torstai 22. elokuuta 2013

Suossa kävelyä

Onpa raskas olo tänään. Juuri tänään, kun luvassa on hauska laivareissu ystävien kanssa. Jalat ja kädet painaa tonnin. Ei meinaa jaksaa nostaa edes ripsaria meikkipussista. Yhtään järkevää ajatusta en pysty muodostamaan, saati sitten että keksisin mitä ottaa  reissuun mukaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa ja tulee vaan raskaampi olo, syyllinen jotenkin. Pitäisi olla innoissaan, mutta kun ei jaksa. Kiva ajatella jo etukäteen, että rahat ei riitä mihinkään, eli ostaa ei voi mitään jos meinaa jotenkin selvitä seuraavaan palkkapäivään asti. Voi perse tätä mun elämää. On niin kivaa.

Yritin järkätä yhtä yötä hipsterinkin kanssa ennen reissua. Juu kyllä, minä aloitin kaikki viestikeskustelut. No eipä sille tietenkään sopinut. Oli ihan oikeita syitä ja kyllä se ehdotti toista päivää, mutta se ei taas sopinut minulle. 

Joo, olen jo (pikku hiljaa) hyväksynyt, että tämä on pelkkää seksiä, mutta haluaisin edes sitä joskus! 

Välillä esim. salin jälkeen uskon itseeni ja tunnen olevani vahva ja että tämä on minun elämääni ja hipsteri on siinä vain pienessä sivuosassa. Että hän tuo elämääni pientä piristystä joskus, mutten kaipaa muuta. Nuo voimaantumisen hetket kestävät ehkä sen päivän maksimissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti