Väsynyt ja haikea fiilis. Sitä se on aina, ku eksyn kuuntelemaan jotain tietynlaisia kappaleita; tällä kertaa Kaija Koo ja Kaunis rietas onnellinen. Johonkin ne sanat osu ja uppos, vaikka se on kovin konstailematonta ja simppeliä niin siltikin tuntui jossain. Lähinnä sitä huomaa aina ajattelevansa edellistä suhdetta ja miten olisi pitänyt osata olla vahvempi. Olisi pitänyt osata ottaa oma tilansa eikä antaa toisen aiheuttaa niin paljon pahaa oloa. Ja silti tiedän (pelkään), että tekisin sen kaiken ihan samalla tavalla uudelleen. Kun olisi pitänyt huutaa kurkku suorana, että Älä helvetti hajota mua!!! Mutta mä mitään huutanu. Kuvittelin, että toinen ymmärtää, jos vähän itken. Se mitään ymmärtäny. Noh, exä oli vaan liian vahva ihminen mulle, tai liian dominoiva tavallaan. Ei menneet yksiin meidän tempperamentit. Hyvä ihminenhän se on, vähän keskeneräinen vain, mutta niinhän me kaikki.
Torstaina taisin nähdä Joonatania viimeksi. Oli niin mukavaa, että ärsytti kun toinen vajosi koomaan (=nukahti) niin aikaisin (tää on vähän suhteellinen käsite;), ku mä en halunnu illan loppuvan ollenkaan. Että sillee... Oli ihan hiton hyvä olla :) Ja nyt sitten tosi loogisesti stressaan siitä, että tuntuu niin hyvältä. Mihin se sitten oikeen johtaa?! Onko se nyt sellanen ihminen, jonka kanssa mä voin kuvitella olevani pidempäänkin vai pitäiskö vaan lähteä hemmettiin, kun se ois viel suht helppoa??? Ja miks mulla on tällanen ihme sitoutumiskammo? Mistä ja millon se tuli?! Miestähän mä oon koko ajan viereeni halunnut...
Joonatan on ostamassa uutta asuntoa. Juteltiin eräästä miehen kanssa yhteen muuttavasta tuttavastani ja kommentoin siinä, että itse en haluaisi missään nimessä muuttaa kenenkään omaan asuntoon, vaan sen pitäisi olla yhdessä hankittu ja sillä tavalla yhteinen alusta asti. Muuten se ei koskaan tuntuisi kokonaan kodilta. Joonatan siihen, että kai ymmärrän että hänen pitää asua siinä uudessa paikassa ainakin kaksi vuotta ennen kuin voi muuttaa uuteen..? Menin ihan hämilleni ja sönkötin jotain, että ei me olla ihan vielä siinä vaiheessa, että tällaisia pitäisi ajatella tai ottaa huomioon... Joonatanin mielestä kyllä tässäkin vaiheessa on hyvä ottaa toinenkin huomioon ratkaisuja tehdessä. No huhhuh...
Tai siis tähdennettäköön, että Joonatanin ajatusmaailma on normaali ja mulla on joku ihme vastustus ja paniikkihäiriö meneillään. Mitä hittoa!!!??? Älkää ottako mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti