllisyystodistusta multa kysytään lähes joka kerta, kun ostan vaikka viinipullon tai baarin ovella. Eipä siinä... Okei, oonhan mä luonteeltanikin vähän ehkä lapsellisempi kuin mitä tässä iässä pitäisi (?), enkä tiedä onko se sitten taas niin hieno juttu, mutta en voi olla muuta kuin oma itseni. Iästä puheen ollen - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni teki mieli valehdella ikäni lauantaina baarissa, kun olin tanssilattialla erään tosi söpön ja mukavan tuntuisen poitsun kanssa ja kaikki meni hyvin, kunnes sain kuulla hänen olevan 22-vuotias. Nouuuuuuu!!!! Ja mun irvistyksen jälkeen sen oli tietty pakko kysyä mun ikää ja... sitten oli vaan todettava, et hyvät jatkot, tää ei nyt toimi. :( Mä en nyt etsi mitään 'toy boy'ta. Mutku se oli niiii söpööö....Prrrse.

Nyt alkoikin sitten töistä mun talviloma ja muutaman päivän päästä lähden käväsemään Italiassa!!!! Jeee!!! On se elämä sittenki vaan ihanaa, vaikka nää miesasiat vähän tökkiikin.

Sisäistä kamppailua

On ehkä hyvä, että tiedossa on nyt kaikenlaisia pippaloita mun synttäreistä työpaikan juhliin ja siinä välissä pieni lomareissu ulkomaille. Vähemmän mahdollisuuksia tavata Joonatania, vähemmän tilaa ajatella Joonatania. Ei hitto! Pelkään, että oon jollain mystisellä tavalla ihastunut siihen uudelleen. Ei näin voi oikeesti käydä! Ne muutamat päivät ja yöt, mitä tässä ollaan nyt vietetty yhdessä on vaan olleet paljon rennompia kuin silloin viime vuoden puolella. Minähän ajattelin, että tässä ollaan ihan oikeasti vain kavereita eikä siis tarvitse niin panostaa siihen, että olisin jotain enemmän kuin mitä oikeasti olen ja siispä olen ollut ihan vain oma itseni ja saanut täten myös enemmän irti Joonatanista. Olen uskaltanut sanoa, mitä ajattelen ja kommentoida, jos hän on tehnyt jotain outoa. Ehkä hänellekin on käynyt sama ilmiö, koska hän ei ole ollut ollenkaan niin hiljainen tai hukkunut omiin maailmoihinsa. 

En uskalla kysyä, miltä tämä hänestä tuntuu (ellen sitten jo kysynyt silloin yöllä humaltuneena). Itsestäni osaan sanoa sen verran, että nuo muutamat yhteiset yöt eivät ole edustaneet arkea. Se olisikin sitten taas aivan eri asia. Ennen kuin alan kuvitella, että tässä olisi jotain enemmän, pitää oikeasti miettiä. En halua satuttaa Joonatania... enkä itseäni. Ja pitää muistaa, että kuvioon kuuluu myös Juniori ja tuntuu, että olen sulkenut sen asian kokonaan mielestäni.

Ajattelen Joonatania ihan koko ajan. Eilenkin oli pakko lähettää sille joku turha viesti, että saisin kuulla siitä jotain. Mutta pitää kai yrittää ottaa etäisyyttä, eihän ns. fuck buddies mitään kuulumisia toisilleen viestittele.

Tunteet

Ei, en voi vieläkään kirjoittaa tunteista mitään. Ne on sievänä sillisalaattina jossain tuolla sisimmässä. Eilen oli tosiaan baari-ilta ja - lyhyestä virsi kaunis - sen sijaan, että oisin lähtenyt sieltä kotiin otinkin taksin Joonatanille. Lähdin vähän huonoissa fiilareissa baarista, joten ei tosiaan hotsittanut mennä yksin kotiin surkeilemaan. Joonatankin oli vähän huppelissa, joten hyvinkin rennosti juteltiin kaikenlaista tästä meen säätämisestä, mutta hitto vie ku en oikein muista että mitä. Muistan kysyneeni, että kumpaa tässä sitten tulee sattumaan ja hän vastasi että molempia...

Pakko kai myöntää, että pelottaa vähän että noissa sanoissa on jotain totuutta takana. Pelottaa nämä tunteet, joista en nyt halua puhua...

kaveri + kaveri + (sensuroitua) = ?

Mmh... ja hupsista.

Viime kirjoittelun jälkeen kävin sitten Joonatanilla kylässä: tehtiin ruokaa, katottiin leffa ja jäin yöksi. Oli todella mukava ilta. Joonatan ei olisi tahtonut ollenkaan nukkumaan, joten valvottiin jutellen johonkin aamuneljään asti ja Joonatan kerto mulle niin paljon henkkoht asioita, että huhhuh. Siinä vaiheessa huomasin, että toinen nukahtaa hetkenä minä hyvänsä enkä voinut enää estää itseäni kysymästä, olisiko kuinka epäsopivaa jos halaisin häntä... Loppuyön Joonatan sitten silitteli vatsaa, kylkiä ja lantiotani niin, etten yksinkertaisesti kyennyt nukkua tai ehken vain halunnut nukahtaa, koska se oli NIIIIN ihanaa!!!:) Noh, tätä seurasi pitkästä aikaa vaikein työpäivä ikinä, kun olin ihan 'fucked up', ahdisti, jännitti, vatsa kramppas ja sydän löi sataa koko päivän enkä tiennyt mitä ajatella. Tunne ei juurikaan helpottanut sillä, että sain Joonatanilta viestin, jossa tämä pyysi mua saunaan vielä samana iltana. 

Ensin mietin, että pitäisiköhän olla menemättä tai ainakin kirjoittaa viestiin, että oli vähän liian kivaa ja jotain, mutta sitten ajattelin että hitto mitä shaissee ja asioiden suurentelua taas - "Joo, voin mä tulla."

Mäkin olin siihen mennessä vähän rauhottunut. Käytiin saunassa. Suomessahan on ihan normaalia, että tyttö ja poika, jotka ovat vain kavereita keskenään menevät saunaan kaksistaan, hih:) No joo, siitä sitten suoraan nukkumaan ja tällä kertaa oikeesti suhteellisen ajoissa, ehkä jo ennen kolmea. Teki niin paljon mieli mennä kiinni toiseen, että se tuntu melkeen pahalta, mutta en tehnyt mitään, koska ei toinenkaan tehnyt ja vähän jännitti mitä siitä seuraisi ja olisiko se kuitenkaan ihan ok jatkaa sillä linjalla. 

Aamulla kestin vielä muutaman torkutusherätyksen verran, kunnes sen viimeisen kerran kun Joonatan vielä palasi nukkumaan kiedoin käteni hänen ympärilleen (kuin ohimennen..). Jossain kohtaa Joonatan lähti suihkuun, jonka jälkeen palasi vielä viereeni *quote: "näytät liian houkuttelevalta siinä". Tässä vaiheessa hänen olisi pitänyt olla jo suurin piirtein matkalla töhin...

Taas halailtiin ja siliteltiin aina siihen asti, kunnes Joonatanin itsehillintä ilmeisesti petti (mikä on SUPERyllättävää, koska hän ei juuri ikinä kykene tekemään aloitteita) ja noh... loppu onkin aika helppo arvata ;) .

Tänään tämä tytsi lähtee vähän viihteelle, joten jatkan myöhemmin tänhetkisistä tuntemuksista, jos niistä nyt jotain selvää ottaa... Hauskaa ja yllätyksellistä viikonloppua kaikille!!!

Tuskaa ja jumitusta niin monessa mielessä

Koska mut on niin älyttömän helppo houkutella kaikenlaisiin projekteihin mukaan, innostuin tietysti myös Jennyn blogissaan mainostamasta 30 päivän Bodyrock reenihaasteesta. Ja vaikka nyt on ihanan raukea ja rentoutunut olo, niin äsken kävin varmasti lähellä tuonelan portteja. Voi tuska!!! Vähänkö olen huomenna jumissa. Oi kyllä! Huvitti myös, kun tämän päivän (eli 2nd day workout) treenin vetäneillä oli mennyt siihen aikaa puol tuntia ja meitsi puhkui täällä TUNNIN sen parissa. Että sellasessa kunnossa ollaan, ahahhaha...

Joo, pakko tehdä jotain, kun vaikka kuinka yritän rakastaa kroppaani sellaisena kuin se on, niin eihän siitä vaan mitään tuu. Täytyy pitää ittensä kuosissa, ettei lässähtäminen ala näkyä itsetunnossa ja siis ulospäin. Se ei nyt oo ollenkaan toivottavaa.

Tänään moikkasin Juhaa. Wow, on se suurta (älkää yhtään naurako siellä!) :-b

Olin myös kahvilla kirjastopojan kanssa - taas.

JA Joonatan ehdotti taas fasarissa, että tehtäis jotain lähipäivinä. Aloin melkein miettiä, että onkohan tämä kaveruus nyt ihan viisasta, mutta höh, miksei? Kummallakin on tylsää ja yksinäistä ja tuskin kukaan käy kenenkään iholle kumminkaan. Toivotaan vaan, että minä pystyn hillitsemään itseni, ähähähähhä :-D

Hemmetin gradu ei kyllä etene yhtään mihinkään :( ja se olisi ainoa asia, jonka ihan oikeasti pitäisi edistyä johonkin. Voi kettu.

Markusketutus

Äsh, kerpeleen Markus!!! Noin vartti töissä Markuksen kanssa keskusteluetäisyydellä ja jo alkoi ketuttaa ja ahdistaa. Kiitti vaan taas. Puhuin itseni pussiin ja vaikutin dorkalta pahviaivolta, jonka mielipiteet on tusinatavaraa. Ja siis öö... puhuinko sille jotain tikittävistä sisäisistä kelloista??!! Voi jee. En vaan voi sille mitään, että fiksut miehet, jotka taukoamatta analysoi sinua, harrastaa keittiöpsykologiaa (mitä ikinä se onkaan, kuhan vaan heitin tähän x) ilkikurisen ja flirttailevan välimaastossa keikkuva hymynkare huulillaan tuijottaen syvälle silmiin.... Aaaaa.... Lievästi kyllä häiritsee silti se kaikkitietävä asenne ja se, että kuulostaa siltä kuin hänen tapansa kokea maailma olisi se ainoa järkevä.

Minä nyt vain en voi suhtautua hällä väliä -asenteella ikääni. Se on ihan liian lähellä 30:ä, vaikka se olisikin "uusi 20". Tiedostan hyvin, että aika menee eteenpäin, olin minä siitä ahdistunut tai en eikä se ahdistuneisuus ainakaan auta mitään. Silti en voi olla ajattelematta perheen perustamista ja muuta sälää; sitä kellon tikittelyä ja kuinka suhteelle tarvitaan pohja ennen muksujen hommaamista.  Löytäisinköhän miehen helpommin, jos se olisi mulle vähemmän pakkomielle ? x) hihii...

On uni.

Väsyttää. Kiinnostus tehdä yhtään mitään on nolla, mutta töihin on kuitenkin mentävä ihan kohta. Ehkä lapsellista valittamista, mutta vihaan työtäni joka päivä enemmän. En jaksa yhtään sitä mielistelyä ja samojen small talk -lainien toistelua. Täytyy vaan purra huulta ja hyväksyä, että siellä ollaan jumissa vähintään siihen asti kun joskus valmistun... 

Joonatan oli luonani lauantaina. Jaettiin pullo viiniä ja juteltiin kaikenlaista. Oli oikein mukavaa. Melkein rikolliselta tuntui kuitenkin se, että hänen jäätyä yöksi, nukuttiin vierekkäin eikä edes hipaistu toisiamme paitsi ehkä vahingossa. En halunnut loukata tai aiheuttaa outoa tilannetta hyökkäämällä kimppuun, kun kerran joskus silloin erotessa olin jotain ehdotellut eikä hän halunnut lähteä sellaiseen mukaan. Teki niin mieli edes halata, mutta tiedän että olisin sillä vain halunnut ruokkia läheisyyden kaipuutani ja mitä se muuta olisi ketään hyödyttänyt? On se kyllä hassu mies...Välillä vaikuttaa lähinnä eksyneeltä lapselta, heh.. Hyvä tajuta vain vahvemmin, että ei me todellakaan yhteen sovittaisi, mutta mielelläni pidän Joonatanin ystävänä. Sen kanssa on niin helppo jutella.

Juhan näin eilen yliopistolla. Satuttiin samaan aikaan syömään ja istuin sitä vastapäätä niin, että meidän pöytien välissä oli yksi kokonainen pöytä. Jossain vaiheessa se tyhjeni hetkeksi ja minulla oli täysin esteetön näköyhteys Juhaan ja mitä mä teen?! No tietenkin tuijotan liioitellun keskittyneen näköisenä edessäni olevaa lehteä enkä uskalla nostaa katsetta. Just... Lupasin itselleni olla reipas ja aikuismainen tän jutun suhteen, mut enhän mä pysty. Hitto. No okei, kyllä mä pari kertaa vilkaisin, et jos se ois just sen nanosekunnin aikana kattonu muhun päin, nii oisin voinu moikata. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten se siitä.

Nyt on pakko tehdä viel eväät, joten palaillaan toiste asiaan!!!

Turhautumista

Olin kirjastopojan kanssa lounaalla tänään. Harmi, etten oo siitä yhtään kiinnostunut. Itse asias juuri sen vuoksi onkin varmaan niin helppo mennä juttelee sille ja pyytää seuraks, kun ei kerran ole mitään paineita ja taka-ajatuksia puolin eikä toisin. Juhankin kyllä näin siellä...etäältä. Ei oltu siis tervehtimisetäisyydellä. Opiskeluun keskittyminen siinä kärsi kyllä huomattavasti, kun tiedostin koko ajan sen läsnäolon samassa tilassa. Mun fiksaatio mieheen ei siis yhtään hälventynyt sillä, että kävin sen kanssa yksillä ja juteltiin ja niin pois päin. Eihän se johtanut mihinkään eikä asia siis edistynyt mitenkään. Ärrrrsyttävää... Ehkä se ei nyt ole vaan kiinnostunut musta tai välttämättä yleensäkään mistään sutinoista. Ehkä se oikeesti haluaa keskittyä tuolta lafkasta valmistumiseen. Mistäs mä tiedän. Enkä voi mennä juttelee sille, kun se tuntuu kyllä jo jonkin asteen ahdistelulta siinä vaiheessa. En voi tehdä mitään, paitsi odottaa. Niinkö? Eipä ihan viitti fasarissakaan lähestyä, ku mun ei pitäis tietää sen sukunimeä... Tyyppi ei kyllä itse vaikuttanut miltään aloitteen tekijältä...

Ja mihin puutteeseen mä vedän pullaa ja suklaata joka ilta??! 

Nii ja pliis, ymmärtäkää että tässä kirjoituksessa on hirveetä liioittelua enkä oikeesti oo mikään hullu psyko. Kiitos. Aika suht normaalin epänormaali rakkaudennälkäinen nuori nainen vain olen.