sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ups & downs

**tut mitään Joonatania tässä oo satuttamassa, ku itseäni vain. Tai en mä nyt tiedä sattuko se varsinaisesti, mutta vähän kyllä tais kirpasta ku kyyneleetki kerran nous silmiin. Pistin näet tuossa muutama päivä sitten tekstaria sinne päin, että on mies ollut jonkin verran mun mielessä tässä ja oon nyt vähän pihalla. Joonatan sitten vastas jonkun 12 tunnin miettimisen jälkeen (miten miehet ei tajua, että tollaseen viestiin pitää vastata HETI!!!???), että oli itsekin miettinyt meitä, mutta päätynyt sellaseen ratkaisuun, että haluais edelleenkin pitää mut ihan kaverina. Mähän en nimenomaan ollut saanut päässäni aikaiseksi mitään lopputulemaa, mutta noh... kai mä vähän haaveilin jostain yhdessäolon uudelleenlämmittelyistä. Järki kyllä koko ajan sanoi, ettei siitä mitään tulisi kuitenkaan pitkällä tähtäimellä. Ja ihan rehellisesti olen sitä mieltä, että tämä on oikea ratkaisu, vaikkei se olekaan sitä mitä halusin. Saa nähdä, miten onnistutaan olla pelkkiä kavereita. Yhdessä yöpymiset pitää jättää väliin tai muuten tuun hulluksi.

Mun vanhenemista on tässä juhlittu pariinkin otteeseen, eli paljon mukaviakin hetkiä on mahtunut viime päiviin :) Ei sillä, että se vanhenemisosuus olisi kovin mukavaa... Tosin lohduttaa erittäin paljon tieto siitä, että en näytä ikäiseltäni. Eräs miespuolinen työkaverikin oli veikannut minua '90 vuonna syntyneeksi, tai ehkä '91? vaiko '92? ahahahhaha....Joo, läheltä liippaa, *tirsk ;) Henkilöllisyystodistusta multa kysytään lähes joka kerta, kun ostan vaikka viinipullon tai baarin ovella. Eipä siinä... Okei, oonhan mä luonteeltanikin vähän ehkä lapsellisempi kuin mitä tässä iässä pitäisi (?), enkä tiedä onko se sitten taas niin hieno juttu, mutta en voi olla muuta kuin oma itseni. Iästä puheen ollen - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni teki mieli valehdella ikäni lauantaina baarissa, kun olin tanssilattialla erään tosi söpön ja mukavan tuntuisen poitsun kanssa ja kaikki meni hyvin, kunnes sain kuulla hänen olevan 22-vuotias. Nouuuuuuu!!!! Ja mun irvistyksen jälkeen sen oli tietty pakko kysyä mun ikää ja... sitten oli vaan todettava, et hyvät jatkot, tää ei nyt toimi. :( Mä en nyt etsi mitään 'toy boy'ta. Mutku se oli niiii söpööö....Prrrse.

Nyt alkoikin sitten töistä mun talviloma ja muutaman päivän päästä lähden käväsemään Italiassa!!!! Jeee!!! On se elämä sittenki vaan ihanaa, vaikka nää miesasiat vähän tökkiikin.

2 kommenttia:

  1. "Voidaanhan me olla kavereita" on vähän sama asia kuin koiran kuoltua joku lohduttaisi sanomalla "Voithan sä silti pitää sen..." Ei, ikävä kyllä minä en usko että epäonnistunut seurustelu voisi muuttua ystävyydeksi. Jompaa kumpaa kohtaan siinä tehdään väkivaltaa, usein kumpaakin.

    Tuohon postauksen loppua lukiessa tuli mieleen viisaus, että "ikä on vain numero..."

    VastaaPoista
  2. Hmmm... En osaa oikein kommentoida tuohon mitään järkevää. Olen tavallaan samaa mieltä, koska tällä hetkellä niitä tunteita on liikaa. Ei se olisi ystävyyttä, vaan kiusaa. Toisaalta ne pari kertaa, kun nähtiin ennen ku homma karkas käsistä, oli mukavia ja oli tosi kiva jutella, mutta niin... pakko se on kai myöntää itselleen, että silloinkin olisin kaivannut lähempää kontaktia. Äsh...

    VastaaPoista