Viestittelin eilen fasarissa sen kanssa, josta ei pitäis ees puhua...
Ei siis chatissa, koska mehän ei olla kavereita siellä. Se vaan lähetti viestin ja mä vastasin ja sit se vastas ja se vaan jatkui ja jatkui... Ehkä pari viestiä liikaa. Se nyt vaan oli kivaa. Vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä. Äh. Pitäisköhän mun ajatella jotain muutakin kun omaa mielihyvääni...? Varmaankin. Mut sen sijaan olin iloinen, että kuulin siitä jotain. En ilmeisesti vieläkään olis valmis päästään siitä irti... TAI ...ehkä en vaan kestä olla yksin. Ehkä oon niin hiton riippuvainen itsetuntoni kohottajista ja läheisyydestä, että jos vaan tulis joku muu, mun ei tarvis enää ajatella tota tyyppiä.
Ehkä.
Markus oli taas aivan liian sulonen tänään töissä. Voiks miehestä sanoa, että se on sulonen? -Voi.
Se on jotenkin niin erilainen ja jotenkin jostain ihan muusta maailmasta. Se ei sovi siihen työympäristöön niin yhtään. Se on liian vaikeesti lähestyttävä, outo ja hiton kuuma... mut kuitenki se vaikuttaa ujolta ja haavoittuvaiselta. Se on kiinnostava, koska sitä ei pysty yhtään lukemaan... Ois mielenkiintosta tutustua siihen paremmin, mut se taitaa jäädä ny toteutumatta, ku en osaa (lue: uskalla) puhua sille. Tai no, puhuinhan mä sille tänään ehkä jopa kaksi täysin työhön liittyvää lausetta. Että jee...
Miehet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti