If there's a heaven I'm sure as hell not going to be invited.
...but at least I've lived this life to the fullest.
Sellasia mietteitä tänään. Oikeasti en kyllä ajattele noin mustavalkoisesti. Olen pettynyt itseeni. Miksi heti kun on kumonnut muutaman lasillisen kurkusta alas, unohtuu kaikki itselle tehdyt lupaukset, moraali ja järki yleensäkin? Miksi kun on jo päässyt yli yhdestä vaiheesta elämässään, myöntänyt tehneensä virheen, mutta ettei ikinä enää toistaisi sitä missään muodossa, niin humalassa tekee sitten tyhjäksi kaiken sen kuluneen ajan? Aivan kuin ei olisi oppinut mitään. Ihan kuin mistään ei tarvitsisi välittää; ei omasta eikä toisten elämästä. Niin kuin olisi oikeutettu olemaan täysin vastuuton ja ajattelematon.
Joo, tänään on vähän tällainen päivä, koska eilen oli vähän tuollainen ilta.
Yli puolen vuoden totaalisen yhteydenpitokatkon jälkeen päädyin sattumien kautta viettämään iltaa porukassa, jossa oli myös henkilö, jota en olisi välttämättä välittänyt nähdä: viime kesän varattu mies. Ensin olin vahva, mutta sitten puolustus petti ja muurit kaatui. Hitto... Heräsin sentään kotoa, yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti