keskiviikko 19. toukokuuta 2010

No voi sentään minua parkaa

Juttu Kimin kanssa taitaa sitten olla ohi ennen kuin ehti alkaakaan. En ole nimittäin kuullut hänestä edelleenkään mitään.

Exäni soitti pari päivää sitten humalassa laivareissun jäljiltä ja kehui minut maasta taivaisiin.  Että ei kuulemma pysty ymmärtämään, miksi ikinä erosi näin kauniista naisesta. Se oli aika hassua. En edes tajunnut hänen olevan humalassa ennen kuin alkoi olla aika ehdotteleva sävy jutuissa... No juu, mutta pakko myöntää, että olihan sitä kiva kuunnella, varsinkin kun edellisen illan baareilun jäljiltä oli taas jotenkin usko itseen kadoksissa. Ystävättäreni vei jälleen kerran kaikkien miesten huomion ja vaikka olen siihen kuvioon erittäin tottunut ja ymmärrän, koska tämä ystäväni on tooodella kaunis ja valovoimainen, ottaa se silti aina päähän... Itsetuntoani ei myöskään nostanut epäonnistunut kotivärjäys ja muutenkin kaikin puolin kaamee lettini:( Kun ei vaan oo nyt varaa kampaajakäyntiin...

Polttarit??? -Olen huono ihminen. En osaa ottaa ohjia käsiini. Aika kuluu ja tuntuu, etten ole tehnyt mitään...tai ehkä en vaan oikeastikaan ole tehnyt mitään. Voi p***a! Jos mä oisin sä, mä en todellakaan ois mun kaa...

Ja kaiken lisäksi nyt on joku vaihe, että syön koko ajan ja varsinkin iltaisin. Äskenkin söin jäätelön ja päälle suklaadonitsin. Ei ollut mikään pakko. Tiesin, että sellasta kaapista löytyy, joten söin. Eilen illalla söin kaksi jäätelöä. Edellispäivän iltana kaksi jäätelöä + 1/3 kokonaisesta broilerista siinä kivasti klo 23 jälkeen... Olipa taas järkevää... 
Ainakin kävin eilen ja tänään juoksemassa, joten +-0, läskit pysyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti