Se varattu tyyppi tosiaan kävi täällä vielä kerran, juotiin kupilliset teetä ja juteltiin. Siinä se. Tuskinpa siitä mitään enää kuulen. En olisi kyllä halunnut häneltä mitään läheisyyttä enää. Olispa kiva löytää joku, joka kiinnostais mua vielä päivänvalossakin ja olis VAPAA.
Oon ollut kaksi päivää vapaalla ja arvatkaapa olenko vieläkään tehnyt gradua?? No enpä tietenkään. Sen sijaan olen siivonnut kaksi päivää niin, että täällä on nyt niin siistiä ettei ole ollut ehkä koskaan sinä aikana, kun olen tässä asunut. Harmittaa, että en saa ikinä siivottua kunnolla itseäni varten. Vaaditaan joku sovittu vierailu, että viitsin tarttua toimeen. Tällä kertaa kyseessä on joku tyyppi, joka tulee ottamaan kuvia asunnosta, jotta tätä saa sitten vuokrattua eteenpäin, kunhan tästä häippäsen joskus vielä tämän vuoden puolella.
Ihan kiva aloittaa taas alusta jossain uusissa maisemissa. Sama kaupunki, mutta vähän eri suunnalta. Ja paljon lisää tilaa!!! Muutto tosin tuo mieleen edellisen muuton ja sen myötä kaikenlaisia tunteitakin... Exä sai kyllä paremmat kortit; on kihlattua, auto, oman alan työ ynnä muuta. Etenkin se kihlattu...
Välillä vieläkin mietin, valitsinko jotenkin kohtalon vastaisesti. Olisiko minun kuulunut jäädä siihen ja taistella niin kauan, että olisimme saaneet homman toimimaan? Mietin kuinka onnellinen olin niinä hetkinä, kun meni hyvin. Mietin, mistä kaikesta luovuin kun päätin selvitä yksin. Ja kuinka mahdottomalta tuntuu uuden miehen löytäminen! Vuosi vuodelta mahdollisuudet pienenevät, kun tämän ikäiset ihmisethän ovat jo kihloissa/naimisissa jne.
Toisaalta taas järki sanoo, että jos minä kerran valitsin väärin, niin miten on mahdollista, että exä löysi onnen ja kenties sen Oikean itselleen loppuiäkseen? Ja hei haloo, en kai minä nyt mikään ainoa about kolmikymppinen sinkku ole!? ...enhän..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti