Liian pitkä aika treffeihin. Ehtii tässä ajatella vähän liikaa kaikenlaista, lähinnä menneitä aikoja... En tiedä onko minulla ikävä Joonatania vaiko vain sitä tunnetta, joka minulla oli viimeksi hänen kanssaan. Tai kenties läheisyyttä yleisesti. Yhä edelleen huomaan seuraavani, milloin Joonatan on naamakirjassa online ja milloin ei. Aina hänen ollessaan poissa mietin, missä hän on... tai kenen kanssa. Olenkohan vähän liian riippuvainen ihmisistä, joihin ihastun..? Pitäisikö nieleskellä tunteitaan sitä mukaa, kun niitä nousee pintaan? Vaikka en minä niitä ole mielestäni pahemmin kenellekään ääneen kuuluttanutkaan. Jotenkin vain silloin kun päätän vihdoin niin tehdä, on aina todella väärä hetki.
Noista pienistä karanneista ajatuksista huolimatta minulla menee ihan hyvin. Törmäsin exäänkin tuossa pari päivää sitten eikä se herättänyt mitään epämääräisiä tunteita, lähinnä oli kuin olisi jutellut vanhan koulukaverin kanssa. Okei pakko myöntää, että sellainen hyvin vahva tuttuuden tunne siinä oli, jota ei voisi olla kenenkään muun kanssa, mutta ei muuta - ei tällä kertaa. Helpottunut olo jäi siitäkin kohtaamisesta. Olen muutenkin saanut arjesta vähän paremmin kiinni, tunnen oloni terveemmäksi ja energisemmäksi. Illatkin sujuvat nyt kivuttomammin, ilman että olisi pakko lohduttaa itseään jatkuvasti suklaalla. Olen aikuinen, vahva nainen. Minulla on omia suunnitelmia ja päämääriä ja minä olen merkityksellinen ja kaunis. Varmasti jollekulle tärkeä ja rakas vielä jonakin päivänä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti