Katsoin äsken Jillian Michaelsin luotsaamaa ohjelmaa Eroon läskeistä ja se sai mut ajattelemaan kaikenlaista. Vaikka ohjelman nimestä voisi päätellä, että tämä liittyy nyt johonkin kroppa-ajatuksiin, niin eipäs liitykään, vaan elämääni laajemmalla skaalalla. Voin oikein nähdä itseni piinapenkissä Jillianin kysyessä kysymyksiä, kuten: "Who's stopping you from being who you really want to be? Who's stopping you from achieving your goals and the life you wish to have? -- You are! It's you who are holding you back. Your fears and insecurities are stopping you from ever trying anything and it's you who's standing in front of your happiness."
Noh, jotain tuollaista (älkää syyttäkö kielioppivirheistä, ne ei nyt ole oleellista tässä).
Olen jo jonkin aikaa tajunnut tuon kaiken kyllä. Kotinikin on jo vinkki, että en osaa käsitellä asioita; koti on aina kaaoksessa ja on vaikea tarttua mihinkään. Siirrän pari tavaraa kaappiin ja se on siinä sen päivän osalta, ehkä seuraavana päivänä tiskaan, viikkaan vaatteet kaappiin tai jotain muuta yksittäistä. Jos joskus on siistiä, se kestää yhden päivän. Entäs talous sitten? - Ihan retuperällä. Eilinen baari-ilta ja uudet kengät maksettiin visalla, koska tilillä on 5 euroa. Ei hyvä. Tajusin, että lohdutan itseäni sekä ruoalla että uusilla tavaroilla. Tulee hetkeksi parempi mieli. Kunnes kotona tai ehkä jo ostaessa huomaan ostaneeni jotain, mitä en edes olisi tarvinnut enkä ehkä tule edes ikinä käyttämään. Onneksi ne on yleensä aika pieniä ostoksia.
Pääpointti tässä nyt oli se, että mun pitäis uskaltaa tulla pois sieltä mukavuusalueelta. Mä istun siellä kaupan kassalla ja vihaan sitä sydämeni pohjasta, silti en tee mitään päästäkseni sieltä pois ja siihen on syynsä. Pelko siitä, etten pärjäisi missään vaativammassa työssä on suurempi, kuin kassatyön aiheuttama kärsimys. Näin puhun itselleni: "Kyllä mä haen sitten jotain oman alan työtä, kun olen valmistunut. Sitten mulla on edes jotain uskottavuutta. Millä ansioilla mä muka nyt hakisin sellasta työtä? Eihän mulla ole mitään kokemustakaan. Varmaan niillä muilla hakijoilla on ihan sikana kokemusta ja ne on oikeesti hyviä siinä, mitä tekevät ja osaavat käyttää kaikkia tietokoneohjelmia ja mitä kaikkea. Enhän mä osaa mitään! Siellä varmaan naurettaisiin päin naamaa. Joo, ei kannata edes yrittää."
Olen katsellut vähän ulkomaan harjoittelupaikkoja, mutta sellanenkin pelottaa mua ihan järkyttävästi. Pelkään, että niillä olisi liian korkeat odotukset mun taidoista, pelkään epäonnistumista, pelkään että en tajua mitään enkä uskalla kysyä tai että mokaan jotain tosi tärkeetä tai että jään yksin tai musta ei pidetä.
Mun pitäis jotenkin päästää irti noista peloista, mennä ja tehdä, niin että saan mahdollisuuden kasvaa ihmisenä. Tämä kaikki mun pään sisällä tuntuu niin lapselliselta eikä ollenkaan kypsältä ja aikuiselta.
Tuohan kuulostaa hyvältä. Muutoksessa on neljä vaihetta:
VastaaPoista- Ymmärtää, että jotain on pielessä ja tunnistaa se
- Miettiä mistä se johtuu tai mitä sen takana on
- Korjata se syy tai asemoitua uudelleen, että voi muuttua
- Hyväksyä lopputulos eli sisäistää se uusi minä
Ensimmäinen etappi on jo selätetty. Toinenkin on ehkä jo työn alla, mutta niitä syitä et välttämättä halua blogissa revitellä.
Älä ole huolissasi, vaikka muutos tuntuisi hitaalta. Kyse on isoista asioista ja sinulla on koko loppuelämä aikaa. Eikä haittaa vaikka siinä menisi vuosia. Olet kuitenkin aloittanut ja se on enemmän kuin monet koskaan uskaltavat.
Oi ihana kommentti, tapsa! Tuli hyvä mieli :) Nyt täytyy vain pitää kiinni muutoksesta.
VastaaPoistaEn minä missään vaiheessa sanonut, että se olisi helppoa. Sinun pitää tehdä töitä muutoksen eteen ja suunta selvänä. On aivan liian helppoa lipsahtaa takaisin siihen vanhaan, tuttuun, turvalliseen, vaikkei se tyydytäkään.
VastaaPoistaMikä on pahinta, mitä voisi tapahtua jos vaikka hakisit oman alasi töitä? Vaikka vain harjoitellaksesi työnhakua? Pelkäätkö, että sinä saisit heti sen ensimmäisen hakemasi paikan ja jatkaisit siinä eläkeikään saakka?
Heihei, sähän oot upea ja fiksu nainen. Pystyt ihan mihin vaan! :) Eikä se työ mitä teet määritä sua, mutta jos jostakusta asiasta innostuu, niin sittenhän se on vallan hienoa.
VastaaPoistaTapsa: En toki pelkää saavani pitkäkestoista paikkaa, vaan sehän olisi vallan upea asia! Jos siis siitä tykkäisin. Ehkä pelkään torjutuksi tulemista (muussakin kuin työmielessä), että nimenomaan en saisi työtä tai mitään vastausta... Jos ei hae mitään, ei voi tulla torjutuksikaan, mutta eipä sillä mitään koskaan saavutakaan. Miesten suhteen olen sentään ottanut riskejä ;)
VastaaPoistaDaaliah: Kiitos kaunis :) Samat sanat! Ja juu, ei toki määritäkään, mutta onnellinen en kyllä ole nykyisessä työssä eli muutos taitaisi olla jossain lähitulevaisuudessa paikoillaan.