On ehkä hyvä, että tiedossa on nyt kaikenlaisia pippaloita mun synttäreistä työpaikan juhliin ja siinä välissä pieni lomareissu ulkomaille. Vähemmän mahdollisuuksia tavata Joonatania, vähemmän tilaa ajatella Joonatania. Ei hitto! Pelkään, että oon jollain mystisellä tavalla ihastunut siihen uudelleen. Ei näin voi oikeesti käydä! Ne muutamat päivät ja yöt, mitä tässä ollaan nyt vietetty yhdessä on vaan olleet paljon rennompia kuin silloin viime vuoden puolella. Minähän ajattelin, että tässä ollaan ihan oikeasti vain kavereita eikä siis tarvitse niin panostaa siihen, että olisin jotain enemmän kuin mitä oikeasti olen ja siispä olen ollut ihan vain oma itseni ja saanut täten myös enemmän irti Joonatanista. Olen uskaltanut sanoa, mitä ajattelen ja kommentoida, jos hän on tehnyt jotain outoa. Ehkä hänellekin on käynyt sama ilmiö, koska hän ei ole ollut ollenkaan niin hiljainen tai hukkunut omiin maailmoihinsa.
En uskalla kysyä, miltä tämä hänestä tuntuu (ellen sitten jo kysynyt silloin yöllä humaltuneena). Itsestäni osaan sanoa sen verran, että nuo muutamat yhteiset yöt eivät ole edustaneet arkea. Se olisikin sitten taas aivan eri asia. Ennen kuin alan kuvitella, että tässä olisi jotain enemmän, pitää oikeasti miettiä. En halua satuttaa Joonatania... enkä itseäni. Ja pitää muistaa, että kuvioon kuuluu myös Juniori ja tuntuu, että olen sulkenut sen asian kokonaan mielestäni.
Ajattelen Joonatania ihan koko ajan. Eilenkin oli pakko lähettää sille joku turha viesti, että saisin kuulla siitä jotain. Mutta pitää kai yrittää ottaa etäisyyttä, eihän ns. fuck buddies mitään kuulumisia toisilleen viestittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti