Oikein yritän väkisin saada tämän loppumaan huonosti: lähettelen typeriä känniviestejä ja kinun sitä luokseni. Omg. En ole vielä kolmissakymmenissäkään oppinut, miten miehiä kannattaa käsitellä. Päin helvettiä menee. Jatkossa (jos sellaista on) kutsun häntä 'hipsteriksi', koska hän pukeutuu jotenkin jännästi. En tiedä onko hän hipsteri. Onko sillä mitään väliä? No ei.
Yhtenä päivänä nähtiin kaksin, selvinpäin kerrankin. Tavallaan oli ihan mukavaa, mutta melko jäykkää kyllä. No onko tuo nyt mikään ihme, kun ei olla koskaan mitään kahdestaan tehty, paitsi pantu kännissä?! Lisäksi omassa päässä jyllää ahdistavat skenaariot ja miljoona kysymysmerkkiä siitä, miksi se edes suostui lähtemään minun kanssani mihinkään. Sen päässä varmaan myös jonkinlainen ahdistus siitä, mitä minä kuvittelen tästä tulevan. Ilta meinasi olla siinä, mutta yllättäen rohkaisin mieleni ja pyysin sen luokseni. Se suostui. Oli vähän vaikeampaa päästä alkuun, kun ei siihen mennessä oltu edes hipaistu toisiamme. Huone oli hiljainen kuin mummolassa. Kello tikitti seinällä. Lopulta hän teki aloitteen. Kädet tärisi ja punastuin. Onneksi oli hämärää.. Yöksi hän ei enää jäänyt.
Mietin koko ajan kuinka monta muuta naista sillä on ja olikohan tämä taas se viimeinen kerta. Tartun jokaiseen pieneenkin sanaan, joka muka tarkoittaisi jotain positiivista. Ajattelen häntä koko ajan, mutten voi laittaa viestiä, koska ei hänkään laita mitään minulle. Sitä paitsi laitoin viimeksi jotain idioottiviestejä. Haluan, että hän unohtaa ne ensin. Tosin yllättävää kyllä, hän vastasi niihin tosi kivasti ja ystävällisesti, lukuun ottamatta sitä viimeistä, johon en enää saanut vastausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti