tag:blogger.com,1999:blog-37853894310734514802024-03-08T06:16:17.694-08:00Tuntematon maaby: cioccolatacioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.comBlogger172125tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-85355159295285776102016-04-11T04:01:00.000-07:002016-04-11T04:01:13.991-07:00Tässä on kevät<div style="text-align: justify;">
Heipparauskis!</div>
<div style="text-align: justify;">
Tuli mieleen tämänkin blogin olemassa olo, kun lueskelin <a href="http://kaipaansinuaniin.blogspot.fi/" target="_blank">Rakkauden viidakkokirja</a>:n uutta tekstiä. Mietin, että pitäisiköhän tämä blogi jo haudata, kun en oikein jaksa enää päivittää. Noh, koska olen surkea päätösten tekijä, ehkä jätän tämänkin päätöksen tekemättä, ainakin tällä erää.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Näköjään edellisestä päivityksestäni on alle vuosi, juuri ja juuri. Sen jälkeen elämä on soljunut eteenpäin tasaisen tappavaan tahtiin melko mielikuvituksettomasti. Loppusyksystä tapailin kuukauden verran erästä insinööriä. Olin toki epävarma, kuten aina, mutta kuitenkin niin ihastunut että halusin uskoa että toinen ajattelee ja tuntee samoin. Näin meissä hirveän määrän samankaltaisuuksia ja luulin, että olemme täydellinen pari. Hän oli kuitenkin, varsinkin kropaltaan niin täydellinen, että se herätti pientä pelkoa. Ihastun aina korviani myöten juuri sellaisiin ihmisiin, jotka ovat ihan piirun verran sitä jotain "parempaa tasoa" kuin minä itse. Ja niinhän siinä sitten kävi, että matto vedettiin jalkojen alta ja putosin korkealta henkeä haukkoen, kun sain viestin, jossa hän halusi "keskustella". No, alkushokin jälkeen hyväksyin asian. Enhän sille mitään voi, jos se jokin puuttuu. En voi enkä halua ketään pakottaa suhteeseen kanssani. Onneksi emme arjessa törmänneet missään, niin sekin teki unohtamisesta helppoa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sen jälkeen en luovuttanut, vaan kävin vuoden vaihteen paikkeilla neljät Tinder-treffit. Kaikki jäivät yksiin treffeihin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viidensillä treffeillä tärppäsi :D</div>
<div style="text-align: justify;">
Tätä miestä olen nyt tapaillut puolitoista kuukautta. Ihan selkeä ei ole tämäkään kuvio. Olen ollut melko epävarma melkein alusta asti. Ehkä kolme ensimmäistä treffikertaa olin varma kiinnostuksestani, mutta siitä asti se onkin heilunut ja häilynyt sinne tänne jatkuvasti. Haluaisin puhua tunteistani hänen kanssaan, mutta silloin kun nähdään, unohdan epävarmuuteni ja nautin vain hänen seurastaan. En osaa sanoa, mitä tässä tapahtuu. Tällä (sanotaan tästä lähin vaikka Matias) miehellä on myös entisestä suhteestaan lapsi ja sen vuoksi näemme mekin vuoroviikoin. Otamme iisisti, enkä ole vielä tutustunut hänen lapseensa. Parempi niin, haluaisin itsekin olla ensin varmempi tästä kaikesta.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-6915367491927025702015-05-05T02:10:00.002-07:002015-05-05T02:10:13.008-07:00Kaikki hyvin ja menneisyyden kanssa sujut<div style="text-align: justify;">
Se kolmen deitin mies katosi sitten kuin tuhka tuuleen. Tai kyllä hän ilmoitti katoamisestaan, kun siitä tarpeeksi monta kertaa kysyin. Miksi pitää odottaa monta päivää hiljaiselossa ja toivoa, että toinen tajuaa kiinnostuksen lopahtaneen? Mihin katosi suora puhe ja toisen kunnioitus? Jos viimeksi kun on nähty, kiinnostusta on ollut ilmassa, kaikki on mennyt hyvin, on silitelty, katsottu silmiin, hymyilty ja kehuttu, niin miksi olisi syytä olettaa, että kohta kaikki romahtaa? No joka tapauksessa se oli siinä, joten mitä sitä tämän enempää vatvomaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Välillä osaan iloitakin sinkkuelämästä. Sitä on ihan oikeasti vapaa tekemään ihan niin kuin itse haluaa ja juuri sillä hetkellä kuin se parhaiten sopii. Elämä on vain vähän liikaa sellaista omaan napaan tuijottamista, kun ei ole ketään vierellä josta pitää huolta. Toki ystävistä ja perheestä, mutta ei se ole niin kokonaisvaltaista. Ystävilläkin melkein kaikilla jo on Se Joku. Vähiin käy... En minä silti heitä menetä. Välillä vain seurankipeys iskee ja tunne siitä, että pitäisi olla jossain tekemässä jotain.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joonatan tuossa viestittelee lähes päivittäin. Sekin onnistuu hämmentämään, vaikka yritänkin suhtautua häneen ihan kaverina. Muutenhan koko homma kannattaisi lopettaa alkuunsa. Yhteislenkillä kävimme yhtenä päivänä. Seura kelpasi ja juoksu sujui hyvin. Yllättävää kyllä ei ollut yhtään vaivaannuttavaa tai omituista. Risteilyn moikkausta lukuun ottamatta ei olla kuitenkaan naamatusten juteltu muutamaan vuoteen. Pidettiin keskustelu lähinnä liikunnallisissa aiheissa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Exääkin näin. Tuntuu, että hän hakeutuu juttusille aina kun on saavuttanut jotain tai hankkinut jotain suurempaa. En osaa päättää haluaako hän vain jakaa kivat asiat kanssani vai jollain lailla näyttää menestystään. Ilmeisesti olen tällä hetkellä ihan sujut itseni ja elämäni kanssa, koska en vajonnut maan rakoon ja sanoin reippaasti, että kaikki on hyvin. Elämässä on oikeasti moni asia hyvin juuri nyt. Paljon olisi parannettavaakin, mutta koska sitä oikein nauttii elämästä, jos koko ajan vain etsii valitettavaa? </div>
<div style="text-align: justify;">
Sovittiin, että nähdään ja jutellaan joku kerta.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-31265878970452164662015-04-03T11:35:00.000-07:002015-04-03T11:35:36.918-07:00I'm back!Teki mieleni tulla tänne päivittämään jotain pitkästä aikaa. Mitä tässä on mennyt - yli puoli vuotta? Kyllä, olen edelleen sinkku. Parisuhdestatuksen muuttuminen ei siis ole syy siihen, etten ole kirjoittanut tänne vaan se, etten ole jaksanut toistaa itseäni. En koe, että elämäni olisi tarpeeksi jännittävää että siitä kertovaa blogiakaan jaksaisi kukaan lukea. Ja ihan oikeassa olen kyllä siinä. Niin harvoin tapahtuu mitään käänteen tekevää.<br />
<br />
Jätin suomi24:n taakseni pari kuukautta sitten ja sen jälkeen olen turvautunut ainoastaan tinderiin. Siellä tutustuinkin tähän mieheen, jota olen nyt tavannut kolme kertaa. Jihuu, fanfaarit!!! No eikä kun yhtä pihalla olen kuin aina ennenkin. On liikaa odotuksia ja sitä kautta myös pettymyksiä. Hän on erittäin mukava, urheilullinen ja päämäärätietoinen. Ulkonäöltään kivannäköinen, lihaksikas, mutta ei ihan sen tyyppinen, johon olen tottunut tai yleensä ihastunut. Nyt en sitten oikein tiedä mitä tunnen. Eikä hän pidä minuun yhteyttä ihan niin tiheästi kuin toivoisin. Ja tästä päivästä oltiin puhuttu että nähdään, mutta eipä nähtykään. Ei ollut minusta kiinni. Älkää huoliko, en ole skitsonnut (vielä kovin pahasti) hänelle mistään tällaisesta. Harmittaa vaan. Muutenkin, me vaan hengaillaa yhdessä (ja harrastetaan seksiä) eikä puhuta mitenkään siitä, että ollaanko tässä jotenkin kiinnostuneita tai tähdätäänkö johonkin tai mitä yleensäkin tästä kukakin haluaa. En tiedä tarvisiko tällaisia edes miettiä vielä, mutta vähän hassua.<br />
<br />
Niin paljon kuitenkin harmitti, että tänään ei nähty vaikka olin jo suunnitellutkin kaikkea, että piti oikein päivittää facebookiin harmitukseni. Siellä sitten porukalla ihmetellään ja voivotellaan kun mulla ei ole vielä miestä. Voi ny helvetti... tai sitä mä kai kerjäsinkin. Välillä kyllä todellakin tulee sellanen paniikki, että ei saatana mä oon jo 30 ja jotain... Pitäiskö jo luovuttaa??? Mutta en pysty, vaikka haluaisinkin. Tulen aina kaipaamaan vierelleni jotakuta.<br />
<br />
Ai niin! Meinasin unohtaa! Olen tässä viestitellyt menneisyyden hahmo Joonatanin kanssa silloin tällöin. Hän siis otti yhteyttä vuoden vaihteessa yllättäen parin vuoden jälkeen. Viikonloppuna satuttiin vahingossa samalle laivalle??!! Teki niin hitosti mieli mennä juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia, mutta EN VOINUT, koska hän oli laivalla tyttöystävänsä kanssa ja kuulemma nainen on niin mustasukkainen, että hyvä jos voidaan moikata. Että sellasta... Moikattiin sitten sillain, että tyttis ei ollut paikalla. En halunnut tahallani alkaa sotkea heidän iltaansa. cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-49767794884402218442014-07-20T11:57:00.000-07:002014-07-20T11:57:03.205-07:00Sinkkutarha<div style="text-align: justify;">
On tämä sinkkuilu kyllä väsyttävää joskus. Olen nyt koettanut hiukan aktivoitua ja olla enemmän hereillä ja silmät auki. Eipä sillä ole ollut mitään maailmaa mullistavia tuloksia, mutta ainakin olen ottanut kontaktia.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yksi Tinder-keskustelu päättyi siihen, kun poitsu käski mun "suksia vittuun", koska olin "outo muija", kun en lähtenyt naapurikuntaan keskellä yötä tapaamaan tyyppiä, jota en ole ikinä nähnyt. Baarissa menin kerrankin juttelemaan miehelle ja tämä vain yritti nostaa mun hameen helmaa ja nipistellä mun poskea. Oikeesti!? What are you - twelve?!!! Toisen miehen kanssa sitten päädyin tanssimaan pari hidasta, minkä jälkeen hän kaverinsa kanssa olisi tahtonut minut ja kaverini saunajatkoille. Joo, ei kiitos. Mitä tapahtui perinteiselle "meille vai teille -kutsulle"??? Oli kyllä ihan söpö ja mukava, vaikkakin melkoisen nuori. Ei silti vaihdettu numeroita, kun ne jatkot tuntui kiinnostavan enemmän. Kotimatkalla vielä joku nepalilainen yritti lyöttäytyä seuraan. Se että halusin jatkaa matkaa yksin viideltä aamuyöstä, oli hänen sanoin "unbelievable". </div>
<div style="text-align: justify;">
Just.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oli tässä tosiaan se hyvä, että oikeasti menin juttelemaan kahdelle miehelle. Tai no, toista lähinnä tönäisin kiinnittääkseni hänen huomionsa x) Käy se niinkin.</div>
<div style="text-align: justify;">
Ai niin, olihan vielä yksi tuttu mies, jonka mielestä mulla oli kivat huulet :D Yritin häneenkin ottaa yhteyttä yöllä, mutta oli ilmeisesti jo sammunut, hahah... Enkä oikein tiedä olisiko se ollut niin järkevääkään.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-75226469682935771032014-06-28T09:51:00.000-07:002014-06-28T09:51:20.103-07:00Menneisyyden taakka<div style="text-align: justify;">
Niin, kuten edellisessä tekstissä totesin: en pudonnut korkealta. Itkin kaksi sekuntia ja pystyin kertoamaan tapahtuneesta kiinnostuneille ilman mitään suurempia tunnekuohuja. Olin siis ihan oikeassa aikaisemmin, kun pohdiskelin ettei minulla ehkä ole tarpeeksi suuria tunteita Ritaria kohtaan. Hän oli vain niin hirveän mukava ja kunnollinen kaikella tapaa, että halusin tuntea jotain enemmän. Hän taisi tehdä tämän vain helpoksi minulle. Olisin ehkä jossain vaiheessa vihdoin tullut siihen päätökseen, ettei meillä ole tulevaisuutta. Kiukun laskeuduttua laitoin hänelle vielä viestin, että voi olla ihan rauhassa, koska mulla ei oo mitään hätää. Siihen oli ihan hyvä lopettaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Minulla on ihan toisenlainen ongelma. En ole vieläkään päässyt yli Hipsteristä...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ritarin ja minunkin jutun aikana mietin välillä Hipsteriä, eikä ne tunteet ole kuolleet mihinkään. Töissä ollaan palattu melkein normaaliin. Johan siitä on reilusti yli puoli vuotta. Hän heittää läppää ihan normaalisti, hymyilee ja katsoo silmiin, siten kun hänellä tapana on. Se ei todellakaan tee tätä yhtään helpommaksi!!! Ihan kuin oltaisiin takaisin siinä flirttailuvaiheessa, sillä erotuksella että tämä ei ole oikeaa flirttailua ja siihen ei tule reagoida. Edelleen saan itseni kiinni tuijottamassa hänen selkäänsä, kun näen hänen kävelevän jossain. Jokin osa minussa ei ymmärrä, että hän ei tule koskaan olemaan minun. Hitonhitonhitonhitto!!! Miten voi miehestä jäädä niin iso jälki, vaikkei hän hitto vie antanut minulle edes orgasmia!!?? Oli vaan muuten pirun hyvä sängyssä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En oikeasti kestä itseäni välillä! Voisinko hetkeksi vaihtaa tätä päätä jonkun kanssa??? Tänään näin jonkun kuvan Joonatanista facessa ja siitäkin alkoivat jotkin menneisyyden ajatukset rullaamaan. Onneksi sain niitä hiukan karistettua lenkillä, muuten lähtisi kyllä järki. Ei minusta ja Joonatanista nyt mitään olisi tullut. Ihan kreisejä ajatuksia. Jokin toinen päivä katsoin, että exän kihlattu oli valmistunut ja siitäkin tuli joku alemmuuden tunne ***kele... Voisinko nyt vain nauttia omasta elämästäni ja nähdä jotain hyvää tässäkin elämässä ja minussa itsessäni...</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-89717358617935117652014-06-25T06:29:00.001-07:002014-06-25T06:29:30.503-07:00"Ei tästä taida tulla mitään."<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ah, kuinka yllättävää. Miksi edes vaivaan päätäni sillä, että kiinnostaako minua vai ei, kun eihän nämä jutut koskaan minun käsissäni ole. Päätökset tehdään ennemmin tai myöhemmin puolestani ja se on sitten siinä. Tack och adjö!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pikkasen tyhjä ja urpo olo, joten minulla ei nyt ole oikein sanoja kertoa tästä kovin pitkästi. Ritari jätti minut ritarillisesti viestillä, kun ei olla edes nähty yli viikkoon. Kuulemma hän pitää minusta kovasti ja muuta diibadaabaa, mutta ei näe tulevaisuutta yhdessä. Uskoo, että haluan tehdä vauvoja 'any day now' ja hän itse ei vielä pitkään aikaan, joten ei tästä tule mitään (??!!). I'm sorry what now??? Itse hän sanoi haluavansa pienen lauman lapsia, että onnea vaan, jos niitä suunnittelee tekevänsä joskus kymmenen vuoden päästä. En todellakaan ole puhunut perheenperustamisaikeista kuin hänen aloitteestaan enkä silloinkaan superinnokkaasti. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mahtaako tämä nyt muka olla perimmäinen syy? Kovasti hän väitti viesteissään niin. Että tässä tosiaan on ihan pelkät järkisyyt takana. Hänellä on nyt ihan paska olo ja mitä kaikkea. Voi sentään. Minä jo ehdin luulla, että hän on jäänyt jonkun rekan alle suurin piirtein, kun en saanut vastauksia viesteihini. Sen verran puun takaa tuli tämä. Vielä pari päivää sitten viestiteltiin niin mukavia että, myöhään iltaan asti. Mitä paskaa. Tyyppi käy vähän hitaalla, jos nyt vasta tajusi minkä ikäinen olen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joka tapauksessa, aina yhtä ikävältä se tuntuu kun putoaa äkisti, putosi sitten korkealta pilvistä taikka hiukkasen matalammalta.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-24759453983158827762014-06-03T02:20:00.001-07:002014-06-03T02:20:58.811-07:00Onko pakko analysoida?<div style="text-align: justify;">
Kellun tämän kuplan sisällä, että minulla onkin Joku eikä minun tarvitsekaan etsiä nyt ketään, ei tarvitse rypeä epätoivossa ja hautautua sohvan pohjalle. Sen sijaan minä siivoan ja pidän kodin kerrankin järjestyksessä kauemmin kuin kaksi päivää. Minä teen miehelle aamupalaa ja ruokaa ja haluan että hän näkee, että minua kiinnostaa. Toisaalta en tiedä tietoisella tasolla sitä itsekään, että kiinnostaako. Olen yhä jumissa sillä tasolla, jossa ei saa näyttää tunteitaan eikä sanoa mitään hempeää tms. mikä riisuisi aseista. Odotan koko ajan kuulevani, ettei hän haluakaan olla enää tässä, että ei tästä taidakaan tulla mitään. Luulen tietäväni, ettei niin tule käymään, mutta se luulo on ennenkin osoittautunut vääräksi. Välillä hän on niin kovin hiljainen, että alan heti epäillä olevani liian tylsää seuraa ja tunnen läheisriippuvaisuuden nostavan päätään sisälläni. Pitäisi vain uskaltaa olla rauhassa oma itsensä, olla vähän niinkuin silloin kun on yksin, mutta se on niin hiton vaikeaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sen verran olemme puhuneet, ettei kummallakaan nyt ole muita tässä samaan aikaan. Katsotaan rauhassa, mihin tämä etenee, mutta vielä sitä ei tarvitse miksikään määritellä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Seksi on todella hyvää, mutta silti epäilen onko intohimoa tarpeeksi vai onko kaikki vain alun jännitystä...</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-9019938331189583632014-05-30T11:28:00.000-07:002014-05-30T11:28:38.924-07:00Mennäänkö nukkumaan...?<div style="text-align: justify;">
Noniin.</div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt onkin sitten rajat ylitetty Ritarin kanssa. Että ihan näin kauan halusin tutustua lisää. No OLI pAkKo! Ei pystynyt odottamaan. Kyllähän te sen tunteen tiedätte. Hipsteri aikoinaan kehtasi sanoa, että olen vaikea sillä saralla. No nyt en ollut yhtään vaikea. Yllätti minutkin, miten helposti kaikki meni ja kuinka paljon voi asiaan vaikuttaa, että pystyy rentoutumaan täysin. Hups vain, ja tähtiä sateli. Voi kun voisi jotenkin telepaattisesti sanoa hipsterille, että "kato poika peiliin".</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oli kiva yö. Puhuttiin syvällisiä ekojen treffien tunnelmista tulevaisuuden suunnitelmiin. Ritari kuuluu niihin "outoihin" miehiin, jotka haluavat puhua asioista. Hän selvästi mietiskelee ja kysyy sitten mitä minä ajattelen mistäkin. Hän on vakavissaan ja haluaa löytää ihmisen, joka tahtoo samoja asioita. Minä en tiedä, mitä häntä kohtaan tunnen. Pitäisikö jo tietää jotain? Älkää kysykö. Yritän ensin hyväksyä ja ymmärtää sen, että hän on kiinnostunut ja näyttää sen, osittain kertookin. Minä pelkään niin monia asioita tässä. Pelkään, että olen löytänyt sielunveljeni - ihmisen, joka näkee maailman kovin samalla tavalla kuin minä, joka ymmärtää minua ja jännittää samoja asioita, MUTTA minä en saakaan niitä suuria tunteita ja jonkun typerän pikkupiirteen takia en haluakaan häntä. Mielellään en edes pohtisi näitä, koska ajatuksillani vesitän jo kaiken. Yritän nauttia hetkestä ja luottaa, että kaikki menee omalla painollaan. Silti pari juttua mietityttää...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Niin kovin outo tilanne. Tämä ei perustukaan känni-iltoihin ja yön sanattomaan huumaan. Joku oikeasti haluaa olla kanssani ja minun tekee mieli perääntyä nurkkaan. En kestä! Joku on niin ihana ja minä olen tällainen hullu!</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-51512078511638956332014-05-23T03:35:00.000-07:002014-05-23T03:35:06.390-07:00Älkää vain herättäkö minua nyt!<div style="text-align: justify;">
Rauhallinen, hyvä olo. Mikä ihme se tämmöinen on?! Ollaan nyt nähty neljästi Ritarin kanssa. (Pakkohan se on nimetäkin, jos vaikka pysyisi kuvioissa hetkisen...) Joka kerta yllätyn uudestaan, miten huomaavainen ja ajattelevainen hän osaa olla. Hän haluaa ilmeisesti ihan oikeasti tehdä minuun vaikutuksen. Tämä on vain ihan käsittämättömän hämmentävää, kun en muista kenenkään hetkeen nähneen minkäänlaista vaivaa minun eteeni. Miten minä pystyn ikinä tarjoamaan mitään samantasoista?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viime yön vietin hänen luonaan. Ei oltu etukäteen sovittu mitään, mutta se tuntui hyvältä ja oikealta. Silti edelleen jarruttelin. Kun kerran on tähänkin asti edetty hiljakseen, niin jatketaan vielä hetki. Haluan tutustua mieheen kunnolla, niin ettei mikään tunnu väärältä eikä iske mitään paniikkikohtausta, jolla pelottaisin miehen pois. Olenkin ollut oudon normaali tähän asti. Varmasti ehdin vielä sekoilla jossain kohtaa :-D Mutta tuntui kyllä ihan helv*tin hyvältä maata toisen kainalossa, hengittää toisen ihoa vasten ja nauttia siitä, että hän pitää minusta kiinni. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En tiedä, mitä sanoa kuin että olen järjettömän onnellinen ja ihmeissäni. Hän sanoi, että minun kanssani on kovin vaivatonta olla ja tuntuu tosi hyvältä. Helppo sanoa, että tunnen samoin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään ei työpäiväkään voi olla huono.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-68957346775280015122014-05-10T02:26:00.001-07:002014-05-10T02:26:35.305-07:00Hyviä päiviä jo kaksi<div style="text-align: justify;">
Tiedättekö sen olon, kun tuntee että on jotain hyvää käsissä eikä uskalla edes hengittää, kun pelkää menettävänsä otteensa? No nyt on juuri sellaisesta kyse.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yritän keskittyä tähän hetkeen ja miten hyvältä tuntuu hymyillä yksinään töissä ja lenkillä ja missä vaan, kun tulee jokin mukava hetki mieleen eilisestä. Toisin sanoen, onnistuneet treffit numero 2 takana! Lounastelua ja kävelyä ympäriinsä. En muistanutkaan, että tuolla tavoin ihminen käyttäytyy halutessaan olla huomaavainen ja vain nauttia toisen seurasta. Hänen kanssaan on todella helppo olla ja jutella. Olen varmasti vähän ujompi enkä keksi aina keskustelulle alkua, mutta hän täyttää sopivasti hiljaisuuden ilman että se tuntuisi väkinäiseltä. Hän myös sanoo kehut ja hyvät asiat ääneen vaivattomasti ja ainakin viestissä kertoo, miten tykkää seurastani.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Fyysinen puoli on vielä halausasteella, mutta käy varsin hyvin minulle, että edetään kerrankin rauhassa. Vaikea yrittää estää itseään karkailemasta ties mihin tulevaisuuden haavekuviin. Varovasti haluan vain nauttia hetkestä ja tästä pienestä onnellisuuden tunteesta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hyvää äitienpäivä viikonloppua kaikille!</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-4289024577501672782014-05-09T00:16:00.000-07:002014-05-09T00:16:43.579-07:00Positiivinen ylläri<div style="text-align: justify;">
Täällä taas.</div>
<div style="text-align: justify;">
Yritin kyllä tulla kirjoittamaan jo joskus aiemmin, mutta en päässyt kirjautumaan enkä jaksanut perehtyä asetusten muuttamiseen sillä kertaa. Nyt olin asteen viitseliäämpi. On nimittäin asiaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aloitetaan pienellä päivityksellä: Hipsteri seurustelee edelleen onnellisesti (?) ja ovat muuttaneet yhteenkin. Luulin, että hänestä yli pääseminen olisi helpompaa, mutta aika tuskainen tie tämä on ollut. Ainoa järkevä syy siihen on se, että joudun kohtaamaan hänet lähes päivittäin. On vaikea unohtaa. Melkein kerran viikossa näen hipsteriä myös yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Sen verran samoilla nurkilla pyöritään. En ole kuitenkaan lähemmin tutustunut tyttöön. Mitähän siitäkin tulisi... Ihan normaalisti pystytään kyllä keskustelemaan Hipsterin kanssa. Niin kauan kuin tyttöystävä on poissa silmistäni, en saa mitään sekareita XD</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Sitten asiaan: Menin takaisin nettideittailemaan. Jopa kolmisen kuukautta maltoin olla sieltä pois. Muutama päivä sitten olin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen treffeillä. Oltiin vaihdettu viestejä sen verran, että oltiin sovittu tapaaminen. Toisin sanoen, en tiennyt tyypistä profiilitekstiä enempää, koska päätettiin vähän oikaista ja nähdä samantien. En muistanut edes jännittää, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Ennen treffejä kävin stalkkaamassa tyypin fb-profiilin (anteeksi) ja pinnallisuuksissani arvelin jo sen perusteella, että ei olisi välttämättä ihan minun makuuni. Ehkä siksikään ei jännittänyt.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Alkufiilikset heitti kuitenkin kuperkeikkaa, kun näin hänet. Kerrankin oikein kivannäköinen nuorimies, rennosti mutta siististi pukeutunut ja mukavasti minua pidempi! Lisäksi treffien edetessä aistin hänessä ystävällisyyttä, avoimuutta, samanhenkisyyttä ja herrasmiehen elkeitä. Ei ehkä pitäisi näin hehkuttaa ekoja treffeijä, koska "I don't want to jinx it"... </div>
<div style="text-align: justify;">
Treffien jälkeen molemmilla oli positiiviset fiilarit toisesta ja sovittiin, että nähdään uudestaan. Ja se "uudestaan" onkin jo tänään :) Jos ei ekalla kerralla jännittänyt, niin nyt jännittää sitten kahta kauheammin, kun tässä kerran onkin jotain. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ihanaa, että oli kerrankin kiva kokemus ja positiivinen yllätys! Sivuvaikutuksena aloin heti siivota kotiin tultuani. Heti kun tulevaisuudessa häämöttää jokin mahdollisuus, että tänne joku tulisi vierailulle, alan puunata kotia. :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Wish me luck!!</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-32227928632616740052014-01-06T03:36:00.000-08:002014-01-06T03:36:11.908-08:00Uuden vuoden ensiaatoksia<div style="text-align: justify;">
Täällä sitä ollaan, kotikledjuissa : ) Tätä toimettomuutta on kestänyt melkein viikon, sillä uudenvuodenaaton jälkeen en ole töissä käynyt. Pistivät sairaslomalle salivamman vuoksi. Huomenna paluu töihin, tosin flunssa on jo muutaman päivän tehnyt tuloaan, että saa nähdä miten käy... Mitään en ole saanut aikaiseksi, vaikka olisin ollut täysin kykeneväinen käyttämään nämä päivät hyödyksikin. Kuinka yllättävää. Joulusuklaat on lähes syöty, joten alkaa tuntua että olen kohta lihonut takaisin kaikki kovalla työllä menetetyt sentit. Hitto. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Uusi vuosi ei siis ole lähtenyt käyntiin ihan toivomallani aktiivisuustasolla. Noh, vähän armoa on itselleen annettava. En SAA mennä salille, tulisi vain suurempaa vahinkoa. Lenkillekään ei kannata, koska flunssaa pukkaa päälle. Onneksi ystävät ovat käyneet moikkaamassa melkein päivittäin, muuten olisivat seinät kaatuneet päälle jo. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Jos katsotaan opiskelu/työsaraketta, niin siellä näkyy kuin näkyykin pienenpieni toivonpilkahdus. Löysin nimittäin erittäin mielenkiintoisen harjoittelupaikkailmoituksen. Toki se on vasta ilmoitus. Jotta asia edistyisi jotenkin, pitää laatia hakemus + cv, lähettää ne ja vielä tulla hyväksytyksi paikkaan. Huhhuh... Kuitenkin - eiköhän olisi jo korkea aika edes yrittää jotakin!? - Kyllä. Uudenvuoden juhlinnoissakin oli niin paljon puhetta itseensä ja kykyihinsä uskomisesta, että kyllä ne puheet on nyt pantava täytäntöön. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Mitä tulee hipsteriin, olen saanut tämän sairasloman mittaisen tauon hänestä, obviously. Ennen sitä sain kuitenkin kunnian nähdä hänen tyttöystävänsä. Oh yes! Piti tulla siihen naaman eteen oikein näyttämään, että katos, mitä mulla on! No okei, en minä tiedä, miksi hän koki, että se on ok tai mitä hänen päässään ylipäätään liikkui. Ainakaan en saanut mitään kohtausta, olin ihan normaali ja jopa ystävällinen. Nätti ja herttaisen oloinen tyttöhän se oli, ei siinä mitään. Se oli vain sellainen ohimenevä tilanne, ei vaatinut pidempää keskustelua. Minusta se oli silti vähän ajattelematonta. Ehkä hipsteri ei ole koskaan tajunnutkaan, kuinka paljon tunteita kehitin häntä kohtaan tai jotain...</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Joka tapauksessa, olen iloinen että kestin tuon tilanteen. Se ei ahdistanut, ainoastaan tuntui oudolta, jotenkin väärältä.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Nettimiehistä sen verran, että herra B:n kanssa käytiin treffeillä, mutta ei niistä seurannut mitään. Ihan mukava ja kohtelias tyyppi, mutta hänen olemuksensa ei vaan vedonnut minuun. Tarina päättyi viestihiljaisuuteen kummankin puolelta. Kuukauden sisällä häivyn koko palvelusta ja jätän parisuhdetilanteeni kohtalon käsiin.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-29787168232823398922013-12-19T14:04:00.000-08:002013-12-19T14:04:30.444-08:00Kateus on ikävä tunne<div style="text-align: justify;">
Mikähän tänään on ollut vikana, kun jo töihin lähtiessä fiilis oli huono ja jatkui sellaisena koko loppupäivän? Anteeksi - jatkuu siis edelleen. Välissä on ollut hyviäkin päiviä. En ole aina ihan allapäin. Jotenkin vain, kun näen hipsterin naaman töissä ja näen, että sillä on jokin ongelma minun suhteeni, mieliala laskee. Eilenkin se katsoi niin tuimasti, kun tervehdin. Jonain toisena päivänä hymyilee kuin hangon keksi. Ehkä se näkee, että minä en käyttäydy normaalisti, vaan pinnistän kaikkeni että olisin kuin joskus silloin ennen. Jäykkä olen, tiedän sen, mutta helv***i kun tämä on vaikeaa!!! Särkynyt sydän, piru vie! Tietäisit edes miltä se tuntuu, kun tunteisiin ei vastata! Mutta ethän sinä tiedä. Olitko yksin ehkä viikon..? Kokeilisit neljää vuotta! Kokeile ensin, ennen kuin tuomitset minut skitsoilevaksi ja hankalaksi naiseksi. Kuinka kauan tällaista pitäisi muka jaksaa?! </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Olen niin väsynyt. Tuntuu, että toiset kun eroavat, ovat max kuukauden sinkkuna ja jo on uusi kainalossa. Äh... Olen niin pirun kateellinen ja mustasukkainen ja mitä kaikkea ikävää tunnetta. Se syö minua sisältä ja tekee minusta ikävän ihmisen. En jaksa jutella niitä näitä, kun ei voimat riitä mihinkään ylimääräiseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Luulin, että nettimiekkoset olisivat kadonneet taivaan tuuliin, mutta olinkin nähtävästi väärässä. Kerrankin. Niitä oli siis lopulta kahden sijaan kolme, joiden kanssa juttelin enemmän. Herra A:n luulin kadonneen, kun en suostunut lisäämään häntä naamakirjaan. Ei olisi mitenkään ihmeellistä, että joku tuolla hermostuisi tuollaisestakin. Hänestäkään ei kuulunut pariin päivään mitään, vaikka laitoin vielä jonkin viestin. Nyt yhtäkkiä hän viestittää, että oli kiireitä, että ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut. Hohhoi...</div>
<div style="text-align: justify;">
Herra B:lle laitoin oma-aloitteisesti viestiä viikonloppuna ja hän vastaili muutamalla takaisin. Sitten vierähti muutama päivä ja olin ihan varma, että eipä juuri taida häntäkään kiinnostaa. Pistin jonkun viestin kumminkin varmuuden vuoksi. Hän vastasi, että ollut niin paljon kiirettä opiskelujen kanssa, että ei ole ehtinyt muuta ajatella. Jaahas...</div>
<div style="text-align: justify;">
Herra C:stä ei ole kuulunut viime viestittelyn jälkeen mitään. Siitä on viikko. En jaksa laittaa hänelle viestiä, koska ärsyttää jo tarpeeksi näiden kahden edellisen epäaktiivisuus.</div>
<div style="text-align: justify;">
Katsellaan, miten tässä napakympissä käy. Ennen joulua kukaan ei kuitenkaan ehdi tavata, joten ihan rauhassa saan olla.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Tässä mielentilassa on kyllä vaikea kuvitella, että löytäisin kemioita kenenkään kanssa hipsterin jälkeen.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-28000635452939607862013-12-13T01:13:00.000-08:002013-12-13T01:13:53.393-08:00Varovasti eteenpäin<div style="text-align: justify;">
Jospa päivittäisi vähän tunnelmia...</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Tulin pari päivää sitten siihen lopputulokseen, että en ahdistu jos näen hipsteriä ihan normiympäristössä yksin. Juteltiin jopa täysin rennosti jotain viimeksi. Ahdistun vain silloin, kun mieleni yhdistää hänet siihen uuteen naiseen. Ajatusketju vie jonnekin heidän yhteisiin hetkiinsä. Mietin, mitä menetän kun en saa herätä jonkun vierestä, kun päivä toisensa jälkeen herään tyhjästä sängystä ja illalla taas palaan tyhjään kotiin. Olen kateellinen ja mustasukkainen samaan aikaan. Mutta kyllä tämä tästä vielä muuttuu, jos ei iloksi asti niin ainakin normaaliksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Olen jopa yrittänyt aktiivisesti löytää uutta seuraa. Netistä tottakai, mistäpä muualtakaan... Kahden eri tyypin kanssa olen kirjoitellut ja vähän alustavasti puhuttu tapaamisesta. Saa sitten nähdä, mitä siinä käy. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Salilla olen käynyt edelleen ahkerasti, mikä auttaa merkittävästi siihen että suht koht hyvä mieli pysyy. Olen myös tyytyväisempi ulkoiseen olemukseeni. Niin kai se menee, että ensin pitäisi pitää itsestään ennen kuin voi odottaa jonkun toisen tykästyvän sinuun. </div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Hyvää joulunodotusta itse kullekin! :)</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-24530051124077922572013-11-23T14:06:00.000-08:002013-11-23T14:06:12.367-08:00Low point<div style="text-align: justify;">
Olisikohan se absoluuttinen 'low point' nyt sitten saavutettu ja tästä olisi vihdoinkin suunta ylöspäin? Toivottavasti, pliis!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Selittyi se hipsterin kummallinen käyttäytyminenkin, kun näin sen jonkun pitkän blondin kanssa tuossa päivänä eräänä. Minä hajosin siihen paikkaan, totaalisesti. Ei auttanut järkeily eikä mikään: "kyllähän minä tämän tiesin tai aavistin" -paska. Putosin niin kovaa ja korkealta, että itsekin hämmennyin reaktiotani. Avauduin ystävälle, avauduin toiselle - ei helpotusta. Vahingossa tuli avauduttua äidillekin. Sitä tapahtuu noin joka neljäs vuosi. Nyt äiti varmaan huolehtii illasta toiseen, pärjäänkö täällä ja mitä minulle oikein tapahtuu. Alkaa varmaan soitella joka päivä. Tuli ihan helvetin paha mieli, kun sillä tavalla purkauduin. Ei ollut tarkoitus. Oli vain niin todella paha mieli, etten millään jaksanut esittää positiivista niin kuin yleensä teen. Tuli siinä ladeltua koko elämän tyhjyys ja yksinäisyys. Se on melko pohjaton.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Seuraavana aamuna olin täysin lamaantunut. Tuijotin keittiön pöytää ja toivoin, että aamupala valmistaisi itse itsensä. Puolen tunnin päästä löysin jostain voimia. Raahauduin salille toivoen, että se auttaisi edes vähän, että sen jälkeen jotenkin ihmeen kautta selviäisin työpäivästä. Treenin ajaksi melkein unohdin, mutta töissä oli kaikki kuten pelkäsinkin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Luulin, että pystyisin siihen mutta enhän minä pystynyt. Jouduin kohtaamaan hipsterin ja se ei sujunut millään tavalla hyvin. En pystynyt puhumaan hänelle edes. En saanut sanaa suustani ja kädet tärisi ihan helvetisti. Puolen päivää välttelin hänen katsettaan. En vain pystynyt katsomaan häneen. Kyllä hänkin sen huomasi, mutta mitä se häntä liikuttaa, vaikka käyttäytyisin miten hullusti. Kaiken kruunasi se, kun ystävä tuli kyselemään miten pärjään ja minä aloin itkeä. Töissä!!! Kuka itkee töissä?! Ja tuollaisen asian takia?! Kuinka syvälle hän oikein pääsi minun tunnemaailmaani? Noh, hetken meni taas hyvin, kunnes toinen kaveri tuli huolestuneena kyselemään. Ja taas kyyneleet tulivat. Siinä se sitten oli. Sen jälkeen aloin voittaa selviytymistaistelua ja loppupäivästä tuli oikeastaan jopa hyvä. Nostin jopa katseeni ja hipsteri nosti minulle kulmiaan kysyvästi. Mitähän mun ilme mahtoi kertoa..? Yritin näyttää normaalilta, mutta vaikeaahan se oli.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään pyysin anteeksi käytöstäni viestillä. Varmaan ihan turhaa, mutta halusin puhdistaa ilmaa. Eikä hän varmaankaan yhdistänyt käytöstäni häneen. Eihän meillä alunperinkään pitänyt olla mitään. Nyt yritän olla ajattelematta asiaa, mutta pieni putoaminen saattaa tulla, jos näen sen kaksikon vielä yhdessä. Eihän se nyt hyvältä tunnu, kun ei kelpaa.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-16733945645099508692013-11-04T13:37:00.002-08:002013-11-04T13:37:56.482-08:00Onko heikkoutta myöntää, että on paha olla?<div style="text-align: justify;">
Tapsa tuossa kommentoikin, että ei kuulosta hyvältä tämä minun säätämiseni. Ei toki kuulostakaan. Eikä myöskään tunnu siltä. Paikkakunnalla kyllä on miehiä, näin olen kuullut, mutta en kyllä tiedä missä he ovat. Minä olen täällä kotona. Odotan, että joku heistä tulee joku päivä oveni taakse hakemaan minut. Ei vaan, kyllä minä olin viikko sittenkin ulkona, mutta juuri sinä iltana ei voinut vähempää kiinnostaa baariympäristö ja lähdin aikaisin kotiin. Vika on siis kai minussa, kun en edes yritä katsella tai lähestyä ketään. En vain näe ketään. Olen niin kietoutunut tähän onnettomaan olotilaani, etten näe mitä ympärillä tapahtuu. Todennäköisesti näytän ennemmin epävarmalta kuin kiinnostavalta. Ihan kuin olisin palannut ajassa taakse päin jonnekin kahdeksan vuoden päähän, jolloin olin niin hajalla ja epävarma itsestäni että itkeskelin baareissa eikä mistään tullut mitään. Olen yrittänyt tsempata, etten vajoaisi siihen. Katsotaan nyt...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yritän nyt hakea parannuskeinoa urheilusta. Toivottavasti se auttaa. Sanotaan, että se nostaa itsetuntoa, jos saan jotakin tuloksia siinä. Toivon löytäväni jonkun sisäisen voiman, joka kantaisi minua ja saisi uskomaan, että elämäni on arvokasta oli siinä mies tai ei. Että jos yksi hylkää, se ei tarkoita että kukaan ei välittäisi. Että jos yksi vastaa viestiin, että "sori, ei huvita jutella", se ei tarkoita... Ei aavistustakaan, mitä se ei tarkoita tai tarkoittaa muuta kuin, että sen ihmisen kanssa ei varmaan enää tarvitse olla missään tekemisissä. Voin lakata hakkaamasta päätäni seinään ja nostaa sen sijaan rautaa salilla. Ei se kyllä helppoa tule olemaan ja vie helvetisti aikaa, mutta muutakaan en voi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Voi kun joskus tulisi vastaan jotain hyvää.</div>
<div style="text-align: justify;">
Eilenkin oli niin monta kertaa lähellä, etten alkanut itkeä töissä ja kädet tärisi jatkuvasti. En tiedä johtuiko hipsteristä vai olenko muuten vain sekaisin. Joka tapauksessa olotila on aika huono.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-43304620607580868712013-10-13T07:22:00.000-07:002013-10-13T07:22:31.329-07:00Kuumaa - kylmää<div style="text-align: justify;">
Parin kuukauden tauon jälkeen vietin viime yön hipsterin kanssa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ou mai gaad, mä teen niin hallaa itelleni tässä. Pitäisi kai miettiä, onko yksi yö todella sen kaiken päänsisäisen pyörremyrskyn arvoista. Kai se sitten on. Miten joku voikin olla niin hellä ja lähellä, mutta vain sen yhden yön...ja aamun toki myös ;)? Tämä oli kyllä ehdottomasti paras yö! Sen pienen hetken kiusasin itseäni ajattelemalla, että tämä on ikuista, että minun ei tarvitsisi pelätä sen loppuvan koskaan. Ja kuitenkin yhdessä silmänräpäyksessä se on jälleen ohi ja tunnen, etten voi enää koskea häneen ja että minun pitää lähteä. Hän ei sano mitään, mutta kyllä sen näkee. Hän alkaa touhuta jotain muuta, on kuin en enää olisi paikalla. Melko erikoista. Ihan kuin huoneen lämpötila vaihtuisi äkkiä reippaasti miinuksen puolelle. Juuri äskenhän vielä (yöllä) hän otti minut tiukasti syliin ja pyysi anteeksi monta kertaa erästä kommenttiaan, joka aiheutti minussa pienen tunteen purkauksen. Ei se ollut mitään vakavaa. Johtui vain entisen elämän jättämistä jäljistä, jotka nousivat pintaan tuon kommentin vuoksi. Oikeasti minua lähinnä nolotti, mutta hän ei tainnut nähdä sitä niin. Olen muutenkin huomannut, että pyydä usein anteeksi jotain mikä ei ole millään tavalla minun vikani, koska eksäni sai minut tuntemaan niin aikoinaan, että olin syyllinen kaikkeen. Noh, ehkä aika ja positiivisemmat kokemukset auttaa tässäkin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En toki haluaisi ajatella asiaa, mutta juuri kuulin että hipsterillä on aika monta naista kierroksessa. Tiedä sitten noista puheista, mutta eipä hipsteri asiaa kieltänytkään. Hän oli siis paikalla, kun tästä oli juttua. Minä yritin suhtautua asiaan huumorilla, mutta tosi asiassa huumori alkaa olla aika vähissä. Koko ajan olen olettanutkin asian olevan näin. Hän on sinkkumies. Totta hemmetissä hän haluaa pitää hauskaa ja ottaa kaiken irti minkä saa. Asiat kuulostaa aina vain monta astetta pahemmilta, kun ne sanotaan ääneen... Ja hitto, mä en pysty päästämään irti ennen kuin se tulee joku päivä sanomaan, että sillä on tyttöystävä. Sitä tuskaa odotellessa.</div>
<div style="text-align: justify;">
Kuitti.</div>
<br />
<br />cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-86442296534772461972013-09-26T14:39:00.000-07:002013-09-26T14:39:38.092-07:00Keeping up appearances<div style="text-align: justify;">
Tavoite: <i>yritä elää omaa elämääsi antamatta henkilön, joka ei käytä hetkeäkään ajastaan sinun ajattelemiseesi, haukata turhauttavan suurta palaa energiastasi ja elämänilostasi.</i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Anteeksi, pitkä lause.</div>
<div style="text-align: justify;">
Jokin päivä lähetin hänelle viestin muuten vaan, koska tietääkseni olemme kavereita, joiden välillä voi olla satunnaista, arkista viestittelyä. Ilmeisesti olin taas väärässä. Sain takaisin jonkin kahden sanan viestin vartin odottelun jälkeen, vaikka hän oli online. Vastasin siihen jotain, johon hän vastasi taas vartin päästä vittuilevaan sävyyn jotakin. Päätin keskustelun kahdella kirjaimella: "ok". Se oli siinä. Suutuin vähän hitosti, ahdistuin ja masennuin. Ehkä hänellä oli jotain meneillään juuri silloin. Ehkä hän ei tarkoittanut olla tyly. Ehkä minä skitsoilen. Ehkä ja ehkä. Miksi annan hänen vaikuttaa itseeni näin??? Ei meillä ole mitään. Ei tästä ollut koskaan tarkoituskaan tulla mitään ja silti minä menin ja annoin itseni ihastua. Hitto.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään näin häntä yllättäen. Kokosin itseni; hymyilin, nauroin, heitin läppää ja olin rento ja kiva. Samoin hän. Oikeasti sisälläni kiehui ja tein kaikkeni peittääkseni hermostuneisuuteni (luulen jopa onnistuneeni). En halua hänen näkevän, että välitän, että oikeasti en kestä tätä, että haluaisin vaihtaa työpaikkaa, ettei koko ajan tarvitsisi nähdä sitä muka viatonta naamaa ja kuunnella sitä tyhmää sinkkumiesläppää (kun muita on paikalla).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta ei kaikki johdu aina miehistä. Masentaa istua aina kotona, yksin. Varmaan jokin syysmasennus, eli kai tämä menee ohi. Suututtaa vaan, kun kukaan ei ehdi/jaksa/viitsi lähteä edes yhdelle vähän kotiovea kauemmas. Välillä tuntuu, etten ole edes olemassa, että ketään ei juuri kiinnosta olenko tässä vai en. Tiedän, ettei se ole totta, mutta on hetkiä jolloin se tavallaan on... Jatkuva ahdistus ja paine rinnassa ei ole hyvä juttu.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-90029597122516286232013-09-16T14:02:00.000-07:002013-09-16T14:02:38.221-07:00Minä huudan, kaiku vastaa<div style="text-align: justify;">
Ei niistä taannoisista bileistä ole mitään sanottavaa juurikaan. Oli ihan mukavaa. En jäänyt pilkkuun asti, koska tunsin itseni vähän 'autsaideriksi' ja lisäksi hipsteri aika hyvin ignoorasi minut loppuillasta ja vitutti.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ei olla nähty paitsi töissä, joten tiesin että jossain vaiheessa mun on pakko saada tietää nähdäänkö me enää "niissä merkeissä". Ja niinhän siinä kävi, että ei niin pienessä humalassa avasin sitten viestitse senkin keskustelun tuossa lauantaiyönä. Hipsteri osaa taitavasti vastailla sanomatta oikeastaan mitään. Oli kai paniikissa, että minä haluan jonkin vakavan suhteen tästä ja varmaan siksi on vähän jättäytynyt taka-alalle. Pointti tuli selväksi (vaikka sen jo tiesinkin). Se mitä oikeasti kysyin, ei tullut selväksi. Siis, että nähdäänkö me vielä. Jos hän kuvittelee, että pallo on minulla, niin ei varmasti nähdä. Kuten sanoin hänellekin - en rupee tyrkyttämään itteeni hirveesti (tai ainakaan enempää kuin nyt, hah..).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oikeasti tuostakin keskustelusta tulin vain vihaiseksi, niin hänelle kuin itsellenikin. Miksi en voi vain antaa olla?! Miksi tämä on aina tällaista kaikkien kanssa? Haluan väkisin nolata itseni ja saada kunnolla turpiini, ennen kuin luovutan. Ärsyttävää, mutta kun en osaa katkaista tätä. </div>
<div style="text-align: justify;">
Puhuin hänelle kuitenkin tänään jotain, ihan vaan ettei ilmassa olisi mitään outoa...eikä ollut.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Äsken katsoin vuokraleffan tässä itsekseni ja mietin, milloin olen viimeksi katsonut leffaa jonkun miehen kanssa. Varmaankin puolitoista vuotta sitten... Teki mieli nukahtaa sohvalle, lopettaa kaikki sosiaalisuus, jäädä sisälle moneksi päiväksi, jättää menemättä töihin, olla puhumatta kelleen. Miksi pitää esittää koko ajan, että on vahva ja kaikki on hyvin? Kaikki ei ole hyvin. Enkä nyt tarkoita pelkästään hipsterikuviota... Olisi kiva, kun joku seisoisi vierellä ja tukisi yleensäkin elämässä. Toki minulla on ihanat ystäväni, mutta se on erilaista...</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-38856419820143363962013-09-03T00:20:00.000-07:002013-09-03T00:20:01.761-07:00Sitä tavallista hajoilua<div style="text-align: justify;">
En ymmärrä, miksen voi vaan suhtautua ihan lunkisti ja viileesti tähän hipsterikuvioon. Okei, ei olla nyt pahemmin nähty, mutta varmasti voitais nähdä, jos sitä ehdottaisin ja seksiä heruisi varmasti. Siis pelkkää seksiä se olisikin, ilman mitään sen ihmeellisempiä tunnepuolen juttuja. Äh, mutta jo se että MiNuN pitää ehdottaa sitä, ärsyttää. Että hän ei joko uskalla tai asialla ei ole sen suurempaa merkitystä hänelle, että nähdäänkö me 'ever' vaiko ei. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ei ole ainakaan epäselvää, mitä minä hänestä ajattelen. Hymyilen kuin joku vajaaälyinen, kun näen hänet. Yritän olla 'cool', mutta epäonnistun täydellisesti. Sentään hänkin hymyili minulle eilen. Eilen oli siis hyvä päivä :)</div>
<div style="text-align: justify;">
Viikonloppuna on tiedossa pirskeet. Tarvitsen killerimekon (ja pari rauhoittavaa) ja asenteen. Kyllä, hän on myös siellä. omg.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-48903599131503949632013-08-28T01:06:00.000-07:002013-08-28T01:06:09.781-07:00Harmaata, tylsää ja ahdistavaa<div style="text-align: justify;">
Hiukka on masentunut fiilinki taas. Tilillä on 2 euroo ja sehän riittää hienosti yli viikoksi! Oikeesti. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hipsteri on kipeä. Lähetin hänelle viestiä, koska olin übertylsistynyt ja niin oli kuulemma hänkin. Oli tehnyt jo kaiken mahdollisen, mitä ikinä vaan keksi. Mutta äärimmäisessä tylsistyneisyydessäänkään hänelle ei tullut mieleen kirjoittaa minulle. No miksipä olisi? Poissa silmistä, poissa mielestä. Kyllä se munkin kohdalla pätee. Tunne hiipuu hiljalleen, kun kerran emme ole nähneet vähään aikaan. (En usko tuota itsekään.)</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-80154423134320054742013-08-25T12:05:00.000-07:002013-08-25T12:05:47.244-07:00Syvällisillä vesillä<div style="text-align: justify;">
Ah, meillä on niin syvällinen ja merkityksellinen suhde hipsterin kanssa. Se näkyy jo viestikeskusteluistakin. Onnistuin joten kuten olemaan kokonaiset kaksi päivää kirjoittamatta hänelle ja sain kuin sainkin telepaattisilla voimillani hänet kirjoittamaan minulle, edes kerran. Hän oli viihteellä, eli tarpeessa ja päätti sitten lähetellä minulle yksisanaisia viestejä. Uskomattoman selkeän keskustelun voi käydä käyttämällä sekä kysymiseen että vastaamiseen vain yhtä sanaa! Helvetin hienoa! Tässä taas yksi todistus siitä, kuinka kiinnostunut hän on minusta ja kuinka paljon vaivaa viitsii nähdä minun eteeni. Ja tietenkään siis emme todellakaan nähneet saati sitten tehneet mitään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oh god... Miks mä en oo mies!!??? Todella raskasta ajatella sitä tyyppiä ihan koko ajan. Jos oisin mies, hilluisin vaan kavereiden kanssa, ajelisin autolla, kattelisin leffoja, pelaisin jotain pleikkaa, joisin kaljaa ja istuisin saunassa. Ainoa ajatus olisi, että mitenköhän se ja se joukkue nyt pelaa tänä iltana jossain. Naisia ajattelisin vain silloin, kun ... Okei, eli aika monta kertaa päivässä, mutta ainoastaan eroottisessa mielessä, enkä analysoisi heidän jokaista ilmettään tai sanaa. Se nyt olisikin turhaa ja hullun hommaa. </div>
<div style="text-align: justify;">
Muahahah... </div>
<div style="text-align: justify;">
Toi oli sitten vitsi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hitto oon yksinäinen.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-44235069747374626872013-08-22T01:50:00.000-07:002013-08-22T01:50:55.615-07:00Suossa kävelyä<div style="text-align: justify;">
Onpa raskas olo tänään. Juuri tänään, kun luvassa on hauska laivareissu ystävien kanssa. Jalat ja kädet painaa tonnin. Ei meinaa jaksaa nostaa edes ripsaria meikkipussista. Yhtään järkevää ajatusta en pysty muodostamaan, saati sitten että keksisin mitä ottaa reissuun mukaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa ja tulee vaan raskaampi olo, syyllinen jotenkin. Pitäisi olla innoissaan, mutta kun ei jaksa. Kiva ajatella jo etukäteen, että rahat ei riitä mihinkään, eli ostaa ei voi mitään jos meinaa jotenkin selvitä seuraavaan palkkapäivään asti. Voi perse tätä mun elämää. On niin kivaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yritin järkätä yhtä yötä hipsterinkin kanssa ennen reissua. Juu kyllä, minä aloitin kaikki viestikeskustelut. No eipä sille tietenkään sopinut. Oli ihan oikeita syitä ja kyllä se ehdotti toista päivää, mutta se ei taas sopinut minulle. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joo, olen jo (pikku hiljaa) hyväksynyt, että tämä on pelkkää seksiä, mutta haluaisin edes sitä joskus! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Välillä esim. salin jälkeen uskon itseeni ja tunnen olevani vahva ja että tämä on minun elämääni ja hipsteri on siinä vain pienessä sivuosassa. Että hän tuo elämääni pientä piristystä joskus, mutten kaipaa muuta. Nuo voimaantumisen hetket kestävät ehkä sen päivän maksimissaan.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-35826645306609991502013-08-18T12:56:00.000-07:002013-08-18T12:56:56.245-07:00He has his moments...<div style="text-align: justify;">
Olen yrittänyt olla kirjoittamatta. Olen yrittänyt olla välittämättä.
Olen yrittänyt mennä fiiliksen mukaan, rennosti. Mikään ei toimi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Töissä
on ihan piinavaa. Aina kun hän on töissä samaan aikaan, sydämeni meinaa
hyppiä rinnasta ulos vaikka hän ei olisi edes näköpiirissä. Ahdistaa ja
jännittää silloinkin kun mitään ihmeellistä ei tapahdu. Ja voi olla,
että en tunne häntä tarpeeksi hyvin analysoidakseni hänen
käyttäytymistään, mutta joo... Ennen tätä kaikkea hymyiltiin ja
heitettiin läppää aina kun kohdattiin. Ehkä se oli sitten sitä
huoletonta flirttiä... Nyt hän katsoo minua lähinnä jotenkin
pelottavasti, viileästi, kireästi. Vai mitä se muka on??!!! Keskustelu
on väkinäistä ja välillä hauskaa, muttei yhtään rentoa. Ja siksi olin jo
pari päivää sitten ihan valmis olemaan välittämättä ja ärsytti vaan
koko tyyppi, mutta...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
...Parin siiderin jälkeen en pystynyt enää mitenkään estämään itseäni aloittamasta uutta keskustelua. Ja viestittelin hipsterin kanssa koko illan siihen asti, kun nukahdin. Älä sitten tee niin, jos et halua minua elämääsi missään mielessä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kun hän on humalassa, olen kiinnostava, vai miten se meni..??? Prkl... Oli vaan niin hauska ja kevyt viestikeskustelu taas, että jäi ihan sairaan hyvä mieli ja oli kiva nukahtaa sen jälkeen. Harmi vaan, että hyvällä fiiliksellä ei ole tapana kestää.</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3785389431073451480.post-83684598694814633352013-08-13T13:21:00.000-07:002013-08-13T13:21:09.824-07:00Anna vielä yksi hetki<div style="text-align: justify;">
Mikään ei ole helpompaa, mutta viime yön sain viettää hipsterin kanssa. Taas löydettiin itsemme istumasta vierekkäin muka katsoen telkkaria. Välissä miljoonan kilometrin pituinen 20 sentin sohvan pätkä, tahto koskea ja liikkumattomiksi taiotut kädet. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En muistanut, että tämä voi olla näin vaikeaa. Ilmeisesti aika on tehnyt siitä vielä monin verroin vaikeampaa. Järki sanoo, että hän on minut pyytänyt luokseen. Hän haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. Ja silti pelkään, että jos kosken, hän torjuu, katoaa, nauraa, jotakin... Kyllä minä huomasin, miten hän välillä katsoi minua ja tajusin mitä hän sillä katseella ajoi takaa, mutta piti silti odottaa niiden katseidenkin jälkeen vielä puoli tuntia ennen kuin uskalsin ottaa häntä kädestä kiinni ja vastata hänen suudelmaansa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hänelle tilanne on kai myös uusi, ymmärtääkseni. Takana pitkä suhde, joten tuskin kovasti ensitreffikokemusta. Kyllä hän silti kiitettävästi yritti tehdä oloni mukavaksi kaikin puolin. Aamulla tosin hän ei jaksanut enää olla sosiaalinen ja minun olisi kai pitänyt tajuta lähteä jo aikaisemmin kuin mitä lähdin. En tiedä, ehkä vain ylitulkitsen taas... </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuli sellainen tunne, että ei me ehkä edes päästä tässä niin pitkälle että minun pitäisi tosissani miettiä mitä haluan tästä suhteesta. Luulen, että olen hänelle liian vaikea ja erilainen nainen. Ja ongelma on siinä, että olen vaikea tasan niin kauan kunnes uskallan luottaa häneen, ja sitä hetkeä ei ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Me kun emme puhu sanallakaan siitä, mitä tässä meidän välillä on menossa. En pysty rentoutumaan ja se tekee minusta vaikean ja ehkä hieman omituisenkin, kun puhun hassuja juttuja peittääkseni hermostuneisuuteni ja epävarmuuteni. Defenssi. Toisaalta, jos hän ei ole valmis katsomaan sen kaiken taakse ja ymmärtämään tämän tilanteen ja minun luonteeni, hän saa varmaankin mennä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aamuyöstä heräilin vähän väliä ja vaihdoin koko ajan asentoa. Puoliunessa hipsteri otti minua kädestä kiinni tai toi kätensä vatsalleni. Mietin että oli mikä oli, tämä hetki on nyt minun, enkä edes haluaisi nukahtaa...</div>
cioccolatahttp://www.blogger.com/profile/11684654600145849330noreply@blogger.com0