No tulihan sitä muuta ajateltavaa ainakin hetkeksi, mutta ei ihan sellaista kun olin toivonut. Ja se auttoi tosiaan vain hetkellisesti, tasan tarkkaan sen illan ajan. Seuraavana päivänä oli ajatukset taas työkaverissa. Olkoon hän tästä eteenpäin vaikka Markus, sopivan miehekäs ja vahva nimi:)
Ohop, eksyin aiheesta... Mitä muuta ajateltavaa..? Noh, näin exäni uuden tyttöystävänsä kanssa baarissa. Se oli eka kerta, kun näin ne yhdessä livenä. Olin vähän enemmän kuin pienessä sievässä, joten en edes ajatellut kahta kertaa ennen kuin jo menin tervehtimään pariskuntaa. Eikä siinä kai mitään väärää ollutkaan loppujen lopuksi. Sanoin vaan heit kummallekin ja panin merkille, että tyttö oli kyllä todella pieni ja sievä. Sen jälkeen mentiin kavereiden kans tanssimaan ja kaikki oli ihan ok. Kuitenkin puolisen tuntii sen jälkeen itkin ku viimistä päivää :( ...
En osaa edes sanoa, mikä mulle tuli. Alkoholi kai toi tunteet vähän turhan pintaan ja kaikki ne ajatukset menetetyistä hetkistä yhdessä exän kanssa. Mitä meillä oli ja miten ne tunteet ei ehkä koskaan kokonaan katoaisi. En halua, että kukaan käsittää nyt väärin. En ole katkera tai mustasukkainen, hieman surullinen vain ja yksinäinen. Exä vielä lähetti viestiä baarissa, että olipa hämmentävää eikö ollutkin. Hassua, että piti vielä viestitellä. Kai se tapansa mukaan ajatteli, että mä meen kohtaamisesta ihan hajalle...ja valitettavasti ei ollut kovin väärässä siinä... Ehkä se oli jotain, mitä multa on jääny käsittelemättä niinku ystäväni epäili.
Palataan vielä hetkeksi Markukseen... Kaveri suostutteli mut laittamaan sille viestiä fb:n chatissa. Niin mä sitten tein, mut se ei vastannutkaan vaan jonkin ajan kuluttua vaan poistui linjoilta. Syitä voi olla monia, en nyt lähde analysoimaan. Analysoin ja kuvittelen muutenkin jo ihan liikaa. Tänään töissä kävin taas ylikierroksilla koko päivän, kun se oli samassa vuorossa. Olin varma, et sydän jättää kohta lyöntejä välistä. Miks mä oon tällanen hullu??! Päivän lopuks mietin, et sanon sille jotain...vaikka vaan, että "dissasit sitten mun viestin..." Sen sijaan hyvä ku ees uskalsin nostaa katseeni ja tehä jonkun hymyn tapaisen. Miten yks ihminen voikin vaikuttaa muhun noin, et mä meen totaalisen lukkoon? Ja mun tekis niin mieli ottaa joku seuraava askel tai esittää joku kysymys, mut mua ahdistaa, että se pitää mua jotenkin vainoojana... En mä tiedä.
Kaiken lisäks ylihuomiselle on kaks deadlinea: englannin referaatti ja espanjan argumentatiivinen teksti. En ole luonnollisesti aloittanut kumpaakaan. Olen tässä miettinyt pääni puhki voisinko palauttaa jomman kumman myöhässä, mutta ei se nyt vain taida käydä. Jostain pitää repiä energiaa ja inspiraatiota ja selvitä taas tästäkin. On se aina ennenkin onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti