maanantai 16. heinäkuuta 2012

Hyvä päätös

Muutama päivä sitten koin lyhyen hetken, jona järjen ääni käski mun POISTAA nettiprofiilin viimeinkin. Onpa helpottunut olo! Tällä kertaa siis todella poistin profiilin enkä vain piilottanut sitä väliaikaisesti. Nyt siis, jos haluan joskus palata, on minun luotava profiili aivan alusta uudelleen. Hyvä!

Lauantaina olin lenkillä erään miespuolisen kaverini kanssa ihan 'out of the blue' fb-viestittelyn seurauksena. En ole itse asiassa edes nähnyt kyseistä herraa varmaan syksyn jälkeen. Tarkemmin sanottuna, olen mitä todennnäköisimmin nähnyt hänet viimeksi silloin kun olen ollut jossain yhteyksissä vielä fiksun kanssa. Tunnen meinaan tuon tyypin juuri fiksun kautta. Arvatkaa paljonko teki mieli kysyä häneltä, mitä fiksulle kuuluu nykyään?!! - Paljon! Maltoin kuitenkin mieleni. Mitä sen on väliä. 
Joka tapauksessa lenkki oli piristävä ja mukava ja tottakai analysoin siinä vielä kertaalleen, olisko tuossa miehessä potentiaalia muuhunkin, mutta vastaus oli kyllä ehdoton ei. Kiva tyyppi, mutta pelkkiä kaveriviboja lähti hänestä.

Eilen kuulin eräältä läheiseltä ihmiseltä sellaisia uutisia, että pasmat meni täysin sekaisin koko loppupäiväksi. Uutiset olivat siis enemmän kuin iloisia ja olin ihan äärimmäisen innoissani, siis niin innoissani että sanat eivät riittäisi kuvailemaan tuota tunnetta, kunnes kotona yksinäni onnistuin kääntämään senkin asian taas päälaelleen. Kaikki johtaa aina lopulta niihin ajatuksiin, että itse on yksin eikä saa jakaa tätä elämää sen 'special someonen' kanssa jne. jne. Lähdin vielä myöhemmin ulos ja yritin kävellä huolet mielestäni siinä onnistumatta. Katsoin tyhjänpäiväisen elokuvan, eikä sekään auttanut. Juttelin erään työkaveripoitsun kanssa puhelimessa, mutta hän käänsi kaikki asiat vitsiksi ja minulla meni ainoastaan hermo. Onneksi tänään aamu valkeni jo rauhoittuneessa mielentilassa. On myös aika mahtavaa, että viikon päästä mulla alkaa loma :)


2 kommenttia:

  1. Läheisten ihmisten hyvät uutiset herättävät monenlaisia tuntemuksia, 99% sitä on toisten puolesta täydestä sydämestään onnellinen. Mutta se yksi prosentti, se tuntuu hetkittäin suuremmalta. Siihen yhteen prosenttiin kuuluu juurikin nämä fiilikset siitä, kun itse on yksin ja kun elämä vaan menee koko ajan näin. Kai se on kateutta. Ja täysin luonnollista.

    Mutta... Ei menetetä toivoa. Vielä joskus on meidän vuoromme kertoa niitä hyviä uutisia.

    VastaaPoista
  2. Niin, ei menetetä toivoa:) Hei Norppis, jos satut lukemaan tämän vastauksen niin hei pliis, kutsu mut uudestaan lukemaan sun blogia! Myöhästyin, kun en kauheesti käy katsomassa postia ja kutsu olikin sitten jo vanhentunut :( Tiäs mitä sinun elämässä on tapahtunut tällä välin :D

    VastaaPoista