perjantai 9. toukokuuta 2014

Positiivinen ylläri

Täällä taas.
Yritin kyllä tulla kirjoittamaan jo joskus aiemmin, mutta en päässyt kirjautumaan enkä jaksanut perehtyä asetusten muuttamiseen sillä kertaa. Nyt olin asteen viitseliäämpi. On nimittäin asiaa.

Aloitetaan pienellä päivityksellä: Hipsteri seurustelee edelleen onnellisesti (?) ja ovat muuttaneet yhteenkin. Luulin, että hänestä yli pääseminen olisi helpompaa, mutta aika tuskainen tie tämä on ollut. Ainoa järkevä syy siihen on se, että joudun kohtaamaan hänet lähes päivittäin. On vaikea unohtaa. Melkein kerran viikossa näen hipsteriä myös yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Sen verran samoilla nurkilla pyöritään. En ole kuitenkaan lähemmin tutustunut tyttöön. Mitähän siitäkin tulisi... Ihan normaalisti pystytään kyllä keskustelemaan Hipsterin kanssa. Niin kauan kuin tyttöystävä on poissa silmistäni, en saa mitään sekareita XD

Sitten asiaan: Menin takaisin nettideittailemaan. Jopa kolmisen kuukautta maltoin olla sieltä pois. Muutama päivä sitten olin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen treffeillä. Oltiin vaihdettu viestejä sen verran, että oltiin sovittu tapaaminen. Toisin sanoen, en tiennyt tyypistä profiilitekstiä enempää, koska päätettiin vähän oikaista ja nähdä samantien. En muistanut edes jännittää, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Ennen treffejä kävin stalkkaamassa tyypin fb-profiilin (anteeksi) ja pinnallisuuksissani arvelin jo sen perusteella, että ei olisi välttämättä ihan minun makuuni. Ehkä siksikään ei jännittänyt.

Alkufiilikset heitti kuitenkin kuperkeikkaa, kun näin hänet. Kerrankin oikein kivannäköinen nuorimies, rennosti mutta siististi pukeutunut ja mukavasti minua pidempi! Lisäksi treffien edetessä aistin hänessä ystävällisyyttä, avoimuutta, samanhenkisyyttä ja herrasmiehen elkeitä. Ei ehkä pitäisi näin hehkuttaa ekoja treffeijä, koska "I don't want to jinx it"...
Treffien jälkeen molemmilla oli positiiviset fiilarit toisesta ja sovittiin, että nähdään uudestaan. Ja se "uudestaan" onkin jo tänään :) Jos ei ekalla kerralla jännittänyt, niin nyt jännittää sitten kahta kauheammin, kun tässä kerran onkin jotain. 

Ihanaa, että oli kerrankin kiva kokemus ja positiivinen yllätys! Sivuvaikutuksena aloin heti siivota kotiin tultuani. Heti kun tulevaisuudessa häämöttää jokin mahdollisuus, että tänne joku tulisi vierailulle, alan puunata kotia. :D

Wish me luck!!

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa hyviä uutisia! Kiva kuulla - ja mukavaa iltaa..

    VastaaPoista
  2. No niinpä! Kiitos toivotuksista :) Mukavaahan meillä oli.

    VastaaPoista