sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Jotkut miehet ei vaan millään menetä 'sitä jotain'

Jospa palaisin blogissani historialliseen hahmoon hetkeksi, eli Markukseen, työkaveriini johon olin joskus vähän ihastunut. Enäähän sitä en ole. Juu, enpä. Noh, paljon aikaa on tässä vierähtänyt ja vaikkakin samassa työpaikassa ollaan, ei olla juuri oltu juttuetäisyydellä kunnolla aikoihin. Tänään oli toisin ja kai siinä nyt väkisinkin tuli vähän sanoja vaihdettua. Siinä miehessä vaan on jotain ärsyttävän vetovoimaista, vaikka mun järki sanoo EI. Se on sellainen ihminen, että se ei ikinä vastaa kysymykseen niinkuin odottaisit sen vastaavan. Oikeestaan se on vähän 'smart-ass'. Pitää sanoa aina jotain erilaista, kekseliästä, uutta, fiksua. Itelle tulee helposti pöljä olo, kun juttelee sen kanssa, ku se ei vaan oo rento ja lähestyttävä niinku muut. Todella kaukainen ajatus, että oon oikeesti joskus suudellut sitä (vaikkei hän kuulemma muista koko asiaa). On koko ajan sellanen olo, etten saa yrittää liikaa jutella sille, ettei se kuvittele että mä oon siitä vieläkin kiinnostunut. Vahvat, pelottavat, erikoiset tyypit - totta hemmetissä kiinnostaa mua ja ku sellanen läväyttää ison hymyn...se on korvaamatonta. No niin. Ja sitten takas maan pinnalle.

Työpaikka ei kyllä oo aina ollenkaan niin shaiba paikka ku vois kuvitella. Tälläkin viikolla oon saanu osakseni aika suoraa flirttiä muutamalta eri henkilöltä ja ai että se tekee hyvää :) !!! Jään joka kerta pariksi päiväksi toivomaan, että joku niistä joskus palais, mutta ei. Ei koskaan. Ne jotka palaa, on joko hulluja tai muuten vaan ei mun makuun. Että pitäiskö vaan siinä samaisessa tilanteessa rustata puhelinnumero ylös ja ojentaa potentiaaliselle flirttailijalle silmäniskun saattelemana. Öö... Maybe not. Varsinkin kun allekirjoittanut menee siinä joka kerta niin hämilleen ja punaiseksi kuin paloauto (jopa siinä määrin, että seuraava asiakas alkaa kommentoimaan asiaa...great).

Flunssassa olen (juu, olin silti töissä - ei kiva), joten kärsin etten pääse lenkille tai mitään muutakaan urheiltua ja maha senkun kasvaa. Ajattelin kumminkin aloittaa Jutta Gustafsbergin GoFatGo-haasteen, tosin en todennäköisesti ihan piirun tarkasti tule noudattamaan ohjelmaa, koska aion kuitenkin syödä lounasta yliopistolla ja vaikea siellä mittailla määriä eikä muutenkaan aina voi olla varma minkälaista muonaa on tarjolla. Joo, toi nyt on lähinnä sitä varten, että pääsisin johonkin ruotuun enkä söisi ihan koko ajan ja vain keskittyisi ruokaan. On muutakin elämää. Huomenna pitääkin alkaa lukea ehkä mun koko opintojen viimeiseen tenttiin, hihii...

3 kommenttia:

  1. Onnea tenttiin! Olisinpa itsekin jo tuossa vaiheessa. Opintoja on takana jo reilusti yhden tutkinnon verran, mutta valitettavasti itsensä etsiminen verotti sen verran, että useampikin tutkinto on jäänyt kesken.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän yskän. Mullakin tähän pisteeseen pääsy on vienyt pari vuotta enemmän kuin monella muulla. Pitää kuitenkin olla ylpeä saavutuksistaan henkilökohtaisella tasolla eikä vertailla niihin muihin. Sitä paitsi, itsensä etsiminen ja lopulta löytäminen ei ole ollenkaan väheksyttävää puuhaa ;)

    VastaaPoista
  3. Niin ja kiitos:) tentti ei kyllä tainnut mennä ihan putkeen...

    VastaaPoista