lauantai 17. joulukuuta 2011

Päivitystä vaan

Juu ei ole mitään jänniä uutisia. Kirjastopojan kanssa käytiin kahvilla/lounaalla ja oli ihan hauska jutella livenäkin kaikenlaista, lähinnä opiskelusta ja muusta. Noh, mutta ei sitten vastannut ihan mun ennakko-odotuksia ja siihen sekin taas jää. Tottakai me vielä nähdään (ainakin siel kirjastolla) ja voidaan mennä uusiks syömään tai jotain, mutta ei sen ihmeempiä. 

Joonatanin suhteen oon jossain ärsyttävässä nostalgiavaiheessa (jota ei luulis tulevan noin lyhyen yhdessäolon jälkeen...) ja kuvittelen välillä päässäni, että se oli tosi ihana ja oli nii hyvä olla sen kans. Täh??! No ei *ittu ollu!! Tai no oli kai sillon, ku olin sen sylissä yms. mut muuten olinki aina ihan pihalla sen kans.

Pitääpi yrittää keskittyä enemmän itseen taas vaihteeksi, kun jäänyt kaikki liikunnallinen puolikin, ei vähiin, vaan pois kokonaan. Nyt kun on saanut kaikki opiskeluhommat syksyn osalta pois päiväjärjestyksestä (lukuun ottamatta paria tammikuulle siirtynyttä juttua), voi vähän hengähtää. Tietty raadan viel töissä ja kaikki joululahjat melkei ostamatta, mut se ilo ettei tarvi opiskella: aaaaaaaaaaaaahhhhh :) Nyt teen pikasiivouksen ja sitte hyvän ystävän luokse viettämään laatuaikaa. Ystäväni pieni puolitoistavuotias poitsu saattaa kyllä varastaa kaiken huomion :)

ps. kuin noloo, että mulla on edelleen eniten postauksia fiksusta???!!! hirveetä!! mikä mua on oikeen vaivannu? näin sen joku päivä ja musta se vaan näytti tosi vanhalta ja puhu ihan pimeitä...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Iiiik, paniikki!

Joskus mä vielä valehtelin itselleni, että olen ihminen jota ei niin suuremmin haittaa olla yksin... Noh, nykyään oon rehellisempi itselleni ja kai sekin nyt kertoo jotain, jos vajaan viikon päästä Joonatanista, oon taas deittisivuilla roikkumassa iltaisin. Tosin sillä erotuksella, että poistin profiilistani kuvani, koska en jaksa ihan tosissani (ainakaan vielä) siellä vastailla viesteihin yms. Kuhan kyttäilen puolisalaisesti siellä. Juuh... Tässä on nyt vaan yksi mutta, josta kerron nyt. Kun kumminkin sieltä löytyi yksi mielenkiintoinen profiili ja ensin en ajatellut tehdä mitään, en ennen kuin löysin viesteistäni (joltain niiltä ajoilta kun tapasin Joonatanin) myös viestin tältä mielenkiintoiselta tyypiltä. En ollut silloin vastannut siihen mitään, koska miehellä ei ollut vielä kuvaa profiilissaan ja todennäköisesti olin silloin jo kiinnostunut Joonatanista... Niinpä nyt sitten hetken mielijohteesta vastasinkin viestiin. Ja miksi ihmeessä selitän nyt tällaista pitkää tylsää tarinaa näin yksityiskohtaisesti??? - No siksi, että vasta kun olin jo lähettänyt tuon viestin, tai oikeastaan vasta tänään, tajusin, että minähän TUNNEN sen tyypin!!! Apua!!! Näen häntä vieläpä hyvinkin usein, koska hengailemme (tai ehkä hän oikeasti tekee siellä jotain älykästä) samassa kirjastossa. 

Okei, vielä aiemmin tänään ajattelin, että ei hätää... Ehkä hän ei edes vastaa viestiini, tai saan ainakin muutaman päivän miettimisaikaa seuraavaan siirtoon, vaan EI, kun tottakai häneltä on tullut jo vastaus. Ou nous, en voi pitää itselläni tätä tietoa, että tiedämme jo toisemme (siis en koskaan ole kyllä puhunut hänelle mitään), koska se ei vaan olisi reilua. Mitä teen???!!! En ehdi miettiä, koska näen hänet melko varmasti taas huomenna... Olen yksinkertaisesti liian nössö, että menisin vaan suoraan juttelemaan hänelle. Hitto mikä tilanne! Ihan kreisi. Olenhan mä siellä kirjastossakin tätä tyyppiä vilkuillut ja miettinyt, että onhan se ihan jees vai onko vai eikö... on se... tai emmätiiä.. on ..ei... öööö... Niin tai siis opiskelemassahan mä siellä olen. Tänäänkin istuin sitä vastapäätä koko ajan. VAHINGOSSA. Oikeasti.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pienessä sievässä, puhelin vieressä...

Noniin, surprise surprise, tulihan se vastaus viestiin vaikkakin yli parin vuorokauden viiveellä ja täysin ilman selittelyjä. Ärrrsyttävää... Niin tai siis eihän se edes vastannut mun kysymykseen, mut minkäs teet. Olkoon. Tuli puolivahingossa lähetettyä myös eilen baarista (koska mä opin???!!!) Joonatanille viesti, jossa vähän niinkuin tiedustelin hänen kiinnostustaan johonkin "pikkukivaan" satunnaisesti, heh... Joo, nää on näitä yöllisiä viestejä, mut on se ajatus muutenkin käyny mielessä, eli jossain vaiheessa olisin kumminki yrittäny sille tota ehdottaa. Vastaus saapui aamulla: "oishan se hienoo, mutta jossain vaiheessa jotakuta aina sattuu...tää viesti saattaa kaduttaa myöhemmin, mut haluun nyt enemmän ku jotain satunnaista...vaikka houkuttelevalta kuulostaakin, varsinki sun kanssa ;)" Oon vähän yllättyny, että se vastas noin nätisti :). Ymmärrän kyllä noi perustelut, mut harmittaa. Siinä meni taas sekin tsäänssi, elellään sitte selibaatissa, ku en tykkää baaristakaan raahailla miehiä kotiin. Oikeesti en vaan löydä ikinä ketään...

lauantai 10. joulukuuta 2011

Tuumailua...

Ei tässä muuta... mietin vaan, että onko maa nielaissut miehen. Olisin näet vaan kysynyt viestillä, että miltäs nyt tuntuu tai jotain sinne päin, mutta kuinka kauan vastausta saa odottaa? Nyt on mennyt kohta kaksi vuorokautta... Kohta alan huolestua ja se ei sitten ole ollenkaan kiva, jos tuleva vastaus sisältää jotain: on tässä ollut aika kiire...

Muuten olen edelleen sujut tehdyn päätöksen kanssa. Ei me vaan kohdattu eikä ymmärretty toisiamme. Kauhean työn takana olisi suhde ollut, jos sellaisen olisi välttämättä halunnut rakentaa. Olisi silti kiva pitää jotain yhteyttä niinku sovittiin, mutta mahtaako tuo onnistua...

Tänään kumminkin positiivisella mielellä, koska illalla työkaverin pikkujoulut!!! :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

"Ollaanks me sit liian erilaisia vai mikähän siinä on..?"

Joo, näin piirrettiin piste sille tarinalle.
Juteltiin yli tunti mukavia, kunnes vihdoin oli pakko puhua siitä mistä alunperin oli tarkoitus. Suloista, että Joonatan sanoi heti alkuun, ettei sitten ole kovin hyvä tässä. No, näköjään minä olen vielä huonompi. Tuntuu, että en vaan ole ihan oma itseni Joonatanin seurassa. Jännitän ihan liikoja enkä osaa puhua yhtään mistään. Nyt kun vielä aihe oli mikä oli, niin vähän puolitiehenhän se jäi. En vaan saanut sanottua kaikkea mitä halusin, sillä jos näin olisin tehnyt olisin pillahtanu itkuun. Oi kyllä. Nytkin oli niin lähellä, että piti katsoa muualle silloinkin kun Joonatan sanoi, että olen kyllä tosi kiva tyyppi ja minä siihen, että niin sinäkin, vaikka olisin halunnut sanoa paljon enemmänkin. En vaan yksinkertaisesti kyennyt. Joka tapauksessa sovittiin, että ollaan vielä yhteyksissä ja mennään vaik syömään joskus tms. Kummallakin siis oli todella ollut aivan samankaltaisia ajatuksia.

Tollaset tilanteet vaan saa mut niin tunteelliseksi, vaikka muuten ajattelinkin siinä kun se jutteli mulle niitä arkipäiväisiä asioita, että musta vaan tuntuu, että se on niin kaukana jotenkin ja että kaikki sen tarinatkin on niin etäisiä etten ymmärrä mitä se oikeesti niistä miettii. Ja vaikka mä mietinkin siinä, että kyllä mä sitä suutelisin nytkin, että miksei nyt vaan hypätä sänkyyn ollaan sit yhdes tai ei, niin en kokenut sellasia voimakkaita vetovoimaisia tunteita. Mut kivannäkönen mieshän se on, et hullu olisin jossei mitään ajatuksia heräis... Silti asiallisesti vaan juteltiin ja lopuks halasin sitä ja sinne se sitten hävis. Hmh... 

Sen jälkeen meni vähän aikaa, että sain tehtyä yhtään mitään. Jäi omituinen tyhjä olo ja silmiin ja päähän särki ihan kuin oikeasti olisin itkenyt, kauankin. Ei auta, elämä jatkuu. Niinpä tein väkisin hienoa, juhlavaa salaattia ja bruschettaleipiä sekä korkkasi punaviinin, itselleni. Kahdet kynttilät palaa ikkunoilla itsenäisyyden kunniaksi ja linnan juhlat rullaa taustalla, mutta kaikesta tästä juhlallisuudesta huolimatta olo on tyhjä. Sitä vaan kaipaa vierelleen toista ihmistä ja kun sellaisen vihdoin löytää ja tieten tahtoen työntää sitten pois viereltään, jää vähän sellainen pöllämystynyt olo. Ei pysty käsittämään, että miksi nyt noin teki. Miksi sitä on taas yksin, vaikka on tosi kiva ja juuri sellainen tyttö, jota Joonatankin etsi?

Siinäkö se sitten oli?

Oon täs about viikon verran ollut liioitellun ahdistunut ja ärsyyntynyt tuon Joonatan-jutun tiimoilta. Lopulta en enää voinut pitää kaikkea sisälläni ja lähetin Joonatanille viestin (kyllä! näin kypsästi kohtaan ongelmatilanteet..), jossa epäilin suhteemme tulevaisuutta, koska kaikki tuntuu vaan ihan liian vaikealta. Kun hän lopulta suvaitsi vastata (- todella rasittava tapa vastata viesteihin joskus puolen vuorokauden viiveellä -), luki viestissä, että hänellä oli ollut vähän samoja ajatuksia. Rohkenen epäillä, ettei kuitenkaan ihan samoja asioita olla mietitty, mutta se selvinnee (toivottavasti!) tuossa muutaman tunnin päästä, kun Joonatan tulee käymään. Eihän tässä muuten mitään, mutta välillä tuntuu että ajatuksissani olen jo luovuttanut Joonatanin suhteen, MUTTA kun se tulee tänne ja näen sen, niin miten mä ikinä voisin päästää siitä irti??!! Miten nää ihmissuhdeasiat onkin näin haastavia?!...