Markusketutus

Äsh, kerpeleen Markus!!! Noin vartti töissä Markuksen kanssa keskusteluetäisyydellä ja jo alkoi ketuttaa ja ahdistaa. Kiitti vaan taas. Puhuin itseni pussiin ja vaikutin dorkalta pahviaivolta, jonka mielipiteet on tusinatavaraa. Ja siis öö... puhuinko sille jotain tikittävistä sisäisistä kelloista??!! Voi jee. En vaan voi sille mitään, että fiksut miehet, jotka taukoamatta analysoi sinua, harrastaa keittiöpsykologiaa (mitä ikinä se onkaan, kuhan vaan heitin tähän x) ilkikurisen ja flirttailevan välimaastossa keikkuva hymynkare huulillaan tuijottaen syvälle silmiin.... Aaaaa.... Lievästi kyllä häiritsee silti se kaikkitietävä asenne ja se, että kuulostaa siltä kuin hänen tapansa kokea maailma olisi se ainoa järkevä.

Minä nyt vain en voi suhtautua hällä väliä -asenteella ikääni. Se on ihan liian lähellä 30:ä, vaikka se olisikin "uusi 20". Tiedostan hyvin, että aika menee eteenpäin, olin minä siitä ahdistunut tai en eikä se ahdistuneisuus ainakaan auta mitään. Silti en voi olla ajattelematta perheen perustamista ja muuta sälää; sitä kellon tikittelyä ja kuinka suhteelle tarvitaan pohja ennen muksujen hommaamista.  Löytäisinköhän miehen helpommin, jos se olisi mulle vähemmän pakkomielle ? x) hihii...

On uni.

Väsyttää. Kiinnostus tehdä yhtään mitään on nolla, mutta töihin on kuitenkin mentävä ihan kohta. Ehkä lapsellista valittamista, mutta vihaan työtäni joka päivä enemmän. En jaksa yhtään sitä mielistelyä ja samojen small talk -lainien toistelua. Täytyy vaan purra huulta ja hyväksyä, että siellä ollaan jumissa vähintään siihen asti kun joskus valmistun... 

Joonatan oli luonani lauantaina. Jaettiin pullo viiniä ja juteltiin kaikenlaista. Oli oikein mukavaa. Melkein rikolliselta tuntui kuitenkin se, että hänen jäätyä yöksi, nukuttiin vierekkäin eikä edes hipaistu toisiamme paitsi ehkä vahingossa. En halunnut loukata tai aiheuttaa outoa tilannetta hyökkäämällä kimppuun, kun kerran joskus silloin erotessa olin jotain ehdotellut eikä hän halunnut lähteä sellaiseen mukaan. Teki niin mieli edes halata, mutta tiedän että olisin sillä vain halunnut ruokkia läheisyyden kaipuutani ja mitä se muuta olisi ketään hyödyttänyt? On se kyllä hassu mies...Välillä vaikuttaa lähinnä eksyneeltä lapselta, heh.. Hyvä tajuta vain vahvemmin, että ei me todellakaan yhteen sovittaisi, mutta mielelläni pidän Joonatanin ystävänä. Sen kanssa on niin helppo jutella.

Juhan näin eilen yliopistolla. Satuttiin samaan aikaan syömään ja istuin sitä vastapäätä niin, että meidän pöytien välissä oli yksi kokonainen pöytä. Jossain vaiheessa se tyhjeni hetkeksi ja minulla oli täysin esteetön näköyhteys Juhaan ja mitä mä teen?! No tietenkin tuijotan liioitellun keskittyneen näköisenä edessäni olevaa lehteä enkä uskalla nostaa katsetta. Just... Lupasin itselleni olla reipas ja aikuismainen tän jutun suhteen, mut enhän mä pysty. Hitto. No okei, kyllä mä pari kertaa vilkaisin, et jos se ois just sen nanosekunnin aikana kattonu muhun päin, nii oisin voinu moikata. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten se siitä.

Nyt on pakko tehdä viel eväät, joten palaillaan toiste asiaan!!!

Turhautumista

Olin kirjastopojan kanssa lounaalla tänään. Harmi, etten oo siitä yhtään kiinnostunut. Itse asias juuri sen vuoksi onkin varmaan niin helppo mennä juttelee sille ja pyytää seuraks, kun ei kerran ole mitään paineita ja taka-ajatuksia puolin eikä toisin. Juhankin kyllä näin siellä...etäältä. Ei oltu siis tervehtimisetäisyydellä. Opiskeluun keskittyminen siinä kärsi kyllä huomattavasti, kun tiedostin koko ajan sen läsnäolon samassa tilassa. Mun fiksaatio mieheen ei siis yhtään hälventynyt sillä, että kävin sen kanssa yksillä ja juteltiin ja niin pois päin. Eihän se johtanut mihinkään eikä asia siis edistynyt mitenkään. Ärrrrsyttävää... Ehkä se ei nyt ole vaan kiinnostunut musta tai välttämättä yleensäkään mistään sutinoista. Ehkä se oikeesti haluaa keskittyä tuolta lafkasta valmistumiseen. Mistäs mä tiedän. Enkä voi mennä juttelee sille, kun se tuntuu kyllä jo jonkin asteen ahdistelulta siinä vaiheessa. En voi tehdä mitään, paitsi odottaa. Niinkö? Eipä ihan viitti fasarissakaan lähestyä, ku mun ei pitäis tietää sen sukunimeä... Tyyppi ei kyllä itse vaikuttanut miltään aloitteen tekijältä...

Ja mihin puutteeseen mä vedän pullaa ja suklaata joka ilta??! 

Nii ja pliis, ymmärtäkää että tässä kirjoituksessa on hirveetä liioittelua enkä oikeesti oo mikään hullu psyko. Kiitos. Aika suht normaalin epänormaali rakkaudennälkäinen nuori nainen vain olen.

Kaveripoikia...

No pakkohan se on tulla tänne päivittämään, kun kerrankin mun elämässä tapahtuu ees jotain :)

Ensinnäkin, yllättäen Joonatan otti yhteyttä fasarissa ehdottaen tapaamista vaikka syömisen merkeissä. Oltiin puhuttukin sillon 'eron' hetkellä, että vois joskus silti tavata vielä, niin siinä mielessä asiassa ei ollut mitään merkillistä. Lopulta päädyttiin siihen, että mä menisin sen luokse ja se kokkais mulle jotain - näkisin siinä samalla Joonatanin uuden asunnonkin. Noh, valitettavasti eilen kun oli tarkoitus nähdä, sain siltä viime hetkellä peruutusviestin. Oli kuulemma tapahtunut joitain asioita, joiden vuoksi hän oli mennyt aika lailla pois tolaltaan, että nyt ei ehkä olisi oikea hetki mun tulla sinne kuitenkaan. En sitten lähtenyt kyselemään tarkempia yksityiskohtia, asia oli mun puolesta ok, vaikka tietty jäin miettimään että mitä ikävää mahtoi olla tapahtunut...

Olin kirjastolla (taas), kun sain tuon viestin ja aloin sitten kehitellä kaikenlaisia B-suunnitelmia illan varalle, kun en kerran Joonatanin luokse olisikaan menossa ja jotainhan olisi kumminkin kiva tehdä. Olen niin kypsä siihen, että istun siellä iltaan asti ja tulen sitten kotiin istumaan tv:n ääreen. Blaah... Joten...huolimatta siitä, että mun sydän alkoi hakata miljoonaa, tuli hirvee kuuma ja kädet tärisi, niin uskokaa tai älkää: tämä tyttö marssi edellisessä postauksessa mainitsemani poitsun luokse ja kysyi, josko tämä lähtisi mun kanssa vaikka yksille (!!!!!!! :) :) :) ) Whaaaaat??!! Teinkö mä oikeesti niin??!!!! No tein, prkl, hahahhah.... :) Hymynaamoja voin toki laittaa siitä syystä, että no sehän lähti mun kanssa yksille siitä sitten, hihii... Joo, en nyt raportoi siitä sen enempää, koska mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Juotiin yhdet, juteltiin ja tutustuttiin ja sanottiin heipat ja nähdään. That's it. Mukava poikahan se oli, eipä siinä :) Olkoon nyt vaikka Juha tämä nimeltään, kun mielessäni sellaisen nimen hänelle kuvittelin ennen kuin oltiin mitään puhuttu x)

Pari päivää sitten sain myös kirjastopojalta viestiä, että miten ois lounas/kahvi taas joku kerta. Ilmeisesti se toteutuu myöhemmin tänään... Mietin vaan, että mitähän Juha ajattelee, jos/kun näkee mun menevän kahville kirjastopojan kanssa. Toivottavasti se ei kuvittele, että mulla on joku harrastus pyydellä kaikkia poikia sieltä ulos mun kanssa, hahah... Ei olis kiva.

Hauskaa, että tapahtuu kaikenlaisia kivoja asioita :) Ois tietty vielä hauskempaa, jos nää kaikki tyypit ei ois "vaan" kavereita, vaan joku ehkä jotain muutakin...

Ps. Gfg loppu mun osaltani tossa melkein viikko sitten. Meni hermo. Miks mä ees oon jollain dieetillä sitä paitsi?! Ei mun tarvi laihduttaa, vaan hankkia lihaksia. Treeniä, treeniä, treeniä!!!

Älä edes vilkaise tänne päin! Se voi olla vaarallista...

No niin, se olis yli viikko takana tuota gfg:tä, mutta enpä oo kyllä huomannut mitään muutosta itsessäni. Okei, alkuviikko meni ilman liikuntaa flunssan takia ja joo, olen normaalipainoinen eikä tarvis mitään painoa pudottaakaan, mutta... Olen päättänyt hommata itselleni lihaksikkaan, kiinteen kropan, joten pitää varmaan alkaa kunnolla tehdä töitäkin sen eteen. Eipä se taida muodonmuutos tipahtaa taivaasta, niinkun aina kuvittelen kaiken minulle tapahtuvan. Pirteämpi olo on kyllä. Se johtuu varmasti hiilareiden rajoittamisesta ja siitä, etten mussuta koko ajan suklaata tms. ...että eiköhän se tästä vielä iloks muutu :) 

Kärsin myös edelleen akuutista miehen puutteesta. Sellaista ei nyt vain ole eikä näy missään ja näen hyvin mahdollisena, joskin pelottavana, vaihtoehtona että saattaisin olla vaikka koko vuoden ilman mitään säätöä!!! Käyn ulkona, siis baarissa, korkeintaan kerran kuussa ja muuten lähinnä istun yliopiston kirjastossa tai olen töissä. Mahdollisuudet törmätä johonkuhun potentiaaliseen ovat äärimmäisen pienet. Tästä skenaariosta johtuen alan kehitellä päiväunimaailmoja heti kun kuvittelen jonkun vähänkin katselevan minua sillä silmällä. Argh!!! Ei näin. Kuinka miesorientoitunut voi nainen olla???!!! Miksi en voi vain keskittyä opiskeluun, koska se olisi aika helv**in tärkeetä tällä hetkellä? Miksi vilkuilen viereisellä koneella istuvaa nuorta miestä, samalla pohtien kuumeisesti jotakin järkevää keskustelun avausta? Miksi saan aina tällaisen ihme fiksaation, josta ei vaan pääse yli eikä ympäri???! Toinen on varmaan jo aistinut ajatukseni ja on nyt ihan mega-ahdistunut...

Toisaalta olisi kyllä aika hienoa, jos uskaltaisin jotain hänelle sanoa ihan noin niinkuin päivänvalossa, mutta olisinko valmis kestämään seuraukset? Muuttuisiko tunnelma yliopistolla? Tuotakin poitsua näen melkein joka kerta kun siellä päin liikun... Hmmm...

Jotkut miehet ei vaan millään menetä 'sitä jotain'

Jospa palaisin blogissani historialliseen hahmoon hetkeksi, eli Markukseen, työkaveriini johon olin joskus vähän ihastunut. Enäähän sitä en ole. Juu, enpä. Noh, paljon aikaa on tässä vierähtänyt ja vaikkakin samassa työpaikassa ollaan, ei olla juuri oltu juttuetäisyydellä kunnolla aikoihin. Tänään oli toisin ja kai siinä nyt väkisinkin tuli vähän sanoja vaihdettua. Siinä miehessä vaan on jotain ärsyttävän vetovoimaista, vaikka mun järki sanoo EI. Se on sellainen ihminen, että se ei ikinä vastaa kysymykseen niinkuin odottaisit sen vastaavan. Oikeestaan se on vähän 'smart-ass'. Pitää sanoa aina jotain erilaista, kekseliästä, uutta, fiksua. Itelle tulee helposti pöljä olo, kun juttelee sen kanssa, ku se ei vaan oo rento ja lähestyttävä niinku muut. Todella kaukainen ajatus, että oon oikeesti joskus suudellut sitä (vaikkei hän kuulemma muista koko asiaa). On koko ajan sellanen olo, etten saa yrittää liikaa jutella sille, ettei se kuvittele että mä oon siitä vieläkin kiinnostunut. Vahvat, pelottavat, erikoiset tyypit - totta hemmetissä kiinnostaa mua ja ku sellanen läväyttää ison hymyn...se on korvaamatonta. No niin. Ja sitten takas maan pinnalle.

Työpaikka ei kyllä oo aina ollenkaan niin shaiba paikka ku vois kuvitella. Tälläkin viikolla oon saanu osakseni aika suoraa flirttiä muutamalta eri henkilöltä ja ai että se tekee hyvää :) !!! Jään joka kerta pariksi päiväksi toivomaan, että joku niistä joskus palais, mutta ei. Ei koskaan. Ne jotka palaa, on joko hulluja tai muuten vaan ei mun makuun. Että pitäiskö vaan siinä samaisessa tilanteessa rustata puhelinnumero ylös ja ojentaa potentiaaliselle flirttailijalle silmäniskun saattelemana. Öö... Maybe not. Varsinkin kun allekirjoittanut menee siinä joka kerta niin hämilleen ja punaiseksi kuin paloauto (jopa siinä määrin, että seuraava asiakas alkaa kommentoimaan asiaa...great).

Flunssassa olen (juu, olin silti töissä - ei kiva), joten kärsin etten pääse lenkille tai mitään muutakaan urheiltua ja maha senkun kasvaa. Ajattelin kumminkin aloittaa Jutta Gustafsbergin GoFatGo-haasteen, tosin en todennäköisesti ihan piirun tarkasti tule noudattamaan ohjelmaa, koska aion kuitenkin syödä lounasta yliopistolla ja vaikea siellä mittailla määriä eikä muutenkaan aina voi olla varma minkälaista muonaa on tarjolla. Joo, toi nyt on lähinnä sitä varten, että pääsisin johonkin ruotuun enkä söisi ihan koko ajan ja vain keskittyisi ruokaan. On muutakin elämää. Huomenna pitääkin alkaa lukea ehkä mun koko opintojen viimeiseen tenttiin, hihii...

Heräilyä tähän vuoteen

Joo, kyllä mä täällä olen ihan hengissä ja lueskelen ahkerien kanssabloggaajien tekstejä, mutten itse vaan millään jaksa vaivautua. Enkä oikeastaan jaksa nytkään, mutta ajattelin että ehkä tää on vähän sama kuin liikkumisen kanssa: kun kerran saa raahauduttua lenkkipolulle, toinen kerta onkin jo niin paljon kivuttomampi. Äh, mutta jähmeää on...

Heräsin tänään puoli kahdeksalta, jonka jälkeen pyörin sängyssä tunnin, nousin sitten vaivalloisesti istumaan ja luin hetken kirjaa. Lopulta oli pakko heittää peitto sivuun ja nousta ylös. Oli niin pimeää ja minulla niin raskas olo. Asiaan saattaa myös vaikuttaa se, että ahtaa itsensä joka päivä täyteen suklaata eikä käy ulkona paitsi kaupassa käynnin verran. Tänään onneksi luvassa lounas ystävän kanssa, joten pakko pistää itsensä kuntoon ja tyrkätä ulos jo hyvissä ajoin.

Vuosi 2012 alkoi rauhallisissa merkeissä. Juhlittiin pienessä porukassa kaverin luona ja taisin olla jo ennen kolmea kotona. Ei mitään ihmeitä - pari uudenvuodentoivotusta lähetin Joonatanille ja fiksulle (miksi?!). Eivät sentään sisältäneet mitään ehdotteluja tai kaipailuja, joten kaikki on ok. Vastasivatkin ihan ystävällisesti, Joonatan tosin taas vaihteeksi kahden päivän viiveellä...

Noh, ei varmaankaan tarvitse lupailla mitään erikseen uudelle vuodelle. Projektia kyllä riittää muutenkin... Minähän yritän tässä pikku hiljaa valmistua, eli gradu pitäis kirjoittaa. Sanaakaan ei ole vielä paperilla, että sellasessa vaiheessa ollaan. Lisäksi tänä vuonna haluaisin ihan oikeasti juosta puolimaratonin :) ...kun vain saisin tämän perseeni ylös ja malttaisin jättää koneen ja teeveen hetkeksi keskenään. Pitäisi yrittää kanavoida liikuntaan kaikki se energia, jonka käytän miehen etsimiseen (tyhjästä). Ei sitten jäisi niin paljon aikaa turhaan voivotteluunkaan. Ja miksi olen taas pistänyt itseni nettiin??! Sekin vain turruttaa, kun kukaan ei yksinkertaisesti herätä mussa mitään ja jos herättää ja rohkenen jopa lähettää viestin jollekin, niin sepä ei vastaakaan!!! Syvä huokaus ja paluu maan pinnalle - molemminpuolista tunnetta ei vaan voi pakottaa. Se pitää hyväksyä.