He has his moments...

Olen yrittänyt olla kirjoittamatta. Olen yrittänyt olla välittämättä. Olen yrittänyt mennä fiiliksen mukaan, rennosti. Mikään ei toimi. 

Töissä on ihan piinavaa. Aina kun hän on töissä samaan aikaan, sydämeni meinaa hyppiä rinnasta ulos vaikka hän ei olisi edes näköpiirissä. Ahdistaa ja jännittää silloinkin kun mitään ihmeellistä ei tapahdu. Ja voi olla, että en tunne häntä tarpeeksi hyvin analysoidakseni hänen käyttäytymistään, mutta joo... Ennen tätä kaikkea hymyiltiin ja heitettiin läppää aina kun kohdattiin. Ehkä se oli sitten sitä huoletonta flirttiä... Nyt hän katsoo minua lähinnä jotenkin pelottavasti, viileästi, kireästi. Vai mitä se muka on??!!! Keskustelu on väkinäistä ja välillä hauskaa, muttei yhtään rentoa. Ja siksi olin jo pari päivää sitten ihan valmis olemaan välittämättä ja ärsytti vaan koko tyyppi, mutta...

...Parin siiderin jälkeen en pystynyt enää mitenkään estämään itseäni aloittamasta uutta keskustelua. Ja viestittelin hipsterin kanssa koko illan siihen asti, kun nukahdin. Älä sitten tee niin, jos et halua minua elämääsi missään mielessä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kun hän on humalassa, olen kiinnostava, vai miten se meni..??? Prkl... Oli vaan niin hauska ja kevyt viestikeskustelu taas, että jäi ihan sairaan hyvä mieli ja oli kiva nukahtaa sen jälkeen. Harmi vaan, että hyvällä fiiliksellä ei ole tapana kestää.

Anna vielä yksi hetki

Mikään ei ole helpompaa, mutta viime yön sain viettää hipsterin kanssa. Taas löydettiin itsemme istumasta vierekkäin muka katsoen telkkaria. Välissä miljoonan kilometrin pituinen 20 sentin sohvan pätkä, tahto koskea ja liikkumattomiksi taiotut kädet. 

En muistanut, että tämä voi olla näin vaikeaa. Ilmeisesti aika on tehnyt siitä vielä monin verroin vaikeampaa. Järki sanoo, että hän on minut pyytänyt luokseen. Hän haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. Ja silti pelkään, että jos kosken, hän torjuu, katoaa, nauraa, jotakin... Kyllä minä huomasin, miten hän välillä katsoi minua ja tajusin mitä hän sillä katseella ajoi takaa, mutta piti silti odottaa niiden katseidenkin jälkeen vielä puoli tuntia ennen kuin uskalsin ottaa häntä kädestä kiinni ja vastata hänen suudelmaansa. 

Hänelle tilanne on kai myös uusi, ymmärtääkseni. Takana pitkä suhde, joten tuskin kovasti ensitreffikokemusta. Kyllä hän silti kiitettävästi yritti tehdä oloni mukavaksi kaikin puolin. Aamulla tosin hän ei jaksanut enää olla sosiaalinen ja minun olisi kai pitänyt tajuta lähteä jo aikaisemmin kuin mitä lähdin. En tiedä, ehkä vain ylitulkitsen taas... 

Tuli sellainen tunne, että ei me ehkä edes päästä tässä niin pitkälle että minun pitäisi tosissani miettiä mitä haluan tästä suhteesta. Luulen, että olen hänelle liian vaikea ja erilainen nainen. Ja ongelma on siinä, että olen vaikea tasan niin kauan kunnes uskallan luottaa häneen, ja sitä hetkeä ei ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Me kun emme puhu sanallakaan siitä, mitä tässä meidän välillä on menossa. En pysty rentoutumaan ja se tekee minusta vaikean ja ehkä hieman omituisenkin, kun puhun hassuja juttuja peittääkseni hermostuneisuuteni ja epävarmuuteni. Defenssi. Toisaalta, jos hän ei ole valmis katsomaan sen kaiken taakse ja ymmärtämään tämän tilanteen ja minun luonteeni, hän saa varmaankin mennä.

Aamuyöstä heräilin vähän väliä ja vaihdoin koko ajan asentoa. Puoliunessa hipsteri otti minua kädestä kiinni tai toi kätensä vatsalleni. Mietin että oli mikä oli, tämä hetki on nyt minun, enkä edes haluaisi nukahtaa...

Perhoset sinkoilee mahassa

Hih, viestiteltiin eilen (minun aloitteestani tietty) ja jäi kiva fiilis. Jos vain mitenkään mahdollista aikataulujen sovittelun suhteen, näemme tällä viikolla ja oikeasti tehdään jotain. Jännittävää :) Voisikohan olla, että se sellainen vakava jäyhyys, mikä hänessä on, olisi vain samaa hermostuneisuutta kuin mitä minullakin on? Aloitettiin tämä säätäminen toki väärästä päästä: ensin sänkyyn ja sitten tutustutaan. Takaisin läheisyysasteelle pääseminen onkin yhtäkkiä vaikeaa... Siinä hän on ihan lähellä, mutta en uskalla koskea.

Ihastu...ttavaa. Erittäin.

"Olen muutenkin paljon levollisempi tämän jutun suhteen. "It is what it is.""

Ai olen vai????!!! - En ole!

Viestittely on edelleen ihan arkipäiväisellä tasolla, mutta laiha lohtu on että sitä kuitenkin on. Sain myös semiyllättävän kutsun käväistä hänen luonaan tossa joku päivä. Ei mitään ihokontaktia todellakaan ollut siinäkään tapaamisessa, mutta olihan se mukavaa. Ei kettu! Mä haluan jotain niin muuta kuin mukavaa!!! Mä haluan hyökätä sen kimppuun ja repiä vaatteet päältä ja.. ja... Arggghhh!!! Huomaako jostain, että en ole enää ihan rauhallinen ja levollinen?

Pelkään, että olen jollain tasolla ihastunut, vaikka en edes tunne tyyppiä kunnolla. Tarkoitan, että loppujen lopuksi tiedän hyvin pieniä ja irrallisia asioita hänestä. Valitettavasti ikisinkun itsesuojeluvaistosta johtuen en ehkä itsekään viestitä yhtään mitään tunteistani välttelevällä ja säikyllä olemuksellani. Oma diagnoosini hänen aikomuksistaan on, että hänen tekisi mieli tehdä jotakin, ottaa jokin askel minun suuntaani, mutta ei uskalla koska ei halua antaa minun ymmärtää mitään. Pelkää ehkä, että takerrun ja ihastun (myöhäistä), vaikka hän ei ole valmis taas vakavaan suhteeseen. Hipsteri tuntuu oikeasti ihan kunnon mieheltä. En usko, että hän ainakaan tahallaan tuottaisi minulle pettymystä.

Sen verran vaan, että olo alkaa olla aika sietämätön ja keskittymiskyky arkiasioihin nolla (jälleen).

Tyhjä päivä

Krapulapäivä taas, eli mitään en jaksa. Alkaa jo vähän kyllästyttää nämä tällaiset. Neljäs viikonloppu putkeen. Ei varmaan ole mitenkään kummallista noin yleisellä tasolla, mutta minun elämässäni tämä on kyllä erittäin harvinaista. Sunnuntai olisi niin hyvä päivä mennä salille tai tehdä jotain muuta yleishyödyllistä, mutta täällä sitä vaan kärvistellään tekemättä yhtään mitään. Ketuttaa. 

Valitettavasti minulla ei ole mitään uutta sanottavaa hipsteristä. Emme törmänneet viime yönä. Viestiteltiin kyllä jotakin aika ajoin, mutta hän halusi kotiin nukkumaan kunnon yöunet. Mikäs siinä. Viestitelty ollaan muinakin päivinä. Ei mitään kovin jännittävää, mutta mukava fiilis niistä on silti jäänyt. Olen muutenkin paljon levollisempi tämän jutun suhteen. "It is what it is."

Iilimato

Tähän päivään jaksoin, sitten oli pakko laittaa viesti, ihan vaan tyyliin: "Mitä kuuluu?" Sain kaksi yhtä tylsää vastausta hymynaamoineen. Kaikki on siis hienosti (not).

Huomasin kyllä, että ainoastaan sinä ensimmäisenä iltana menimme luokseni hänen aloitteestaan. Hmm.. tai tavallaan sinä toisenakin iltana. Menin vain puhumaan hänelle, en ehdottanut mitään. Eniveis, tajuan kyllä, ettei hän halua mitään vakavaa. Jos haluaisi, hän yrittäisi edes jollain lailla lähestyä minua. Järjen ääni (juu sellainenkin on) sisälläni sanoo, että tilaisuuden tullessa minun pitää kieltäytyä, perääntyä, jättää taakseni koko homma. Se toinen ilkikurinen ääni kuitenkin nauraa räkättää päälle, etten pysty siihen, ei tule onnistumaan. Yritän olla edes kirjoittamatta viestiä, mutta hitto kun sekin on jo pirun vaikeeta! Miten kuluttavaa voi pelkkä tällainenkin "suhde" olla!? Mä oon ku iilimato, joka tarttuu kiinni heti kun vähän kättä ojentaa. Ällöttävää : /

Älä lähde vielä

Oikein yritän väkisin saada tämän loppumaan huonosti: lähettelen typeriä känniviestejä ja kinun sitä luokseni. Omg. En ole vielä kolmissakymmenissäkään oppinut, miten miehiä kannattaa käsitellä. Päin helvettiä menee. Jatkossa (jos sellaista on) kutsun häntä 'hipsteriksi', koska hän pukeutuu jotenkin jännästi. En tiedä onko hän hipsteri. Onko sillä mitään väliä? No ei.

Yhtenä päivänä nähtiin kaksin, selvinpäin kerrankin. Tavallaan oli ihan mukavaa, mutta melko jäykkää kyllä. No onko tuo nyt mikään ihme, kun ei olla koskaan mitään kahdestaan tehty, paitsi pantu kännissä?! Lisäksi omassa päässä jyllää ahdistavat skenaariot ja miljoona kysymysmerkkiä siitä, miksi se edes suostui lähtemään minun kanssani mihinkään. Sen päässä varmaan myös jonkinlainen ahdistus siitä, mitä minä kuvittelen tästä tulevan. Ilta meinasi olla siinä, mutta yllättäen rohkaisin mieleni ja pyysin sen luokseni. Se suostui. Oli vähän vaikeampaa päästä alkuun, kun ei siihen mennessä oltu edes hipaistu toisiamme. Huone oli hiljainen kuin mummolassa. Kello tikitti seinällä. Lopulta hän teki aloitteen. Kädet tärisi ja punastuin. Onneksi oli hämärää.. Yöksi hän ei enää jäänyt.

Mietin koko ajan kuinka monta muuta naista sillä on ja olikohan tämä taas se viimeinen kerta. Tartun jokaiseen pieneenkin sanaan, joka muka tarkoittaisi jotain positiivista. Ajattelen häntä koko ajan, mutten voi laittaa viestiä, koska ei hänkään laita mitään minulle. Sitä paitsi laitoin viimeksi jotain idioottiviestejä. Haluan, että hän unohtaa ne ensin. Tosin yllättävää kyllä, hän vastasi niihin tosi kivasti ja ystävällisesti, lukuun ottamatta sitä viimeistä, johon en enää saanut vastausta.