Kurja olo

Ei, tämä ei ole "olipa hurja viikonloppu" -postaus.

Olo ei vaan parane.

Todellakin olin sen koko vapaapäivän sisällä hiljaisuudessa ja annoin kurkun levätä. Viikonlopuksi en hakenut sairaslomaa, vaikka varsinkin lauantaina mun paikka ois kyllä ollut kotona eikä töissä; kähisin asiakkaille, sain hirveitä yskäkohtauksia ja pulssi oli koko ajan jotain päälle sata. Mutta kun mulle on joku ongelma hakea saikkua, ellei oo kunnolla kuumetta. Tulee ihan lusmu olo. Noh, maanantaina on kai pakko marssia lääkäriin, jossei tää helpota... 

Nyt kaipais kipeesti halausta...

Perjantaina olin kyllä ihan tyytyväinen, että olin töissä, sillä, uskokaa tai älkää, Markus puhui mulle(!!). Joo, ihan spontaanisti heitti mulle juttua, jonka oli selvästi kyllä miettiny etukäteen... Ja mä jopa kykenin vastaamaan sille jotain semijärkevää. Se on myös alkanut enemmän katsoa mun suuntaani ja moikata mulle. Ja tollasen ihan pienenkin eleen jälkeen tää tyttö hymyilee vähintään puol tuntia:) Mutta sen verran hillitsen nyt itseni, etten ala vetämään tuosta mitään johtopäätöksia. Sen sijaan olen vain iloinen, että voidaan taas käyttyäytyä normaalisti ja jopa puhua toisillemme. 

Tänään on jälleen ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, oikein täydellinen ilma äitienpäivälle. Minähän en tosin siitä pääse nauttimaan enkä myöskään flunssaisena jaksanut matkustaa äitiä juhlimaan:( Onnittelut olen toki jo esittänyt puhelimitse, vaikkei se olekaan yhtään sama asia. Lupasin kuitenkin äidille tällaisen aamupalan ensi kerralla, kun menen käymään kotona.

Stuck @ home

Ulkona paistaa ihana kevätaurinko, mut mä jumitan sisällä:( Vappupiknik tais sujua vähän liian kylmissä tunnelmissa ja nyt kärsin sit jäätävästä yskästä, nuhasta sun muusta. Viikonlopuksi ois töitäkin, et saas ny näkyy kykenenkö sinne vai pitääkö mennä hakeen saikkuu. Olis sekin sitten ensimmäinen kerta tän työsuhteen aikana ja ottaen huomioon, että oon ollut tuolla nyt melkein puoltoista vuotta, ni aika hyvin, etten sanois.

Harmittaa ehkä eniten, etten pääse lenkille. Kokemuksesta voin sanoo, et parin lenkkipäivän väliin jääminen voi vaarantaa koko juoksuinnon ja sitten taas röhnötän vaan tässä koneen ääressä ihan tyytyväisenä. Mut ei, niin ei saa käydä tällä kertaa. Parin viikon päästä on naisten kymppi ja siellä pitäis olla kunnossa. Lisäks oon kerrankin aloittanut suht ajoissa tän ns. 'kesäkuntoon-projektin', joten pitäis nyt vaan jaksaa ni jaksaminen sitten myös palkittaisiin hyvällä kesäfiiliksellä ja hyvän itsetunnon omaavan sinkkunaisen vetovoimalla. (olikohan tuossa lauseessa nyt mitään järkeä..?..hahah) Eilen haaveilin tällasesta lisävarusteesta. (linkin sivulla kohta: i-pod nano) Eli siis anturista, joka sujautetaan lenkkarin pohjaan ja sit saa kaikkee kivaa lisäinfoo tehdystä lenkistä i-podin kautta. Piristäis ja motivois varmaan kivasti juoksemaan:) Ongelma on vaan siinä, että tota varten pitäis olla Nike+-lenkkarit, joilla nettihinnoista päätellen on aikas suolanen hinta ja pitäis osata elää kurinalaisesti, jos mun palkoilla luulis sellaset hankkivansa. Ois vaan niin kiva tietää, kuinka pitkiä lenkkejä juoksen. Kaipa kyse on vaan priorisoinnista: ostaako uus bilemekko ja -korkkarit vai lenkkarit? ;)

Pitäisi jaksaa siivota, mutta energiat on flunssan takia todellakin nollassa. Mitenhän sitä tämän vapaapäivän sitten viettäisi, kun palkkapäiväkin on vasta huomenna...? En kyllä pysty istumaan sisällä koko päivää.

Näistä pitäis päästää irti

Viestittelin eilen fasarissa sen kanssa, josta ei pitäis ees puhua...

Ei siis chatissa, koska mehän ei olla kavereita siellä. Se vaan lähetti viestin ja mä vastasin ja sit se vastas ja se vaan jatkui ja jatkui... Ehkä pari viestiä liikaa. Se nyt vaan oli kivaa. Vaihdettiin kuulumisia ja muisteltiin menneitä. Äh. Pitäisköhän mun ajatella jotain muutakin kun omaa mielihyvääni...? Varmaankin. Mut sen sijaan olin iloinen, että kuulin siitä jotain. En ilmeisesti vieläkään olis valmis päästään siitä irti... TAI ...ehkä en vaan kestä olla yksin. Ehkä oon niin hiton riippuvainen itsetuntoni kohottajista ja läheisyydestä, että jos vaan tulis joku muu, mun ei tarvis enää ajatella tota tyyppiä.

Ehkä.

Markus oli taas aivan liian sulonen tänään töissä. Voiks miehestä sanoa, että se on sulonen? -Voi. 

Se on jotenkin niin erilainen ja jotenkin jostain ihan muusta maailmasta. Se ei sovi siihen työympäristöön niin yhtään. Se on liian vaikeesti lähestyttävä, outo ja hiton kuuma... mut kuitenki se vaikuttaa ujolta ja haavoittuvaiselta. Se on kiinnostava, koska sitä ei pysty yhtään lukemaan... Ois mielenkiintosta tutustua siihen paremmin, mut se taitaa jäädä ny toteutumatta, ku en osaa (lue: uskalla) puhua sille. Tai no, puhuinhan mä sille tänään ehkä jopa kaksi täysin työhön liittyvää lausetta. Että jee...

Miehet.

Postvappu

Päivittyypäs tämä blogi usein..heheh..

Vappu on siis takanapäin. Aatto meni aika perinteisesti tyttöporukassa tässä mun luona ja myöhemmin baarissa.. tai kahdessa;). Tulipa taas pidennettyä ikää nauramalla ainakin kymmenen vuoden edestä. Räpsittiin myös ihan hirveesti kuvia, joita eilisiltana latailin feisbukkiin tyytyväisenä siitä, että niissä oli joukossa tosi paljon ihan onnistuneitakin otoksia.

Eilen olin piknikilläkin, vaikka aamulla näyttikin vähän aikaa siltä, etten tulisi löytämään ketään sinne seuraksi. Kaikki kaverit oli jumittuneet jonnekin sängyn pohjalle. Ihme juttu, kun itse olin tunnin päästä heräämisestä jo pirteenä ku peipponen ja valmiina jatkamaan vapun viettoa. Noh, onneksi eräs kaveriseurue oli jo paikan päällä ja liityin heidän seuraansa vappuhuiskoineni. Tänä vappuna oli jopa lakki päässä, mikä onkin sitten toinen kerta kun oon jaksanut sitä kotsaa raahata. Ensimmäinen tais olla sillon yo-juhlia seuraavana vappuna. Sillon se oli mulla oikeen vappuaattona päässä... niin tai ainakin alkuillasta. Suurimman osan illasta, baarissa, valkolakki lepäili baaripöydällä sillä aikaa, kun minä tanssin lavalla. En vieläkään käsitä, miten sille ei tapahtunut mitään. Lakki on yhtä valkoinen kuin ostettaessa...

Eniveis, piknikkiä vietin aika kansainvälisessä seurassa. Suurin osa porukastamme oli italialaisia miehiä. Ne on kyllä hauskaa seuraa, ei voi muuta sanoa. Hirveen välittömiä ja huomaavaisia ja rentoja:) Piknikiltä jatkettiin vielä yhden kaverin kämpille; syötiin, juotiin ja kuunneltiin musiikkia. Piti olla krapulapäivä, mut vietinkin sen iloisessa pöhnässä ;). Jotkut tais siitä vielä jatkaa baariin, mutta minä katsoin parhaaksi mennä vaan kotiin lepäämään ja juhlia sitten taas joku toinen kerta vähän paremmilla energioilla.

Niin ja ettei jäisi mitään arvailujen varaan: en ole kiinnostunut noista pojista. Se yksi, josta olen kiinnostunut, joka kuuluu kyllä tavallaan samaan porukkaan (fiksu siis), on edelleen matkoilla. Olen sen verran ottanut selvää, että sen pitäisi tulla takaisin tässä kuun puolivälissä. Hmm... Epäselvää on, että mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään...

Mikään ei muutu paitsi minä

"Löysin" jääkaapista vajaan karpalolonkeron (siitä näivettyneiden porkkanoiden ja kuukauden vanhojen kananmunien vierestä) ja jämähdin lipittämään sitä tähän koneen ääreen. Keksisin ehkä parempaakin tekemistä, kuten kaivautumisen peiton alle, mutta jokin sisäinen tuska vielä valvottaa. Heheheh... kuulostipa dramaattiselta x)

Mikään ei ole muuttunut viimeisestä. En ole edelleenkään palauttanut tekstianalyysiä, vaikka se on nyt lähes viikon myöhässä. Olen kyllä kirjoittanut sitä jo peräti yhden kappaleen verran... Huomisaamuna olisi tarkoitus kirjoittaa toinen kappale ;) Äsken palautin hirveellä kiireellä 10 minuuttia ennen deadlinea yhden kääntämisen kurssin lopputyön (or whatever...), jota mulla oli aivan liian vähän aikaa tehdä, koska aloitin jälleen kerran liian myöhään (story of my life...) ja lisäks olin tänään melkein koko päivän töissä ja töiden jälkeen priorisoin lenkille menoa. Mun arvostelu- ja suunnittelukyky on kyllä todella huono. 

Fiksusta ei ole vieläkään havaintoa. Äh... Tulis ny jo sieltä matkaltansa. Oon malttamaton.

Markus oli tänään töissä. Meillä on ollut tosi vähän vuoroja samaan aikaan ja oon ollut siitä oikeestaan vaan onnellinen, koska oon jo kurkkuuni myöten täynnä niitä väkinäisiä tervehdyksiä ja ahdistavia hiljaisuuksia. Se kun ei ilmeisesti enää puhu mulle mitään, kun ollaan kahdenkesken. Tänään se oli koko ajan siinä mun näköetäisyydellä ja mietin kuin kiva ois haroo sen hiuksia...yms. yms. Argh!!!! Mä oon parantumaton. En vaan pysty ajattelemaan tosissani, kuin idiootti se on. ...Ja se on pitkään aikaan ainoo, joka saa mun sydämen lyömään sataa ja sanat takertuu kurkkuun, ku en saa henkee. Ei kuulosta terveeltä, mutta totta se on. Miten joku voikin olla niin ihana, karismaattinen ja pelottava samaan aikaan?! Huhhuh...

Viime aikoina oon kyllä eniten keskittynyt mun 'herkuttomaan huhtikuuhun' :) ja juoksuharrastukseen :) Aika hyvin oon jaksanu ilman suklaata, vaikka helppoo se ei aina oo, varsinkin kun on stressiä koko ajan. Energiaa on kuitenkin enemmän ja juoksukin luistaa, ku kuvittelen miltä näytän sit kesällä biksuissa ;) ...ainahan sitä saa haaveilla. Yritän tässä päästä pikaisesti kuntoon, että jaksan juosta Naisten kympin ens kuussa.

Nyt hyvää yötä! (lonkerokin loppu :)

Elämää epätietoisuudessa

Särkee pää. Huomiseksi pitäisi kirjoittaa tekstianalyysi espanjaksi ja sitte ois vielä tenttikin enkusta. Valitsin sen vaihtoehdon, etten tee mitään kummankaan eteen. Loistava valinta omasta mielestäni. Tai oikeastaan ei, mutta kun olen vaan niin loppu ja puhki, ettei nyt oikein analyysiä irtoa. Viikonloppuna olin niin ahkera (kun deadline painoi päälle ja oli pakko), että se vei kaikki mehut. Ilmeisesti tässä nyt siirrään huomisaamuun sitä tenttiinlukua ja palautan analyysin jälleen kerran myöhässä. Se on fiksua se.

En osaa lakata ajattelemasta sitä fiksua. Tajusin myös, että sehän lähti ulkomailla käymään lauantaina, eikä mulla oo harmainta aavistustakaan, kuinka pitkä se visiitti on. Mä sain sellasen kuvan, et se on vaan muutaman päivän, mut ystäväni Katja taas oli sitä mieltä, että se tulis vasta ens kuussa takaisin. Äh, tänkin asian saisin varmaan selvitettyä, jos oikeesti haluaisin, mut en kehtaa kysyä keltään ei niin läheiseltä kaverilta. Samoin sen numeron voisin helposti pyytää joltain... Toisaalta mä en ehkä oo valmis kohtaamaan tätä tilannetta vielä. En oikein tiedä, mitä tapahtui tuona iltana ja haluanko siitä seuraavan jotain vai enkö. Oon yrittäny miettiä meitä yhdessä ja se kuva mun päässäni näyttää aina jotenkin oudolta ja vieraalta. Me ollaan ihan eri maailmoista... En tainnut mainita vielä sellasta pientä seikkaa, että se ei oo suomalainen. Kielikin siis jo aiheuttaa vähän tietynlaista jäykkyyttä kommunikointiin, ihan ku en muuten jo olisi ujo ja vaikee. Sitten se on aika korkeesti koulutettu (siitä nimi) ja yli 30. Ei siinä mitään, mutta vähän vaan erilaista, kun en oo pitkään aikaan ollut kenenkään mua vanhemman kanssa, ainakaan mitenkään vakavissaan. Tekisi varmaan vaan ihan hyvää mulle, ku oon tällanen lapsellinen härö.

Joka tapauksessa, ilmeisesti se kiinnostaa mua kuitenkin, kun kerran on mun mielessä koko ajan. Hyvännäköinen se on, silleen kypsällä aikuisella tavalla. Ehkä vähän liiankin sliipattu kyllä, vaikka tavallaan just siitä tykkään...  No, mä jatkan tätä epätietoisuutta ja odottelua, että josko se ilmestyy joskus taas hoodeille:)

Uusissa pyörteissä

Mun on kyllä ihan turha valittaa, että ois tylsää eikä mitään koskaan tapahdu mulle ja miksei mitään säpinää ikinä. Ihan turhaa. Lähinnä tuntuu, että tapahtuu vähän liikaakin... ;)

Kerran vielä kuulin tuosta varatusta miehestä: viestitti joku ilta, että oonko menossa ulos. En ollut menossa. Olisi sitten halunnut tulla moikkaamaan. Vastasin, ettei se olis ehkä hyvä idea. Oli samaa mieltä. (huokaus)

Jos mun tyttöpuolisella kaverilla olisi jotain sutinaa jonkun miehen kanssa, se mies olisi sitten poissa mun listalta. Toisin sanoen, en harrastaisi miesten kierrätystä kavereiden kesken. Se olisi jokseenkin outoa. Toisaalta, oon myös sitä mieltä, että jos ois oikeen vahvoja tunteita, ei niitä pitäis myöskään kieltää. Eli... ehkä en ookaan kovin jyrkästi mitään mieltä tästä, mut kuitenkin...

Niin, tuo nyt oli lähinnä esipuhe siihen, mitä aion kertoa seuraavaksi. Eilen oli taas pienen rentoutushetken aika, eli siis 'party party' :) Olin jo etukäteen pyörittänyt päässäni ajatusta, että voiskohan mun ja erään fiksun herran välillä olla jotain... Kyseessä on mies samasta kaveripiiristä sen varatun tyypin kanssa. Tunnetaan siis toisemme jollain tasolla, ollaan juteltu useempaan otteeseen lyhyesti ja näin, muttei koskaan mitään kovin ihmeellistä tai syvällistä. Tuskin tiedän siitä mitään kovin tärkeää infoa. Varsinkin tässä viimeisen viikon aikana ollaan kuitenkin sattumalta törmätty merkillisen useaan otteeseen. Ehkä juuri sen vuoksi olen alkanut ajatella häntä enemmän ja nähdä hänessä 'potentiaalia';) (kuulostaapa romanttiselta...)

Eilinen baari-ilta meni siis jotakuinkin niin, että aluksi minä ja ystäväni tanssittiin, juotiin tinto de veranoa ja tsekkailtiin ympäristöä. Jossain vaiheessa fiksu ja kaverinsa liittyivät hetkeksi seuraan, kunnes taas kumpikin jatkoimme omilla tahoillamme. Välillä aina törmättiin ja vaihdettiin pari sanaa. Sitten kadotin sen aika pitkäksikin aikaa ja kas kummaa, juuri siinä vaiheessa viinihuurut alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa ja yhtäkkiä mun oli vaan pakko löytää se jostain ja koittaa toimisko mun viehätysvoima. Valitettavasti vihdoin kun paikallistin sen, oli se jonkun tyttösen kanssa juttelemassa enkä kehdannut mennä väliin. Itse asiassa luovutin siinä kohtaa, koska kuvittelin sen nyt löytäneen jonkun ja niin edelleen... Että se oli sit siinä ja ilta pilalla.

Vaan kuinkas kävikään:)...

Juuri kun olin luovuttanut ja ajattelin, etten enää katsokaan sinne päin (tyttöä ei kylläkään enää tässä vaiheessa näkynyt), niin fiksu kaappas mut kiinni jostain takavasemmalta ja olikin yhtäkkiä kovinkin "touchie feely". Mun kaveri löysi seuraa ja mä päädyin jatkamaan juttua fiksun kanssa... ja se juttu jatkuikin sitten koko loppuillan:)

Ja siinä kun juteltiin, yhtäkkiä se vaan suuteli mua... ja se oli tooodella mukavaa;) Olin niin iloinen, että se teki aloitteen. Kerrankin niin päin. Ja se oli jotenkin muutenkin niin virkistävän erilaista: keskittynyttä, hillittyä, intensiivistä. (No edellinen vastaava kokemus oli itseäni 7 vuotta nuoremman kanssa, että onko ihmekään jos on erilaista... ) Suutelimme vielä kerran illan aikana ja sitten suuntasimme kumpikin kiltisti omiin osoitteisiimme.

Entäs nyt sitten? 

I wish I knew... Mulla ei ole sen numeroa eikä sillä mun. Se ei myöskään harrasta verkostoitumista sosiaalisessa mediassa, joten vaihtoehdoksi jää, jälleen kerran, sattumalta törmätä siihen joku kaunis päivä. Niin tosin kävi jo tänäänkin, mutta se oli lyhyt kohtaaminen, enkä keksinyt mitään kovin rakentavaa sanottavaa. Olisi ehkä pitänyt kysyä jotain, että nähdäänkö...milloin? tms., mutta toisaalta en ole ihan varma, mitä hänestä oikein haluan, joten sain vaan sanottua hämmentyneen "nähdään!". Silmäkulmastani näin hänen jäävän vielä hetkeksi paikalleen katsomaan, kun poistuin paikalta.

Pahoittelen tätä ylipitkää ja ehkä vähän turhan yksityiskohtaista päivitystä, mutta toivon tämän jotenkin vähentävän tai helpottavan tunteiden kaaosta sisälläni...