Onko pakko analysoida?

Kellun tämän kuplan sisällä, että minulla onkin Joku eikä minun tarvitsekaan etsiä nyt ketään, ei tarvitse rypeä epätoivossa ja hautautua sohvan pohjalle. Sen sijaan minä siivoan ja pidän kodin kerrankin järjestyksessä kauemmin kuin kaksi päivää. Minä teen miehelle aamupalaa ja ruokaa ja haluan että hän näkee, että minua kiinnostaa. Toisaalta en tiedä tietoisella tasolla sitä itsekään, että kiinnostaako. Olen yhä jumissa sillä tasolla, jossa ei saa näyttää tunteitaan eikä sanoa mitään hempeää tms. mikä riisuisi aseista. Odotan koko ajan kuulevani, ettei hän haluakaan olla enää tässä, että ei tästä taidakaan tulla mitään. Luulen tietäväni, ettei niin tule käymään, mutta se luulo on ennenkin osoittautunut vääräksi. Välillä hän on niin kovin hiljainen, että alan heti epäillä olevani liian tylsää seuraa ja tunnen läheisriippuvaisuuden nostavan päätään sisälläni. Pitäisi vain uskaltaa olla rauhassa oma itsensä, olla vähän niinkuin silloin kun on yksin, mutta se on niin hiton vaikeaa.

Sen verran olemme puhuneet, ettei kummallakaan nyt ole muita tässä samaan aikaan. Katsotaan rauhassa, mihin tämä etenee, mutta vielä sitä ei tarvitse miksikään määritellä.

Seksi on todella hyvää, mutta silti epäilen onko intohimoa tarpeeksi vai onko kaikki vain alun jännitystä...

Mennäänkö nukkumaan...?

Noniin.

Nyt onkin sitten rajat ylitetty Ritarin kanssa. Että ihan näin kauan halusin tutustua lisää. No OLI pAkKo! Ei pystynyt odottamaan. Kyllähän te sen tunteen tiedätte. Hipsteri aikoinaan kehtasi sanoa, että olen vaikea sillä saralla. No nyt en ollut yhtään vaikea. Yllätti minutkin, miten helposti kaikki meni ja kuinka paljon voi asiaan vaikuttaa, että pystyy rentoutumaan täysin. Hups vain, ja tähtiä sateli. Voi kun voisi jotenkin telepaattisesti sanoa hipsterille, että "kato poika peiliin".

Oli kiva yö. Puhuttiin syvällisiä ekojen treffien tunnelmista tulevaisuuden suunnitelmiin. Ritari kuuluu niihin "outoihin" miehiin, jotka haluavat puhua asioista. Hän selvästi mietiskelee ja kysyy sitten mitä minä ajattelen mistäkin. Hän on vakavissaan ja haluaa löytää ihmisen, joka tahtoo samoja asioita. Minä en tiedä, mitä häntä kohtaan tunnen. Pitäisikö jo tietää jotain? Älkää kysykö. Yritän ensin hyväksyä ja ymmärtää sen, että hän on kiinnostunut ja näyttää sen, osittain kertookin. Minä pelkään niin monia asioita tässä. Pelkään, että olen löytänyt sielunveljeni - ihmisen, joka näkee maailman kovin samalla tavalla kuin minä, joka ymmärtää  minua ja jännittää samoja asioita, MUTTA minä en saakaan niitä suuria tunteita ja jonkun typerän pikkupiirteen takia en haluakaan häntä. Mielellään en edes pohtisi näitä, koska ajatuksillani vesitän jo kaiken. Yritän nauttia hetkestä ja luottaa, että kaikki menee omalla painollaan. Silti pari juttua mietityttää...

Niin kovin outo tilanne. Tämä ei perustukaan känni-iltoihin ja yön sanattomaan huumaan. Joku oikeasti haluaa olla kanssani ja minun tekee mieli perääntyä nurkkaan. En kestä! Joku on niin ihana ja minä olen tällainen hullu!

Älkää vain herättäkö minua nyt!

Rauhallinen, hyvä olo. Mikä ihme se tämmöinen on?! Ollaan nyt nähty neljästi Ritarin kanssa. (Pakkohan se on nimetäkin, jos vaikka pysyisi kuvioissa hetkisen...) Joka kerta yllätyn uudestaan, miten huomaavainen ja ajattelevainen hän osaa olla. Hän haluaa ilmeisesti ihan oikeasti tehdä minuun vaikutuksen. Tämä on vain ihan käsittämättömän hämmentävää, kun en muista kenenkään hetkeen nähneen minkäänlaista vaivaa minun eteeni. Miten minä pystyn ikinä tarjoamaan mitään samantasoista?

Viime yön vietin hänen luonaan. Ei oltu etukäteen sovittu mitään, mutta se tuntui hyvältä ja oikealta. Silti edelleen jarruttelin. Kun kerran on tähänkin asti edetty hiljakseen, niin jatketaan vielä hetki. Haluan tutustua mieheen kunnolla, niin ettei mikään tunnu väärältä eikä iske mitään paniikkikohtausta, jolla pelottaisin miehen pois. Olenkin ollut oudon normaali tähän asti. Varmasti ehdin vielä sekoilla jossain kohtaa :-D Mutta tuntui kyllä ihan helv*tin hyvältä maata toisen kainalossa, hengittää toisen ihoa vasten ja nauttia siitä, että hän pitää minusta kiinni. 

En tiedä, mitä sanoa kuin että olen järjettömän onnellinen ja ihmeissäni. Hän sanoi, että minun kanssani on kovin vaivatonta olla ja tuntuu tosi hyvältä. Helppo sanoa, että tunnen samoin. 

Tänään ei työpäiväkään voi olla huono.

Hyviä päiviä jo kaksi

Tiedättekö sen olon, kun tuntee että on jotain hyvää käsissä eikä uskalla edes hengittää, kun pelkää menettävänsä otteensa? No nyt on juuri sellaisesta kyse.

Yritän keskittyä tähän hetkeen ja miten hyvältä tuntuu hymyillä yksinään töissä ja lenkillä ja missä vaan, kun tulee jokin mukava hetki mieleen eilisestä. Toisin sanoen, onnistuneet treffit numero 2 takana! Lounastelua ja kävelyä ympäriinsä. En muistanutkaan, että tuolla tavoin ihminen käyttäytyy halutessaan olla huomaavainen ja vain nauttia toisen seurasta. Hänen kanssaan on todella helppo olla ja jutella. Olen varmasti vähän ujompi enkä keksi aina keskustelulle alkua, mutta hän täyttää sopivasti hiljaisuuden ilman että se tuntuisi väkinäiseltä. Hän myös sanoo kehut ja hyvät asiat ääneen vaivattomasti ja ainakin viestissä kertoo, miten tykkää seurastani.

Fyysinen puoli on vielä halausasteella, mutta käy varsin hyvin minulle, että edetään kerrankin rauhassa. Vaikea yrittää estää itseään karkailemasta ties mihin tulevaisuuden haavekuviin. Varovasti haluan vain nauttia hetkestä ja tästä pienestä onnellisuuden tunteesta.

Hyvää äitienpäivä viikonloppua kaikille!

Positiivinen ylläri

Täällä taas.

Yritin kyllä tulla kirjoittamaan jo joskus aiemmin, mutta en päässyt kirjautumaan enkä jaksanut perehtyä asetusten muuttamiseen sillä kertaa. Nyt olin asteen viitseliäämpi. On nimittäin asiaa.

Aloitetaan pienellä päivityksellä: Hipsteri seurustelee edelleen onnellisesti (?) ja ovat muuttaneet yhteenkin. Luulin, että hänestä yli pääseminen olisi helpompaa, mutta aika tuskainen tie tämä on ollut. Ainoa järkevä syy siihen on se, että joudun kohtaamaan hänet lähes päivittäin. On vaikea unohtaa. Melkein kerran viikossa näen hipsteriä myös yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Sen verran samoilla nurkilla pyöritään. En ole kuitenkaan lähemmin tutustunut tyttöön. Mitähän siitäkin tulisi... Ihan normaalisti pystytään kyllä keskustelemaan Hipsterin kanssa. Niin kauan kuin tyttöystävä on poissa silmistäni, en saa mitään sekareita XD

Sitten asiaan: Menin takaisin nettideittailemaan. Jopa kolmisen kuukautta maltoin olla sieltä pois. Muutama päivä sitten olin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen treffeillä. Oltiin vaihdettu viestejä sen verran, että oltiin sovittu tapaaminen. Toisin sanoen, en tiennyt tyypistä profiilitekstiä enempää, koska päätettiin vähän oikaista ja nähdä samantien. En muistanut edes jännittää, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Ennen treffejä kävin stalkkaamassa tyypin fb-profiilin (anteeksi) ja pinnallisuuksissani arvelin jo sen perusteella, että ei olisi välttämättä ihan minun makuuni. Ehkä siksikään ei jännittänyt.

Alkufiilikset heitti kuitenkin kuperkeikkaa, kun näin hänet. Kerrankin oikein kivannäköinen nuorimies, rennosti mutta siististi pukeutunut ja mukavasti minua pidempi! Lisäksi treffien edetessä aistin hänessä ystävällisyyttä, avoimuutta, samanhenkisyyttä ja herrasmiehen elkeitä. Ei ehkä pitäisi näin hehkuttaa ekoja treffeijä, koska "I don't want to jinx it"...

Treffien jälkeen molemmilla oli positiiviset fiilarit toisesta ja sovittiin, että nähdään uudestaan. Ja se "uudestaan" onkin jo tänään :) Jos ei ekalla kerralla jännittänyt, niin nyt jännittää sitten kahta kauheammin, kun tässä kerran onkin jotain. 

Ihanaa, että oli kerrankin kiva kokemus ja positiivinen yllätys! Sivuvaikutuksena aloin heti siivota kotiin tultuani. Heti kun tulevaisuudessa häämöttää jokin mahdollisuus, että tänne joku tulisi vierailulle, alan puunata kotia. :D

Wish me luck!!

Uuden vuoden ensiaatoksia

Täällä sitä ollaan, kotikledjuissa : ) Tätä toimettomuutta on kestänyt melkein viikon, sillä uudenvuodenaaton jälkeen en ole töissä käynyt. Pistivät sairaslomalle salivamman vuoksi. Huomenna paluu töihin, tosin flunssa on jo muutaman päivän tehnyt tuloaan, että saa nähdä miten käy... Mitään en ole saanut aikaiseksi, vaikka olisin ollut täysin kykeneväinen käyttämään nämä päivät hyödyksikin. Kuinka yllättävää. Joulusuklaat on lähes syöty, joten alkaa tuntua että olen kohta lihonut takaisin kaikki kovalla työllä menetetyt sentit. Hitto.

 

Uusi vuosi ei siis ole lähtenyt käyntiin ihan toivomallani aktiivisuustasolla. Noh, vähän armoa on itselleen annettava. En SAA mennä salille, tulisi vain suurempaa vahinkoa. Lenkillekään ei kannata, koska flunssaa pukkaa päälle. Onneksi ystävät ovat käyneet moikkaamassa melkein päivittäin, muuten olisivat seinät kaatuneet päälle jo.

 

Jos katsotaan opiskelu/työsaraketta, niin siellä näkyy kuin näkyykin pienenpieni toivonpilkahdus. Löysin nimittäin erittäin mielenkiintoisen harjoittelupaikkailmoituksen. Toki se on vasta ilmoitus. Jotta asia edistyisi jotenkin, pitää laatia hakemus + cv, lähettää ne ja vielä tulla hyväksytyksi paikkaan. Huhhuh... Kuitenkin - eiköhän olisi jo korkea aika edes yrittää jotakin!? - Kyllä. Uudenvuoden juhlinnoissakin oli niin paljon puhetta itseensä ja kykyihinsä uskomisesta, että kyllä ne puheet on nyt pantava täytäntöön.

 

Mitä tulee hipsteriin, olen saanut tämän sairasloman mittaisen tauon hänestä, obviously. Ennen sitä sain kuitenkin kunnian nähdä hänen tyttöystävänsä. Oh yes! Piti tulla siihen naaman eteen oikein näyttämään, että katos, mitä mulla on! No okei, en minä tiedä, miksi hän koki, että se on ok tai mitä hänen päässään ylipäätään liikkui. Ainakaan en saanut mitään kohtausta, olin ihan normaali ja jopa ystävällinen. Nätti ja herttaisen oloinen tyttöhän se oli, ei siinä mitään. Se oli vain sellainen ohimenevä tilanne, ei vaatinut pidempää keskustelua. Minusta se oli silti vähän ajattelematonta. Ehkä hipsteri ei ole koskaan tajunnutkaan, kuinka paljon tunteita kehitin häntä kohtaan tai jotain...

 

Joka tapauksessa, olen iloinen että kestin tuon tilanteen. Se ei ahdistanut, ainoastaan tuntui oudolta, jotenkin väärältä.

 

Nettimiehistä sen verran, että herra B:n kanssa käytiin treffeillä, mutta ei niistä seurannut mitään. Ihan mukava ja kohtelias tyyppi, mutta hänen olemuksensa ei vaan vedonnut minuun. Tarina päättyi viestihiljaisuuteen kummankin puolelta. Kuukauden sisällä häivyn koko palvelusta ja jätän parisuhdetilanteeni kohtalon käsiin.

Kateus on ikävä tunne

Mikähän tänään on ollut vikana, kun jo töihin lähtiessä fiilis oli huono ja jatkui sellaisena koko loppupäivän? Anteeksi - jatkuu siis edelleen. Välissä on ollut hyviäkin päiviä. En ole aina ihan allapäin. Jotenkin vain, kun näen hipsterin naaman töissä ja näen, että sillä on jokin ongelma minun suhteeni, mieliala laskee. Eilenkin se katsoi niin tuimasti, kun tervehdin. Jonain toisena päivänä hymyilee kuin hangon keksi. Ehkä se näkee, että minä en käyttäydy normaalisti, vaan pinnistän kaikkeni että olisin kuin joskus silloin ennen. Jäykkä olen, tiedän sen, mutta helv***i kun tämä on vaikeaa!!! Särkynyt sydän, piru vie! Tietäisit edes miltä se tuntuu, kun tunteisiin ei vastata! Mutta ethän sinä tiedä. Olitko yksin ehkä viikon..? Kokeilisit neljää vuotta! Kokeile ensin, ennen kuin tuomitset minut skitsoilevaksi ja hankalaksi naiseksi. Kuinka kauan tällaista pitäisi muka jaksaa?!

 

Olen niin väsynyt. Tuntuu, että toiset kun eroavat, ovat max kuukauden sinkkuna ja jo on uusi kainalossa. Äh... Olen niin pirun kateellinen ja mustasukkainen ja mitä kaikkea ikävää tunnetta. Se syö minua sisältä ja tekee minusta ikävän ihmisen. En jaksa jutella niitä näitä, kun ei voimat riitä mihinkään ylimääräiseen.

 

Luulin, että nettimiekkoset olisivat kadonneet taivaan tuuliin, mutta olinkin nähtävästi väärässä. Kerrankin. Niitä oli siis lopulta kahden sijaan kolme, joiden kanssa juttelin enemmän. Herra A:n luulin kadonneen, kun en suostunut lisäämään häntä naamakirjaan. Ei olisi mitenkään ihmeellistä, että joku tuolla hermostuisi tuollaisestakin. Hänestäkään ei kuulunut pariin päivään mitään, vaikka laitoin vielä jonkin viestin. Nyt yhtäkkiä hän viestittää, että oli kiireitä, että ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut. Hohhoi...

Herra B:lle laitoin oma-aloitteisesti viestiä viikonloppuna ja hän vastaili muutamalla takaisin. Sitten vierähti muutama päivä ja olin ihan varma, että eipä juuri taida häntäkään kiinnostaa. Pistin jonkun viestin kumminkin varmuuden vuoksi. Hän vastasi, että ollut niin paljon kiirettä opiskelujen kanssa, että ei ole ehtinyt muuta ajatella. Jaahas...

Herra C:stä ei ole kuulunut viime viestittelyn jälkeen mitään. Siitä on viikko. En jaksa laittaa hänelle viestiä, koska ärsyttää jo tarpeeksi näiden kahden edellisen epäaktiivisuus.

Katsellaan, miten tässä napakympissä käy. Ennen joulua kukaan ei kuitenkaan ehdi tavata, joten ihan rauhassa saan olla.

 

Tässä mielentilassa on kyllä vaikea kuvitella, että löytäisin kemioita kenenkään kanssa hipsterin jälkeen.